Kempelainen

neuvot sellaista ihmistä joka kysyy miten saan syntini anteeksi? Miten sinä annat toiselle synnit anteeksi? Raamatussahan kehotetaan pyytämään ja antamaan anteeksi. Eikö silloin vain pelastu jos on rauha synnit anteeksi?
11746
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Synnillä on aina nimi, mutta ei mittaa. Synti on sydämen irtaantumista tai etääntymistä Jumalasta.

Jos ja kun jollain lähimmäiselläni vaivaa synti. Asetumme vaikka vastakkain, ja jos hän haluaa sen synnin kertoa pudistaakseen sisempäänsä ja saadakseen taakan pois, kuuntelen ja sitten annan hänelle synninpäästön Jeesuksen Kristuksen nimeen.

Jos on mahdollista, keskustelemme enemmän Jeesuksen työstä meissä ihmisissä, ja kerron hänelle sen säännön, jonka Jeesus antoi, Rakkaus, se peittää kaikki lait.

Tämä lähimmäinen, joka on saanut syntinsä anteeksi Jeesuksen sovitustyön johdosta, täytyy jo olla siitä tietoinen. Hän on tietoinen siitä että Jeesus on vain syntien anteeksiantaja sekä sovittaja, minä vain olen hänen kanssaan Pyhän Hengen pappeuden luoman viran mukaan. Me myös rukoilemme ja samalla kerron Hänelle Jeesusken mallirukouksen voiman, jossa myös on synnin anteeksi anto, kuten ehtoollisellakin. Siis Isä meidän rukous.

Raamattu sanoo hyvin selvästi, että joka uskoo ja kastetaan se pelastuu, ja minun Jeesuksen palvelijana ei kuulu mitenkään asettaa sitä kyseenaliseksi, kuten ei myöskään synnin määrää, sillä ei ole mittaria, vain on ja ei. Joh. 3; 16 > Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän.

Kiitos siitä, että osoitit kysymyksen minulle, se on suuri kunnia ja haluan olla sen väärti. Sinulle sanon, koska kysyt Jeesuksesta, siis synnin sovittajasta, olet jo uskossa Häneen, Jumalalle kiitos.

Rauhaa ja hyvää iltaa.

Äänestä
  • tai opiskeletko sitä? Ja mihin uskoon sinä kuulut? Vai kuulutko helluntailaisuuteen tai johonkin muuhun lahkoon, joka ei kuulu kirkkoon?

    Äänestä

  • sinä teologi kirjoitti:

    tai opiskeletko sitä? Ja mihin uskoon sinä kuulut? Vai kuulutko helluntailaisuuteen tai johonkin muuhun lahkoon, joka ei kuulu kirkkoon?

    En ole suorittanut teologiassa oppiarvoa.

    Uskoni on Jeesus Kristus, Vapahtaja sekä pelastaja. Kuulun "vielä" kirkkoon, käyn kirkossa, Helluntailähetyksen tilaisuuksisa, Vapaakirkossa, sekä pelastusarmeijassa, pari kertaa viikossa yhteensä. Vedän elämästä irtaantuneiden, Jeesusta etsivien ihmisten ryhmää, sekä evakelioin myös työssämni, mikäli se mahdollistuu. Minulla on muutamia hyviä ystäviä, pieni ryhmä ns. pennkkikansaa, VL ihmisissä, joiden tuki olen Heidän ja Jeesuksen ehdoilla.

    Koulutukseni on keksi- aste teknologiassa, sekä ekonomiassa.

    Jos tästä oli apua. Rauhaa.

    Äänestä

  • on kova synnin hata ja han on taman takia esimerkiksi itkuinen... Jaksaako han silloin kuunnella Kempelaisen esitelmia. Olisikohan mitaan helpompaa ja yksinkertaisempaa tieta. Eihan Jeesuskaan kovin paljon jaksanut ristilla tuskissaan esitelmoida viereisella ristilla verissaan riippuvalle.

    Keisari Neron ajoista kertovassa puolalaisessa romaanissa 'Quo Vadis' (se on myos Suomessa julkaistu talla nimella) on varsin lyhyt, kayttokelpoinen ja perati tehokas sovituksen sanan muoto.

    Äänestä

  • Olen vl (vielä). Olen lähiaikoina kokenut suurta hengellistä heräämistä ja mielenkiintoa uskoa kohtaan. Tämä palsta on ollut siinä yksi suuri tekijä, olen alkanut ajattelemaan asioita. Olen jotenkin vähän turhautunut siihen, miten usko pitää tekojen kautta aina osoittaa. Tällä tarkoitan esim. tv kieltoa ja useita muita "armoneuvoja", joita noudattamalla pidät uskon ja hyvän omantunnon. Sydämmessäni kuitenkin tunnen Jumalan hyvyyden ja armon Jesuksen kautta. Olen kipuillut useasti ajatuksen kanssa, että eroaisin vl-liikkeestä. Jos eroan, niin miten silloin voin säilyttää elävän uskon ja hyvän omantunnon? Pitääkö minun taas liittyä johonkin lahkoon, vaiko riittääkö se, että uskon Jeesuksen pelastustyöhön ja Jumalan olemassaoloon? Toisaalta tunnen vl uskon helpoksi ja oikeaksi..yksinkertaiseksikin.

