Kuinka moni

kokee olevansa tai on lihava? Lihoitko raskausaikana vai olitko ennestään jo??

Itse lihoin raskausaikana enkä nyt lapsen ollessa jo vuoden ole laihtunut kuin muutaman kilon. Luulenpa etten ihan heti kiloistani pääsekään sillä a) ei ole intoa/motivaatiota b) olen aika tietämätön laihdutusasioista c) en tiedä onko minulla tarpeeksi aikaakaan...(?)

Mieheni on kommentoinut "kahvoistani" sen verran että vitsillä heittänyt jotain "kivat kahvat, rakastan joka senttiä ja milliä sinussa, rakastan jokaista läskiä, lihasta luuta ja raskausarpea, ym" Kuis teillä? Olen kokoa 38-40 kun ennen olin kokoa 34-36

Itseäni peilikuvani kyllä vähän häiritsee, en tunne itseäni lainkaan seksikkääksi tai nätiksi. Märehdin usein tätä asiaa mutta koitan keskittyä olennaiseen, elämäämme yleensä nyt lapsen kanssa.
5487
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

En ikinä ole mikään missimittainen ollut, mutta painoin ennen ensimmäistä raskautta 70kg. Ensimmäisestä lapsesta ei hirveesti kiloja jäänyt (painoin n. 75kg). Toisen lapsen hankimme sitten pienellä ikäerolla melkein heti perään ja siitä tulikin sitten kiloja enemmän. Jostain syystä sitä ei enää kerinnyt eikä jaksanut liikkua yhtä paljon kuin ennen.

Toisen sunnytyksen jälkeen painoin n. 82kg. Painoa en ensialkuun edes osannut harmitella, mutta kun suhteessa alkoi mennä huonosti, masennuin ja lihoin entisestään, kunnes painoin 90kg.

Kun pääsin eroon ikävästä suhteesta, masennus katosi, olen pirteä ja muuttanut ruokailutottumuksia. Nyt on paino taas lähteny laskuun, hitaasti mutta varmasti. Ja tavoitteeni onkin, että 2v. päästä painaisin saman kuin ennen synnytyksiä =)

Äänestä

joo, en nyt koe olevani "lihava" sanan varsinaisessa merkityksessä, mutta kiloja nyt 5 enemmän kuin ennen raskautta ja synnytyksestä on kuitenkin jo 8kk.. jenkkakahvat on ja mahaa liikaa.. että siinä mielessä kyllä en tunne oloani mukavaksi tässä asussa..

mut turha kai valittaa kun en sitten mitään jaksa tän asian eteen tehäkkään! aina lupailen että nyt jää herkut, nyt aletaan liikkumaan jne.. mut kohta on taas sipsipussi auki. pelottaa että kiloja tulee vaan lisää ja lisää.. mikä on kyllä tällä menolla aika todennäköistä..:/.

laihempana ois itelläkin mukavampi olla.. eihän tässä kehtaa kesällä missään topissa olla kun on tuo vyötärön seutu sen verran karseen näkönen.. ahistaa.....:/! ja maha näyttää samalta kun keskivaiheessa raskautta, paitsi että on löllöö.. argh.

Äänestä

joka antaa itselleen katteettomia lupauksia laihtumisesta :(.Raskausaikana kiloja tuli 19 ja jäljellä vielä 9kg.Lapsi jo 9kk enkä ole saanut karistettua liikoja pois.Omaa laiskuutta kai

Äänestä

Aina olen ollut muita pyöreämpi (vaikka normaalipainon rajoissa) mutta nyt yhtäkkiä kun olen äiti-ihminen, olen jostain syystä kaikkien mielestä hoikka?? Omituinen suunnanmuutos, vaikka linjat on ihan samat kuin aiemmin.

Äänestä

ei kai se ukkosi niin kamalan ihastunut välttämättä ole muotoosi, mutta ihana akun viestittää ettei se ole pahakaan. Monihan huomauttelee asiasta ilkeästi ja hyväksyntä taitaa olla joillekkin aika vaikeaa kun vaimo muuttuukin erilaiseksi äitiyden myötä vähän siltä ja täältä..

Itse oli hieman ylipainoinen kun tulin ensimmäisen kerran raskaaksi. Kiloja ei kerry raskausaikana vaan niitä katoaa. Toisin käy kun olen kotona ne ekat kuukaudet ja silloin painoa kertyy kyllä ihan kivasti. Näin on käynyt joka kerta ja kun kiloja on niin hankala pudottaa niin onhan niitä kertynyt ihan mukavasti eli paljon. Siihen vielä päälle kilpirauhasvaivoja niin paino on tosiasia josta on vaikea päästä eroon.

Meillä tosin kummallekkin on tullut painoa joten puntit on sikäli tasoissa. Eikä tuo painonnousu ole missään näkynyt kuin vaatekoon isonemisena. Nyt kuitenkin tuli sellainen vaihe, että lopulta olen saanut tiputetua kiloja pois sillä hitaalla ja vakaalal rytmillä joka tuottanee tulosta lopullisemmin. Laihiksen alkuun pääseminen onkin ollut vaikeaa ehkä juuri siksi, että vaikka painoa on niin kurvit ovat tavallaan kohdallaan ja vaatteissakin löytyy kivoja ja mieleisiä. Kuntoakin on eli ei läähätytä ja hikoiluta joka portaassa ja muuten terveys on kunnossa kaikilta arvoiltaan. Eli motivaation löytäminen laihikseen on todella ollut hakusessa..

Omalla miehelläni on tapana ajoittain sanoa erään kotimaisen elokuvan sanoin; kaikki mikä näkyy Ernin takkaa on Ernin akkaa. Siinä oli pieni mies ja todella iso nainen..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


äitiliini- kirjoitti:

kokee olevansa tai on lihava? Lihoitko raskausaikana vai olitko ennestään jo??

Itse lihoin raskausaikana enkä nyt lapsen ollessa jo vuoden ole laihtunut kuin muutaman kilon. Luulenpa etten ihan heti kiloistani pääsekään sillä a) ei ole intoa/motivaatiota b) olen aika tietämätön laihdutusasioista c) en tiedä onko minulla tarpeeksi aikaakaan...(?)

Mieheni on kommentoinut "kahvoistani" sen verran että vitsillä heittänyt jotain "kivat kahvat, rakastan joka senttiä ja milliä sinussa, rakastan jokaista läskiä, lihasta luuta ja raskausarpea, ym" Kuis teillä? Olen kokoa 38-40 kun ennen olin kokoa 34-36

Itseäni peilikuvani kyllä vähän häiritsee, en tunne itseäni lainkaan seksikkääksi tai nätiksi. Märehdin usein tätä asiaa mutta koitan keskittyä olennaiseen, elämäämme yleensä nyt lapsen kanssa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu