Aknet kummallakin

Hei!

Kerron tässä nyt siskonikin puolesta juttua.. Eli, olen 15-vuotias poika ja minulla on ilmaantunut aknea yläselkään, rintakehään sekä otsaan, leukaan ja nenänseudulle. Jännää tässä on se, että 21 vuotiaalla siskollanikin on aknea rintakehässä ja selässä sekä kasvoissa (samoilla paikkeilla mitä minunkin kasvoilla, paitsi hänellä on myös poskilla). Olemme koittaneet monia voiteita sekä olen juonut päivässä paljon vettä, syönyt omega-3 kapseleita (ei ole ollut juuri mitään tehoa ihon kuntoon!) ja hoitanut muutenkin ihoani. Silti kasvoihini ilmaantuu näitä pieniä pirulaisia, joskus todella kipeinä ja isoina kuten siskollekkin. Olisi mukavaa jos kesäksi saisi tämän ongelman hoidettua ettei kesällä näkyisi vaikkapa esim. uimassa ollessa punaisia paukaumia rintakehässä ja selässä. Onko kyseessä jokin sukutauti vai mitä? Mitä ehdottaisitte tilanteelle tehtäväksi? Kiitos valmiiksi jo vastauksistanne.
71038
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Menkää Hakemaan lääkäriltä reseptit aknen hoitoon käytettäviin lääkkeisiin

Äänestä
  • Minkälaisia lääkkeitä se sitten reseptillä antaa? Antibioottikuurin vai joitain muita?

    Äänestä

Itse kärsin vuosia aknesta ja kokeilin vaikka mitä lääkkeitä ja tuotteita kunnes päädyin lopulta apteekkiin erään työkaverini suosittelemana ja kokeilemaan Louis Widmerin aknesarjan tuotteita. Saatavilla monista apteekeista ja ovat edullisia. Itse hommasin kyseisistä tuotteista seuraavat:

1. Widmerin pumppupullossa olevan pesuvaahdon
2. Wicnelact -liuoksen
3. Widmerin tehokosteuttavan voiteen. (Ei ole aknesarjan tuote)

Lisäksi esim. Sokoksissa myydään (n.5e) kasvojen ja miksei vartalonkin puhdostukseen ja kuorintaan soveltuvia mikrokuitupyyhkeitä, jolla pyyhin märkänä kasvoni, kuoriakseni ne kevyesti ja hellävaraisesti nykyään n. kerran viikossa.

Kun aloin käyttää widmerin tuotteita akneeni käytin myös akpteeksita saatavaa basiron 5% aknevoidetta paikallisesti finneihin.

Hoidan ihoani seuraavasti:

1. vedellä huuhdellut kasvot pesen widmerin pesuvaahdolla.
2. kuivattuani ne pyyhin kasvojen ongelmakohdat wicnelactilla kosteutetulla vanulapulla (saa kaikista kaupoista vajaa 1e/isopakkaus).
3. Kosteutan kasvoni tehokkaasti widmerin tehokosteuttavalla kosteusvoiteella.
4. Paikallisesti käytin päälle akneaikoina vielä basironia.

5. Kerran viikossa kasvoni pyyhin suihkun yhteydessä märällä mikrokuituliinalla.

Olen päässyt näillä keinoin aknesta kokonaan eroon. En tiedä sopivatko sinulle ja siskollesi, mutta minua auttoivat. Toivon, että saatte apua. Tiedän erittäin hyvin kuinka tuskallista ja masentavaa aknen kanssa taistelu on. Tsempppiä kovasti!

P.S. Kannattaa myös oikeasti juoda vettä se suositeltu 1,,5 l /päivässä ja välttää sokeria.

Äänestä
  • Katselinkin joskus kaikkialta tuota mikrokuituliinaa mutta ei sattunut silmääni. Pitää jatkaa etsintää, harmi vain että lähin Sokos on yli 100km päässä. Pitää etsiä siispä muualta :) Basironiakin olen kokeillut, aluksi se toimi hyvin mutta sen jälkeen ihoni tottui siihen enkä enään käyttänyt sitä. Nykyään pesen vain vedellä kasvoni iltaisin (joskus käytän syväpuhdistavaa voidetta, yleensä sinä iltoina kun olen käynyt saunassa). Katsotaan nyt, jospa tämä akne jollain konstilla edes vähän rauhottuisi!

    Äänestä

  • Tjäppe kirjoitti:

    Katselinkin joskus kaikkialta tuota mikrokuituliinaa mutta ei sattunut silmääni. Pitää jatkaa etsintää, harmi vain että lähin Sokos on yli 100km päässä. Pitää etsiä siispä muualta :) Basironiakin olen kokeillut, aluksi se toimi hyvin mutta sen jälkeen ihoni tottui siihen enkä enään käyttänyt sitä. Nykyään pesen vain vedellä kasvoni iltaisin (joskus käytän syväpuhdistavaa voidetta, yleensä sinä iltoina kun olen käynyt saunassa). Katsotaan nyt, jospa tämä akne jollain konstilla edes vähän rauhottuisi!

    Kasvoille ja vartalolle tarkoitettuja mikrokuituliino saa myös tilattua netistä. Osoitetta en valitettavasti muista, mutta jos selaat tätä palstaa tai laitat tälle palstalle sen hakusanaksi niin sitä kautta kyseinen osoite varmasti löytyy. Hinta oli hieman muistaakseni korkeampi kuin Sokoksella myytävien, muistaakseni n.9 e.

    Äänestä

  • ......... kirjoitti:

    Tässä suoralinkki netin kautta tilattavaan mikrokuituliinaan :

    http://www.mammaksi.fi/product_info.php?cPath=50&products_id=114

    Äänestä

Eli jos ne todella häiritsee sua ja haluat, että pääset ongelmasta oikeasti eroon niin suosittelen ihotauti lääkärille menemistä. Roacutta kuuri jota syödään yleensä 6kk. on paras ja takaa sen et ne finnit pysyy tulevaisuudesskin poissa. Toki lääke sisältää sivu vaikutuksia, kuten herkistyminen auringon valolle yms. Ei kannata miettiä ongelmaa sen pidempää vaan toimia ja varata aika.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Tjäppe kirjoitti:

Hei!

Kerron tässä nyt siskonikin puolesta juttua.. Eli, olen 15-vuotias poika ja minulla on ilmaantunut aknea yläselkään, rintakehään sekä otsaan, leukaan ja nenänseudulle. Jännää tässä on se, että 21 vuotiaalla siskollanikin on aknea rintakehässä ja selässä sekä kasvoissa (samoilla paikkeilla mitä minunkin kasvoilla, paitsi hänellä on myös poskilla). Olemme koittaneet monia voiteita sekä olen juonut päivässä paljon vettä, syönyt omega-3 kapseleita (ei ole ollut juuri mitään tehoa ihon kuntoon!) ja hoitanut muutenkin ihoani. Silti kasvoihini ilmaantuu näitä pieniä pirulaisia, joskus todella kipeinä ja isoina kuten siskollekkin. Olisi mukavaa jos kesäksi saisi tämän ongelman hoidettua ettei kesällä näkyisi vaikkapa esim. uimassa ollessa punaisia paukaumia rintakehässä ja selässä. Onko kyseessä jokin sukutauti vai mitä? Mitä ehdottaisitte tilanteelle tehtäväksi? Kiitos valmiiksi jo vastauksistanne.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu