Heips kaikki!
Kertokaas millätavalla hoidatte ihoanne päivittäin, ja varsinkin nyt raskausaikana! Vai hoidatteko mitenkään. Itse haluaisin paremman ihon ja olen nyt viikoilla 22 ja tahtoisin pitää ihoni kimmoisana.
Kertokaas millätavalla hoidatte ihoanne päivittäin, ja varsinkin nyt raskausaikana! Vai hoidatteko mitenkään. Itse haluaisin paremman ihon ja olen nyt viikoilla 22 ja tahtoisin pitää ihoni kimmoisana.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Täällä viikkoja nyt 31, kohta alkaa 32...
Mutta asiaan, olen rasvannut ihoani ihan tavallisella rasvalla ja nyt viikolla kun kävin neuvolassa niin neuvolatäti neuvoi, että Ceridal nimistä öljyä kannattaa alkaa käyttää välilihan rasvailuun ja sitä samaa öljyä voi käyttää ihonkin rasvailuun. Sitä saa apteekista.
En ole vielä päässyt apteekkiin asti, mutta aion käydä ostamassa ja jatkaa rasvailua sillä. Neuvolatäti sano vaan, että sitä ollaan kehuttu. Että kai voin jo suositella, vaikka ei nyt ihan vielä henk.koht. kokemusta olekaan.
Kannattaa ainakin kokeilla!
Ja onnellista odotusta!
Itse olen kyseistä öljyä käyttänyt ihan raskauden alusta asti. Täällä siis mennään nyt rv 31 1. Ihoni on nyt raskauden ja varsinkin niiden kovien pakkasten aikaan oireillut kuivana ja atooppisena hiukan pahemmin kuin koskaan aikaisemmin. Ceridal on kyllä auttanut. Massua olen rasvaillut aamuin illoin, mutta nyt silti pari päivää sitten havaitsin parit raskausarvet navan alla.
Ceridal intime on ollut käytössä mm. petipuuhissa. Tuosta välilihan hieromisesta mulla ei ole kokemuksia...
Eli Ceridalia siis erityisesti intiimialueille omansa ja muulle kropalle oma purnukkansa...
Kiitos infosta, tiedänpähän ostaa sit kumpaakin öljyä ku nyt täst ensin sinne apteekkiin eksyn.. :))
Mä hoidan ihoni kuntoa lähinnä liikkumalla säännöllisesti ja syömällä terveellisesti. Ainoastaan siten voi vaikuttaa ihon syvempiin kerroksiin, pintakuivuutta voi kyllä rasvailla.
Uskon, että auttaa raskausaikanakin nuo hyvät kunnon konstit ihan kuten muulloinkin.
kosmetologin suosittelemaa Gernetic:n Synchro voidetta. Ei ihan edullisimmasta päästä ja taitaa saadakin vaan kosmetologeilta, mutta on pitänyt raskausarvet poissa.
Tavallisesti (nuorena venähtäessä, rintojen kasvaessa ym) olen ollut altis raskausarville, mutta nyt ei ole tullut yhtäkään. Viikkoja on nyt 36 3.
Suosittelen kokeilua.