    Äänestä

  • aloittaja kirjoitti:

    Olen vl (vielä). Olen lähiaikoina kokenut suurta hengellistä heräämistä ja mielenkiintoa uskoa kohtaan. Tämä palsta on ollut siinä yksi suuri tekijä, olen alkanut ajattelemaan asioita. Olen jotenkin vähän turhautunut siihen, miten usko pitää tekojen kautta aina osoittaa. Tällä tarkoitan esim. tv kieltoa ja useita muita "armoneuvoja", joita noudattamalla pidät uskon ja hyvän omantunnon. Sydämmessäni kuitenkin tunnen Jumalan hyvyyden ja armon Jesuksen kautta. Olen kipuillut useasti ajatuksen kanssa, että eroaisin vl-liikkeestä. Jos eroan, niin miten silloin voin säilyttää elävän uskon ja hyvän omantunnon? Pitääkö minun taas liittyä johonkin lahkoon, vaiko riittääkö se, että uskon Jeesuksen pelastustyöhön ja Jumalan olemassaoloon? Toisaalta tunnen vl uskon helpoksi ja oikeaksi..yksinkertaiseksikin.

    Ei Sinun mihinkaan kannata Jumalan huoneesta lahtea.

    Minakin olen koko ikani kipuillut noiden samojen asioiden kanssa ja epaillyt joka paiva ja syntiin joka paiva joutunut. Meidan ei tassa uskossa tarvitse osoittaa kelvollisuuttamme omilla teoillamme ja omalla hyvyydellamme, vaan saamme turvata Jumalan taydelliseen armoon.

    Jeesus kysyi opetuslapsiltaan: 'Etteko tekin tahdo menna pois?' Opetuslapset vastasivat: 'Herra, kenen luo me menisimme, silla sinulla on iankaikkisen elaman sanat.'

    Meillakaan ei ole paikkaa minne menna. Sehan tassa on lohdullista, etta viimeisimmallekin, heikoimmallekin kilvoittelijalle on luvassa voittopalkinto. Vielapa on sanottu niinkin, etta viimeiset tulevat ensimmaisiksi...

    Äänestä

  • - Loort - kirjoitti:

    on kova synnin hata ja han on taman takia esimerkiksi itkuinen... Jaksaako han silloin kuunnella Kempelaisen esitelmia. Olisikohan mitaan helpompaa ja yksinkertaisempaa tieta. Eihan Jeesuskaan kovin paljon jaksanut ristilla tuskissaan esitelmoida viereisella ristilla verissaan riippuvalle.

    Keisari Neron ajoista kertovassa puolalaisessa romaanissa 'Quo Vadis' (se on myos Suomessa julkaistu talla nimella) on varsin lyhyt, kayttokelpoinen ja perati tehokas sovituksen sanan muoto.

    Joo tässä mielessä olet kyllä oikeassa. En kaipaa synnintunnon hetkellä mitään esitelmiä enkä pitkiä rukouksia, vaan pelkästään sitä, että saan syntini anteeksi. Siinä mielessä vl usko tuntuu oikealta kun pyydät saada synnit anteeksi niin sinulle saarnataan lyhyesti "Jeesuksen nimessä ja veressä". Se tuntuu silloin oikealta ja vapauttavalta. Esimerkkisi ristillä olevasta ryöväristä minua kovasti puhuttaa.

    Äänestä

  • aloittaja kirjoitti:

    Olen vl (vielä). Olen lähiaikoina kokenut suurta hengellistä heräämistä ja mielenkiintoa uskoa kohtaan. Tämä palsta on ollut siinä yksi suuri tekijä, olen alkanut ajattelemaan asioita. Olen jotenkin vähän turhautunut siihen, miten usko pitää tekojen kautta aina osoittaa. Tällä tarkoitan esim. tv kieltoa ja useita muita "armoneuvoja", joita noudattamalla pidät uskon ja hyvän omantunnon. Sydämmessäni kuitenkin tunnen Jumalan hyvyyden ja armon Jesuksen kautta. Olen kipuillut useasti ajatuksen kanssa, että eroaisin vl-liikkeestä. Jos eroan, niin miten silloin voin säilyttää elävän uskon ja hyvän omantunnon? Pitääkö minun taas liittyä johonkin lahkoon, vaiko riittääkö se, että uskon Jeesuksen pelastustyöhön ja Jumalan olemassaoloon? Toisaalta tunnen vl uskon helpoksi ja oikeaksi..yksinkertaiseksikin.

