MRI:stä

mitä kaikkea MRI:ssä näkyy? onko se miten kattava tutkimus, sen avulla varmaan voi sulkea pois aika monta asiaa? kasvaimet, ms-tauti jne?

entä miten kyseinen tutkimus tehdään ja saako tulokset heti?

olisin menossa ensi viikolla.

entä miten sen kanssa että tuossahan ei saisi olla mitään metalleja, koruja ym. varmaan mikään niin pieni kuin hampaissa oleva kisko ei vaikuta?
2550
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kaikki selviää kyllä sitten paikanpäällä.

Vastauksia ei saa heti, radiologi tulkitsee kuvat ja lähettää kertomuksensa lähettäneelle lääkärille joka sitten ottaa sinut jonkun ajan kuluessa vastaan otolle ja kertoo tuloksen.

Tutkimus tehdään siten että menet makaamaan lavetille joka sitten "kuljettaa" sinut putkeen. Riippuen mitä aluetta tutkitaan saat joko kuulokkeet musiikin kuuntelua varten tai sitten korvatulpat kovan metelin vuoksi.
Makailet rauhassa ja yrität olla mahdollisimman paikoillasi koko tutkimuksen ajan. Silmiä saa räpyttää ;)
Joskus käytetään varjoainetta tehosteena ja sen valmius laitetaan joko ennen putkeen menoa tai sen aikana (otetaan välillä pois putkesta) Varjo aine laitetaan, ainakin mulla laitettiin kyynärvarresta.

MS taudin sen avulla voi selvittää ja varmasti myös kasvaimet siinä näkyy.

Mitään metalleja ei saa olla, ei edes rintikoita niitten hakasten vuoksi.

Varmaankin olet jo näihin vastauksen saanut kun kävit tutkimuksessa, mutta ehkä näistä vastauksista on apua myös muille asiaa pohtiville.

Äänestä
  • juu minä ainakin jo kävin eikä siellä mitään ollut ;D oikeastaan oli, jokin kehityshäiriö mutta sillä ei pitäisi olla vaikutusta mihinkään mutta tehdään vielä eeg niin sillähän se selviää.

    mutta oireet joiden takia hommasin itseni kuvaukseen on nyt hoidossa muilla keinoin... joten uskoisin ihan psyykeongelman olevan.

    ja juu eikä tuo itse prosessi mitenkään kamala ole perusihmiselle, minun vain oli kamalan vaikea olla aivan liikkumatta jo ahdistustaipumukseni vuoksi. korvatulpat sain, eikä kuten sanottu minkäänlaista fyysistä kipua tuosta aiheudu.
    varjoainetta minuun ei laitettu, mutta kaipa se kuva oli ihan todenperäinen ilmankin...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kysyisin vaan kirjoitti:

mitä kaikkea MRI:ssä näkyy? onko se miten kattava tutkimus, sen avulla varmaan voi sulkea pois aika monta asiaa? kasvaimet, ms-tauti jne?

entä miten kyseinen tutkimus tehdään ja saako tulokset heti?

olisin menossa ensi viikolla.

entä miten sen kanssa että tuossahan ei saisi olla mitään metalleja, koruja ym. varmaan mikään niin pieni kuin hampaissa oleva kisko ei vaikuta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu