Sairastan todella vaikeaa paniikkihäiriötä ja se rajoittaa elämääni todella paljon. Työelämässä kuitenkin olen ihan "normaalisti"...
Kuitenkin kaipaan elämääni rakkautta ja ennenkaikkea, että saisin rakastaa. Mutta en voisi koskaan kuvitella, että sairauteni rajoittaisi myöskin rakastani. En halua, että rakkaani joutuisi kärsimään sairaudestani. Niin paljon jäisi yhteisiä, "normaaleja" asioita kokematta. Siispä tyydyn elämään yksin. Toisen ihmisen onnea en koskaan halua rajoittaa.
Mukavaa kevättä kaikille! = )
Kuitenkin kaipaan elämääni rakkautta ja ennenkaikkea, että saisin rakastaa. Mutta en voisi koskaan kuvitella, että sairauteni rajoittaisi myöskin rakastani. En halua, että rakkaani joutuisi kärsimään sairaudestani. Niin paljon jäisi yhteisiä, "normaaleja" asioita kokematta. Siispä tyydyn elämään yksin. Toisen ihmisen onnea en koskaan halua rajoittaa.
Mukavaa kevättä kaikille! = )
Vastaukset 2
Vanhimmat
kanssa sairastaa paniikkihäiriötä ja se on yh äiti ja ihan työ elämässä kiini ei se ole este elämälle
usko pois =)
Et ole ole suinkaan ainoa joka "joutuu" olemaan yksin. Minua rajoittaa sosiaalisten tilanteiden pelko. Ihmissuhteita ei löydy juuri ollenkaan ja nekin vähäiset kaatuvat nopeasti. Olen yrittänyt olla itsekäs ja hakeutua ihmisten seuraan, mutta vaikeaa se on kun tietää että he juoksevat karkuun kun tajuavat tilani.
Voikun osaisinkin antaa jotain hyviä neuvoja. Paljon jaksamista sulle! :)