Sairastuin kuutisen vuotta sitten masennukseen. Tuolloin hoitona oli lääkitys ja terapiakäynnit. Jälkimmäisestä en kokenut olevan hyötyä. Lääkitys lopetettiin n. vuoden kuluttua ja sen jälkeen meni pari vuotta "kiikun kaakun" siten, että kerran jouduin turvautumaan pariksi kuukaudeksi taas lääkkeisiin.
Sitten oli pari oireetonta vuotta, kunnes viime kesänä tutut oireet taas palasivat. Ja nyt tämä vain jatkuu ja jatkuu, vaikka lääkitys on ollut päällä jo kuukausia (kokeiltu eri tabuja ja vahvuuksia).
Näen elämäni vain tasaisena harmaana jatkumona. Mikään ei innosta. Haluaisin vain nukkua. Töissä olen onneksi kyennyt käymään - päivittäiset rutiinit tuntuvat pitämän mut edes suht tolpillani - mutta viime aikoina on alkanut tuntua, etten kykene enää työntekoon, keskittymiskyky on täysin olematon ja väsyttää koko ajan.
Eniten pelottaa se, että avomieheni, joka on jaksanut tukea, alkaa uupua tähän toivottomuuteen. Jos hänet menetän tämän sairauden takia, niin tapan itseni varmasti (ellen sitten ole jo niin pohjalla, etten kykene edes siihen).
Pelottaa. Väsyttää. Itkettää.
Sitten oli pari oireetonta vuotta, kunnes viime kesänä tutut oireet taas palasivat. Ja nyt tämä vain jatkuu ja jatkuu, vaikka lääkitys on ollut päällä jo kuukausia (kokeiltu eri tabuja ja vahvuuksia).
Näen elämäni vain tasaisena harmaana jatkumona. Mikään ei innosta. Haluaisin vain nukkua. Töissä olen onneksi kyennyt käymään - päivittäiset rutiinit tuntuvat pitämän mut edes suht tolpillani - mutta viime aikoina on alkanut tuntua, etten kykene enää työntekoon, keskittymiskyky on täysin olematon ja väsyttää koko ajan.
Eniten pelottaa se, että avomieheni, joka on jaksanut tukea, alkaa uupua tähän toivottomuuteen. Jos hänet menetän tämän sairauden takia, niin tapan itseni varmasti (ellen sitten ole jo niin pohjalla, etten kykene edes siihen).
Pelottaa. Väsyttää. Itkettää.
Vastaukset 5
Vanhimmat
itsellesi sopivat lääkkeet,Masennus usein uusii,ja toisilla on elinikäinen,voimia sinulle.
Itselläni oli joitain vuosia sitten erittäin
paha masennus popsin tabuja monta kuukautta
kunnes kerran eräs lääkäri totesi minulle
ala käydä lenkkeilemässä siitä saattaa olla
apua.Menihän siinä joku viikko sitten olo alkoi
parantua.Pystyin jättämään lääkkeet kokonaan
pois, nyt on mennyt 4 vuotta ja olo on edelleen
hieno(koputtaa puuta)ei koskaan tiedä uusiutuuko masennus.Mutta nyt menee mukavasti
lenkkeily jatkuu.Toivon sinulle kaikkea hyvää.
4-5 tuntia päivittäin kun olin yksinäinen, työtön ja masentunut, eikä ollut mitään tekemistä. Olin silti masentunut. Kyllä lenkkeily piristi oloa mutta ei poistanut masennusta.
En tiedä, onko tästä mitään hyötyä, mutta ajattelin kuitenkin sanoa, että kenties sinun kannattaisi uudestaan hakeutua terapiaan, vaikket 6 vuotta sitten siitä hyötynytkään. Terapioita on monenlaisia ja terapeutteja myös. Kokemuksesi perusteella ei kannata yleistää kaikkiin terapioihin.
Lievissä ja keskivaikeissa masennuksissa terapia on koettu hyödylliseksi, mutta hyvin tärkeä edellytys sille on, että koet olevasi terapeuttisi kanssa ikäänkuin samalla aaltopituudella. Terapia voisi myös auttaa avomiestäsi jaksamaan.
Olen kokenut itse monta masennusjaksoa elämän aikana, mutta olen kipuillut ilman lääkkeitä ja terapian avulla aina päässyt jaloilleni. Olen oppinut ymmärtämään, että masennukselleni on alitajunnassani syyt ja kun ne löytää ja terapian keinoin työstää, masennus hellittää. Olen myös ymmärtänyt, että masennuksella on kannaltani ollut myönteinen alitajuinen tarkoitus, vaikka masennus keinona sen hyvän saamiseen on ollut hyvin huono.
Toivon sinulle voimia jaksaa ja uskoa siihen, että pimeintä on juuri ennen aamunkoittoa.
luin kirjoituksesi ja huomasin sinulla samoja oireita ku minulla. elämä ei tunnu miltää, mistään ei osaa iloita kaikki on yhtä viivaa. lasta pitäis jaksaa hoitaa ja sekin tuntuu ylivoimaisselta, olen tosi katkera itselleni kun en jaksa olla tarpeeksi poikani leikeissä mukana... mieheni on satojen kilometrien päässä töissä, eli ei ole paljoa kotona. yritän yksinäni jaksaa hoitaa kotityöt, paperityöt( joita riittäää lapseni sairauden vuoksi) ja kaiken lisäksi työni, että saan pidettyä raha asiat kunnossa. on minulle ehotettu sairaslomaa, mut sitte se ois sitä että mätänisin kotona ja miettisin murheitani vaan. itselläni on tätä kestäny parisen vuotta ja alan olla epatoivoinen että saanko sen elämän iloni takaisin koskaan. kaveritkin on jo minut unohtanut, olen tosi yksinäinen, kaipais akuista seuraa elämään. työnikin on yksinäistä työskentelyä...pari vuotta sitte masennukseni puhkesi minulle yllättäin, jouduin sairaala hoitoon kolmeksi kuukaudeksi, sen jälkeen olen nappien avulla pitänyt itseni pystyssä. pelottaa tulevaisuus, onko tää aina tätä samaa paskaa!!!!