Minulla on sinua niin ikävää, edelleen. Halusin niin kauan uskoa että ehkä otatkin joskus vielä yhteyttä. Niinhän sinä sanooit ainkin. Nyt tiedän ettei niin tule koskaan käymään. Tiedän ettet enää oikeasti halua olla missään tekemisessä minun kanssani.Se oli vaan sellainen "heitto" koska minä taisin pakottaa sinut siihen. Et halunnut loukata minua olemalla rehellinen tai sitten et, kuten ennenkin, uskaltanut kertoa ikävän totuuden minulle. Kiitoksia siitä, en tiedä miten olisin muuten pärjännyt.
Tunsin eilen eka kerta pitkästä aikaa että ehkä voisin kuitenkin olla onnellinen vielä joskus. Tänään maailma näyttää kuitenkin taas mustalta. Tiedän tietysti että näin on parempi-itsehän halusin olla näkemättä-en olisi kestännyt sitä. Mutta olisin kuitenkin lähettänyt joulukortin sinulle. Olisi ollut mukava tietää että voisimme ajatella toisiamme silloin tällöin. Nyt en voinut edes tehdä sitä, enkä ole vieläkään uskaltanut lähettää paperit jotka koskevat sinun perhettäsi sinulle. Mehän sovittiin että sinä otat yhteyttä..Mutta et taida koskaan tehdä sitä. Olet jo siirtynyt eteenpäin. Sinulla oli niin kiirettä. Et halua katsoa taaksepäin. Hyvä niin. Mutta ikävä on kuitenkin-aina.

Vastaukset 6
Vanhimmat
tarkoituksella? (Provo?)
Vastaan kuitenkin, mistä tietää jos, vaikka, kun, ken...;)
Ensinnäkin väärä palsta MINUN näkövinkkelistä...
"koskevat sinun perhettäsi", kuulostaa lähinnä painostamiselta; "jos et itse nouda,niiiiiiin..."
"missään tekemisissä", ei ihan totta, eräät näkisen mielelläni jo oikeudessa.
"taisin pakottaa", pikemminkin karkoittaa; ei typerää käytöstä loputtomiin kestä.
JOS sinua sanoittaisiin hulluksi henkivartian kuullen, edellisen ystävät käyttäisi nimitystä skitso/hullu ja vielä päätteeksi saisit nimityksen "Se vähän jakomielisen oloinen", niin miten ITSE toimisit? Eikö kaiken järkevintä OLE kiertää koko "seurakunta" mahdollisimman kaukaa.
ES
En ole se jolle vastasit, mutta sun kirjotuksesta tuli kuva että olet ihan täysi idiootti. Luehan oma kirjotuksesi uudelleen ja mieti kuinka typerältä ja suoraansanoen kusipäiseltä se kuulostaa.
Se kuva on ollut varmasti monella muullakin, ja se juuri on ollut ongelman YDIN. Joten ihan osuvasti vastasit, kiitos. Mutta ei se mitään, kyllä tosiasiat vähitellen yksi kerrallaan selviää.;)
Ps. Usko tai älä, mutta minulla on terveenpaperit, lääkärin allekirjoituksineen jne.
ES
..se himo toisiinne, välittämättä siitä hirveästä tuskasta, jonka petetyt puoliskot/lapset joutuvat kokemaan takianne! 3.pyörä on aina liikaa, joten takavasemmalle siitä!!!
...ylläoleva viesti.
Ikävä on tuttua minullekkin.Ikävöin juuri nytkin.Vaikkakin olemme tänään nähneet.Rakastan tätä miestä,hänkin rakastaa minua,mutta se perhe.....Mistä tietää millaisia ratkaisuja voi tehdä ja onko ne oikeita?Emme kumpikaan ymmärrä mikä vetovoima meitä vie yhteen.Aina haluaisi nähdä ja olla yhdessä!