    Olen vl (vielä). Olen lähiaikoina kokenut suurta hengellistä heräämistä ja mielenkiintoa uskoa kohtaan. Tämä palsta on ollut siinä yksi suuri tekijä, olen alkanut ajattelemaan asioita. Olen jotenkin vähän turhautunut siihen, miten usko pitää tekojen kautta aina osoittaa. Tällä tarkoitan esim. tv kieltoa ja useita muita "armoneuvoja", joita noudattamalla pidät uskon ja hyvän omantunnon. Sydämmessäni kuitenkin tunnen Jumalan hyvyyden ja armon Jesuksen kautta. Olen kipuillut useasti ajatuksen kanssa, että eroaisin vl-liikkeestä. Jos eroan, niin miten silloin voin säilyttää elävän uskon ja hyvän omantunnon? Pitääkö minun taas liittyä johonkin lahkoon, vaiko riittääkö se, että uskon Jeesuksen pelastustyöhön ja Jumalan olemassaoloon? Toisaalta tunnen vl uskon helpoksi ja oikeaksi..yksinkertaiseksikin.

    Olen pahoillani, jos menet siihen helppoon, mitä Loordin nimellä Sointula sinulle kirjoitta minusta.
    Sinä kysyit, ja minä vastasin, sydämestäni antaakseni sinulle voimaa säilyttää uskos Jeesukseen, vaikka seurakuntayhteytesi onkin katkolla. Olin ja olen todellakin vilpitön ja kun nyt luin tuon kannanottosi, tässä osiossa kaksi, näen sinut minuna pari vuotta sitten. Olin samassa jamassa. Tämä jos mikä on kilvoituksesi aikaa, ja juuri sielunvihollinen nauttii tilanteesta, mutta voitto on aina Herran, kunhan vain uskot ja luotan näin.

    Kokeile henkiä, kuten Raamattu sanoo, käy eri seurakunnissa, missä on Pyhä Henki, tunnet se kyllä, jos menet sinne etsivällä mielellä ja nöyränä. Minun tehtävä ei ole kertoa seurakunnan nimeä, kunhan sen kulmakivi on Jeesus. Se saattaa olla myös SRK; kunhan saat asiat kuntoon.

    Tuo Sointula on SRK;n listoilla ja toimii pikkupoikana omalla nimellä, mutta Loortina tuomarina, ole varovainen tuollaisten kanssa.

    Rukoilen puolestasi, Rauhaa.

    Äänestä

  • Kempelainen kirjoitti:

    Hmmm,en tiedä miksi,mutta jostain syystä tuli tunne,että edellisissä kirjoittaissa oli kahden valtakunnan asukkaita...
    Aivan kuin tuossa edellä olisi kaksi eri voimaa vetänyt harhailevaa sielua omiin suuntiinsa.
    Siksi annankin oppimattomana ihmisenä vaatimattoman neuvon.
    Lue Raamatua. Sieltä löytyy vastaus mieltäsi askarruttaviin kysymyksiin.
    Jos et ymmärrä,niin pyydä rukouksessa Jumalalta ymmärrystä ja johdatusta.
    Hän on luvannut kuulla,jos Hänen nimeään avuksi huudetaan.
    Toki niitä huutajiakin taitaa olla moneksi,mutta luulen,että jos vilpittömästi haluat tietää totuuden,niin Jumala sinua siihen ohjaa.
    Tärkeintä on luottaa Jumalan sanaan,eikä omaan järkee,joka joskus kapinoi sitä vastaan.
    Hyvää jatkoa sinulle ja toivottavasti saat tunnollesi rauhan.

    Äänestä

  • vm-81 kirjoitti:

    Jumala otti minut jo v. -82, eli sinun ollessasi vuoden ikäinen seurakuntaansa. Kiitos Hänelle.

    SRK. kielesi minulta Raamatun luvun, mutta ollessani uskovissa seurakunayhteyksissä, olen oppinut käyttämään sitä tunnin- toisa päivässä, joten laske, 25 v. ja 400 tuntia vuosi, jos tämä käy sinulle tekona, OK.

    Mutta minulle riittää vain usko Jeesusken Kristukseen, Raamattu on sitävastin minulle opaskirja. Ja suurin auktoriteteti maan päällä.

    Siunausta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

miten sinä kirjoitti:

neuvot sellaista ihmistä joka kysyy miten saan syntini anteeksi? Miten sinä annat toiselle synnit anteeksi? Raamatussahan kehotetaan pyytämään ja antamaan anteeksi. Eikö silloin vain pelastu jos on rauha synnit anteeksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu