Mielipide

Digi-Masentaja

Monella varmaankin on muutto edessä lähivuosina kaapelitaloudesta antennitalouteen, tai päinvastoin.
Jos nyt haen vaikka 600 euron C-topfieldin (tai jonkun 1500 euron digitv:n, jolla ei voi edes tallentaa), niin saan heittää sillä vesilintua ehkä hyvinkin pian. Sitten taas uusi 600 euroa ja joku T-malli.
Itsellä on ollut sellainen tapa, että viihde-elektroniikkaa ostetaan hieman pidemmällä tähtäimellä, vähintään viideksi vuodeksi, mieluummin kymmeneksi.

Ihmiset ovat tottuneet jo tallentamaan ohjelmia videonauhureilla ja dvd-vehkeillä. Nyt pitää ostaa tallentava digiboksi (tai kaksi perusmallia), jos aikoo säilyttää totutut ominaisuudet, eli tallentaa toista ja katsella toista. Itselläni on hieno kovalevyllinen dvd-tallennin, joka ei mielestäni toiminnoiltaan häviä digibokseille.
Turhaksi jää sekin 700 euroa, minkä siihen sijoitin.

Muutenkaan en ymmärrä digi-tv:n tuomaa hyötyä. TV:stä tulee jo nyt niin paljon ohjelmia, joita ei ehdi katsoa, joten lisäkanaville ei minulla ole mitään tarvetta. Jos olisi, niin en epäroisi mennä satelliittiantennikaupoille.

12

727

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • näet kaapelissakin

      Kaapeliyhtiöt lähettävät kaapelissaan myös maanpäälisen DVB-T verkon signaalin.

      C-boksit tulevat jatkossa olemaan lähinnä kaapeliyhtiöiden maksu-tv:n tilaajien käytössä.

      Järjestelyn myötä MHP-palvelutkin ovat nyt kaikkien saatavilla.

      Hyvä homma!

      • Digi-Masentaja

        Toi tieto tuli kyllä ihan uutena, vaikka tätä digirumbaa olenkin aika aktiivisesti seurannut.

        Pistä vaikka joku linkki aiheeseen liittyen, niin pääsen sivistymään!

        "TTV:n kaapeliverkkoon liittyneissä talouksissa boxin tulee olla C-tyyppiä, jolla näkyy koko verkon kautta välitettävä tarjonta ohjelmien alkuperäisestä lähetystavasta riippumatta."

        Tossa tylyä tekstiä TTVn sivuilta kopioituna, mutta ilmeisesti sittenkin vain kaupallista huuhaata?

      • Welhotiedotus
        Digi-Masentaja kirjoitti:

        "Welho jakaa koko kaapeliverkkoonsa T-signaalimuodossa kaikki ne maanpäällisen antenniverkon digitaaliset tv- ja radiokanavat, jotka kuuluvat C-muodossa Welhon digitaalisiin peruskanaviin. Näitä kanavia voi siis seurata myös antennivastaanottoon tarkoitetulla T-digiboksilla tai integroidulla digitelevisiolla."

      • Digi-Masentaja
        Welhotiedotus kirjoitti:

        Eikös tämä Welho ole joku pääkaupunkiseudun yksin oikeus?
        On täällä elämää kehä kolmosen ulkopuolellakin...

      • Welhotiedotus kirjoitti:

        "Welho jakaa koko kaapeliverkkoonsa T-signaalimuodossa kaikki ne maanpäällisen antenniverkon digitaaliset tv- ja radiokanavat, jotka kuuluvat C-muodossa Welhon digitaalisiin peruskanaviin. Näitä kanavia voi siis seurata myös antennivastaanottoon tarkoitetulla T-digiboksilla tai integroidulla digitelevisiolla."

        ???

      • Ainakaan_Sonera

        Kokeiltu on, ei toimi.

      • Welhotiedotus kirjoitti:

        "Welho jakaa koko kaapeliverkkoonsa T-signaalimuodossa kaikki ne maanpäällisen antenniverkon digitaaliset tv- ja radiokanavat, jotka kuuluvat C-muodossa Welhon digitaalisiin peruskanaviin. Näitä kanavia voi siis seurata myös antennivastaanottoon tarkoitetulla T-digiboksilla tai integroidulla digitelevisiolla."

