täällä on viime aikoina keskusteltu tunteista, joten ajattelin tuoda oman korteni kekoon. Minä ole erittäin rakastunut, enkä edes varattuun vaan ihan omaan kultaani. Ongelma on kuitenkin se, että tuota välimatkaa on muutama sataa kilometriä. ainoat hetket tavata ovat viikonloput ja niistäkin useana kultani joutuu olemaan töissä joten tapaamiset jäävät muutamaan kertaan kuukaudessa.
Kaikki muu alkaa menettää merkityksensä. Ei kiinnosta enään ystävät tai hauskanpito. Lasken vaan päiviä , tunteja, minuutteja, koska pääsen taas kultani luokse. Ihmiset eivät halua enään keskustella kanssani, koska en haluaisi keskustella muusta kuin rakkaastani ja minun on jotenkin saatava mainittua hänet joka keskustelussa. En voi syödä, en nukkua, en ajatella enkä toimia kun kaipaan vaan niin.
Onkohan tämä enään tervettä, vai olenko vaan hullun lailla rakastunut?
Kaikki muu alkaa menettää merkityksensä. Ei kiinnosta enään ystävät tai hauskanpito. Lasken vaan päiviä , tunteja, minuutteja, koska pääsen taas kultani luokse. Ihmiset eivät halua enään keskustella kanssani, koska en haluaisi keskustella muusta kuin rakkaastani ja minun on jotenkin saatava mainittua hänet joka keskustelussa. En voi syödä, en nukkua, en ajatella enkä toimia kun kaipaan vaan niin.
Onkohan tämä enään tervettä, vai olenko vaan hullun lailla rakastunut?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Hei sinä, oletko opiskelemassa tai töissä jonka vuoksi et voi oleskella pitenpään hänen luonaan? Ota aikaa vaikka sairaslomalla, mut -olkaa yhdessä ja tutustukaa toisiinne. Hyvää jatkoa teille rakastuneiille!
työt on täällä kaukana. Sairasloma ei auta koska oma kulta on myös töissä eikä voi ottaa sieltä vapaata. kaiken maailman velvollisuudet kun pitää erillään:( Olen kyllä nyt yrittänyt kovasti etsiä töitä ja järjestellä muutoa, että pääsisin lähemmäs.
Minulla ja rakkaallani on myös välimatkaa päälle pari sataa kilometriä joten tunteesi on tuttu alkuajoilta. Näin 1½ vuoden jälkeen tilanteeseen on jotenkin turtunut ja tietysti se arki koittaa myös suurenkin huuman jälkeen eikä enää halua olla joka sekunttia kiinni toisessa vaikka rakastaakin toista edelleen. Tietysti sitä vieläkin tulee kovia ikävän tunteita, mutta ei enää samaan tapaan kuin alkuhuumassa.
Tosin en tiedä miten kauan te olette olleet yhdessä, mutta oletin teidän olevan vielä suhteellisen alussa joten jos vielä parinkin vuoden kuluttua olet samassa tilanteessa kuin nyt niin en sanoisi sen enää välttämättä olevan tervettä... ;)
Suhteemme on todellakin vasta alussa, 7 kk. Vaikka marisenkin ikävästäni ja tästä tilanteesta on silti tavallaan vielä ihanaa ettei arkipäivä ja kaikki turhat riidat ole astuneet elämään. yritänkin aina itseäni lohduttaa, että onhan meillä koko loppuelämä aikaa olla yhdessä....toivottavasti tulevaisuudessa edes samassa kaupungissa.)
Rakkaus on tänäpåivånå niin harvojen herkkua
E T T Ä A N N A P A L A A V A A N !
Halit & pusut , marsa