Suunnitelmissa lähteä kreikan saaristoon purjehtimaan, kovasti kun on kehuja kuultu.
Onko paljon luonnonsatamia, onko kalliit marinat, mitkä suositeltavia paikoja.
Onko paljon luonnonsatamia, onko kalliit marinat, mitkä suositeltavia paikoja.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
siellä on naisillakin viikset ja haisevat hielle, ahvenanmaalta saa ainakin paremmat kebabit!!!
Kreikkaan niin kuin Suomeen tai Itämerelle voi antaa monenlaista vinkkiä, pitäisi tietää:
Mihin päin Kreikkaa ajattelit lähteä, Ionian merelle, Saronicille, Aegean saarille vai Dodekanesiaan?
Milloin ajattelit lähteä ja kuinka pitkäksi aikaa?
Perhepurjehdus / lomailua vai osaavien kavereiden kanssa?
Minkä kokoisella veneellä?
Vene on yhteistyökumppanin yhtiön, ei siis mikään charterfirma. Vene on 40 ft. Vanhempi vene, keskivertovarusteltu, ei esim tutkaa.
Vene on ymmärtääkseni Kosilla tai Leroksen saarella riippuen tilanteesta. Ajankohta olisi toukokuun alkupuolella.
Tarkoitus olis olla perheen kanssa 3 viikkoa saaria koluten. Siirtymiät keskittyvät iltapäiviin-iltoihin, eikä kovin pitkiä, toki muutama pitkäkin voi olla mahdollinen.
Rodos, kreta, ja alueen saaret, kuten Krpathos, Kasos, Anafi, Thira, Ios, Milos, Kythira, Antikythira -tyyppinen kieros olisi haaveissa.
Saarista en sinäsnsä ole vielä ottanut selvää, google-earthista vasta katsellut:), mutta sille alueelle olisi tarkoitus mennä pyörimään???
Mikäli on hyviä satamapaikkoja/ ankkuripaikkoja, niin antakaa infoa, tai jopa ihan eri alueen kiertelystä.
Toukokuu on hyvä aika reissulle. Ei liian kuumaa, vesi jo riittävän lämmintä uimiseen, noin 19 C.
Tuohon aikaan ei kevään myrskyt enää haittaa. Myrskyjen todennäköisyys on silloin vielä hiukan kesäaikaa suurempi Ionian merellä ja myös Aegean merellä Turkin rannikon lähellä Kosista pohjoiseen.
Dodekanesiassa Kreikan saarilla on muutama marina, Kos, Leros ja Samos (Turkin puolella enemmän). Mukavia satamia lähes joka saarella. Kykladeilla ei ole ainuttakaan oikeaa marinaa, Naxoksella, Mykonoksella ja Santorinilla on jonkinlainen "marina".
Toukokuussa tuuli voi olla pitkiä aikoja turhankin kevyttä. Kuvaamasi reissu on aika pitkä, jos noin sattuu. Perhemiehistöllä 3 viikoksi voisin ajatella lyhempääkin kierrosta, jäisi aikaa hiukan saarienkin katseluun. Esimerkiksi:
Kos, hyvä marina
Pserimos, laituri ja pari poukamaa
Kalymnos, satama, laituri (Vathy), poukamia (E ja NW)
Leros, marina (Lakki), satama (Pendeli) ja poukamia (N ja S)
Lipso, satama, poukamia
Arki, laituri ja poukamia, hieno
Agathonisi, laituri
Samos, Pythagoria marina, hyvä ja edullinen
- Samoksella kannatta tutustua saareenkin, marina hoitaa halvan vuokra-auton
Fournoi, poukamia, satama
Patmos, satama ja poukamia
Levitha, suojaisa lahti, saaressa vain 1 maalaistalo, jossa "ravintola"
Amorgos, parikin satamaa, poukamia
Skinousa, laituri ja pari poukamaa
Naxos, "marina"
Paros, hienoja lahtia/poukamia ja 2 satamaa
Andiparos, poukamia
Ios, satama, poukamia
Santorini, kraateri (hankala satama), "marina" (SSE-kulma)
Astipalaia, satama ja hienoja lahtia / poukamia
Tilos, satama
Khalki, satama, poukama
Alimia, pari poukamaa
Symi, satama ja Panormitis-lahti
Nisyros, lauttasatama, kalastajasatama (Palos), tulivuori
Tuo lista on turhan pitkä 3 viikon perhepurjehdukselle. Päivämatkat on sopivia, oletan. Muutama pitkä seassa. Mutta miksi purjehdus iltapäivällä/illalla? Aamupäivä/päivä voisi olla parempi.
Saaripäiviä voisi viettää:
Kos, Leros, Samos, Patmos, Santorini, Symi.
Massaturismin ulottumattomissa:
Lipso, Arki, Agathonisi, Fournoi, Levitha, Skinousa.
Hyvä opaskirja on
Rod Heikell "Greek Waters Pilot". Kannattaa tutustua etukäteen.
Tuolla toisessa siestissä onkin jo hyvä kokoelma www-linkkejä.
Ei toki ole tarkoitus kiertää kaikkia saaria, tuo nyt oli vaan listaa saarista joiden alueella olis tarkoitus kierrellä.
Jokunen pidempikin purjehdus olisi kiva, ihan vaan senkin takia että pääsee purjehtimaan:)
Eihän tarkoitus ole vain veneessä kökkiä, vaan tutustua tosiaan saariin , ruokaan, juomaan, kulttuuriin....
Marinoita on vähän, hinta 12 m veneeltä yleensä 20-40 € / yö. Kalliit on Ateenan lähellä.
Luonnonsatamia ja poukamia ankkurointiin on paljon.
Hyviä oppaita Kreikan vesille:
http://www.sailingissues.com/greek.html
http://www.1yachtua.com/Medit-marinas/Greece/
http://www.greecetravel.com/
Kreikan purjehdussää:
http://www.poseidon.ncmr.gr/weather_forecast.html
Suomalaisten Kreikan purjehduksia:
http://www.turunpursiseura.fi/veneily/index.html
http://www.purjelaiva.fi/penelope/
http://lapa.blogs.com/
Aloita Kreikan purjehduksiin tutustuminen noista. Jos tarvitsen yksityiskohtaisempia vinkkejä, pitäisi tietää enemmän suunnitelmistasi.
Ostappa tämä opus:
Greek Waters Pilot
ISBN 0 85288 701-9
Kirjan on painanut Imray jolta löytyy myös parhaat merikartat.
Suhteellisen täydellinen opas kreikan saarista ja satamista. Mukana jopa luonnonsatamat (nooo ainakin osa), joita löytyy äärettömästi.
Viimeksi purjehdimme kreikan cyklaadeilla ja käytännössä mitään satama maksuja ei ollut (toki niitäkin välillä oli 10-20€). Ainostaan vedestä ja jäästä maksoimme... niin jos niitä sattui löytämään :)
Turisti rysät on erikseen... eli lähinnä pyrimme liikkumaan 'ei turisti'-paikoissa.