        Tekstisi on lainausmerkeissä, joten sen pitäisi olla lainaus jostain. Mistä? En löytänyt sitä googlella.

      • welhotiedotus
        okaro kirjoitti:

        Tekstisi on lainausmerkeissä, joten sen pitäisi olla lainaus jostain. Mistä? En löytänyt sitä googlella.

        Asian tiimoilta on käyty keskustelua sfnet.viestinta.tv.digi-ryhmässä sekä (tietenkin) dvdplazalla.

        Jotain tuollaista:
        http://tinyurl.com/2xx5tk

        Oma kokeilu tämän lisäksi..

      • welhotiedotus kirjoitti:

        Asian tiimoilta on käyty keskustelua sfnet.viestinta.tv.digi-ryhmässä sekä (tietenkin) dvdplazalla.

        Jotain tuollaista:
        http://tinyurl.com/2xx5tk

        Oma kokeilu tämän lisäksi..

        Siis kysyin tarkkaa viitettä siihen, missä lainaamasi teksti esiintyy sellaisenaan? Jos vain kerrot asian omilla sanoillasi, ei se ole mikään lainaus eikä sitä tule panna lainausmerkkeihin.

        Koeta ymmärtää tänne kirjoittamisen vastuu. Ihmiset voivat tehdä ostopäätöksiä sen perusteella, mitä täällä sanotaan. Sen takia ei kannata yrittää yrittää panna omille sanoilleen enemmän painoarvoa yrittämällä tehdä niistä lainauksia. Lisäksi käytät SWelcomin tuotemerkkiä Welho hyvin arvelluttavalla tavalla. Joku voisi luulla, että olet todella Welholta.

      • VAROKAA

        Paskanjauhantaa parhaimmillaan.

    • Et kerro onko sinulla muutos edessä ja mihin suuntaan. Tämä rajoittaa mahdollisuuksia neuvoa, mutta oliko sinulla edes ajatuksena hakea neuvoja.

      Jos on jo tallentava DVD ja muutto on lähellä, kannattaa hankkia vain pari perusboksia. Muussa tapauksessa kannattaa hankkia se tallentava. DVD ei mene hyödyttömäksi. Sitä edelleen voi käyttää ohjelmien tallentamiseen DVD:lle.

      Ja ei tuo digi-TV mitenkään yllättäen ole tullut. Olisi ehkä jo sitä DVD-tallenninta ostettaessa kannattanut miettiä vaihtoehtoja.

      • Digi-Masentaja

        Kyllä hyviä vinkkejä saa aina antaa!

        Tosiaan tällä hetkellä asun kaapelitaloudessa ja toivottavasti mahdollisimman pian menossa antennitalouteen, kuitenkin viimeistään viiden vuoden sisällä.

        Ostin tuon Sonyn kovalevytallentimen silloin, kun ne tuli markkinoille, onko siitä nyt vajaa 2 vuotta. Silloin ei tainut hirveästi olla tallentavia digibokseja. Arvelin, että tulee ns. kahden virittimen malleja, joissa on eri signaalit tv:lle ja tallentimelle, monella muullakin kun on joku tallennuslaite jo olemassa. Vaan eipä tullut.

        Kaiken kaikkiaan vaan riipoo koko digitouhu, kun itselle ei ole siitä mitään iloa, pelkkää rahan menoa vain.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät

      Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain
      Maailman menoa
      116
      7825
    2. Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava

      valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak
      Maailman menoa
      132
      3159
    3. Minkälaisen viestin

      Laittaisit ikävöinnin kohteelle, jos rohkenisit?
      Ikävä
      161
      2025
    4. Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous

      saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha
      Maailman menoa
      87
      1792
    5. Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi

      Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim
      Maailman menoa
      147
      1659
    6. Miten voit olla niin tyhmä

      että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle
      Tunteet
      180
      1607
    7. Missä vaiheessa

      Päätit irl luovuttaa minun suhteeni?
      Ikävä
      138
      1282
    8. Millaisena uskot

      Kaivattusi kokevan tunteensa?
      Ikävä
      80
      924
    9. Kyriake=Kirkko

      Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko
      Kaste
      66
      869
    10. Mitä haluat eniten

      Kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      53
      814
    Aihe