Pakkohoidosta

En jaksanut lukea kaikkea mitä pakkohoidosta oli aiemmin kirjoitettu, joten voi tulla toistoa, mutta olen 50 kg ylipainoinen.

Suostuisin millähetkellä tahansa johonkin hoitoon , vaikka pakko, kunhan saisin nämä ylimääräiset kilot pois ja pysymään poissa.

Olen elämäni aikana pudottanut varmaankin 300 kg , mutta kun en osaa hoitaa itseäni niin että ne kilot eivät tulisi takaisin.

Viimeksi 10-vuotta sitten pääsin Painon V. avulla ns. ihannepainoon ja olisin halunnut pitää sen olotilan ja änkesin itseni sairaalan painonhallitsijoiden terapiaryhmään, mutta siellä oli 10 opiskelijaa ja yksi heistä oli vielä lihavampi kuin minä olin ollut . En jotenkin kestänyt häntä!

Ja se heidän asenteensa, "ethän sinä ole lihava, miksi sinä olet täällä" , eivät ollenkaan tajunneet mistä on kyse vaikka yritin selittää.
Ei sellainen ihminen jolla ei ole tätä ongelmaa ymmärrä mistä on kyse , kun en itsekkään itseäni ymmärrä.

Tietoa on terveellisestä ruokavaliosta , mutta mulla on ongelmana mieletön rasvanhimo.
Luulisin , että se on verrattavissa alkoholistin riippuvuuteen alkoholista.
Minulla rasvanhimo iskee päälle kun olen esim. viikon ollut 5g/d rasva-annoksilla.

Samaan aikaan alkaa paleleminen , käteni ja jalkani ovat sinisenä ja palelee , niin että ei saa nukuttua, sen vielä kestäisin , mutta se rasvanhimo!

Olen miettinyt , että kehoni yrittää kertoa sillä hallitsemattomalla himolla jotakin , mutta mitä?
Suostuisin esim. vaikka "koeihmiseksi", jos vaan pääsisin. En vaan ole kelvannut , vaikka olen itseäni ryhmiin tyrkyttänyt.

Mieluummin olisin ohuempi, vaikka lastenlapset taputtelevat ja halaavat ja sanovat mummon olevan ihanan pehmeän.
6353
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Mene kiinalaiseen akupunktioon Marja Keskiselle vastaanotto nyt Helsingissä, uskon, että hän pystyisi sinua auttamaan. Itse olen käynyt Marjalla muunlaisen ongelman takia.

Äänestä
  • On kielletty.

    Äänestä

  • En ikäväkyllä asu pääkaupunkiseudulla ja taloudellinen tilanteeni ei salli ko. hoitoa ja matkoja.

    Akupunktiosta olen kuullut olevan hyötyä monenlaisissa vaivoissa, yritän löytää sitä täältä sisämaasta, jos vaikka löytäisin avun.

    Alan olla aika epätoivoinen itseni kanssa, olen lähes erakoitunut toisenkin vaivani kanssa jota ei myöskään ymmärretä.

    Äänestä

  • Urheilija_ kirjoitti:

    On kielletty.

    kieltää!!

    Urheilijoilla on tunnetusti pienet ympyrät, anna muiden hoitaa omat asiansa!!!!

    Äänestä

Toiset taas käyvät "Painonvartijoissa."

Äänestä

mä oon jo 8 vuotta ollu ylipainoinen, mulle on tähän mennes tullu 3 vuoden jaksoina 20 kiloa lisää, eli yhteensä olis 40 kiloa ylipainoa. 9 vuosi lähestyy, ja suurella pelolla odotan mitä se tuo tullessaan, olen toki hoksannut jättää karkit pois ja pullaa en enää usein ostele enkä pikkuleipiä, mutta suklaata on pakko silloin tällöin napsia.

Mun on kans tosi vaikee pudottaa painoa. Vaivun aika nopeesti epätoivoon tän asian kans, ja ottaisin kans itte mielelläni pakkohoidon tän asian kontrolloimiseksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vieläkin sananen kirjoitti:

En jaksanut lukea kaikkea mitä pakkohoidosta oli aiemmin kirjoitettu, joten voi tulla toistoa, mutta olen 50 kg ylipainoinen.

Suostuisin millähetkellä tahansa johonkin hoitoon , vaikka pakko, kunhan saisin nämä ylimääräiset kilot pois ja pysymään poissa.

Olen elämäni aikana pudottanut varmaankin 300 kg , mutta kun en osaa hoitaa itseäni niin että ne kilot eivät tulisi takaisin.

Viimeksi 10-vuotta sitten pääsin Painon V. avulla ns. ihannepainoon ja olisin halunnut pitää sen olotilan ja änkesin itseni sairaalan painonhallitsijoiden terapiaryhmään, mutta siellä oli 10 opiskelijaa ja yksi heistä oli vielä lihavampi kuin minä olin ollut . En jotenkin kestänyt häntä!

Ja se heidän asenteensa, "ethän sinä ole lihava, miksi sinä olet täällä" , eivät ollenkaan tajunneet mistä on kyse vaikka yritin selittää.
Ei sellainen ihminen jolla ei ole tätä ongelmaa ymmärrä mistä on kyse , kun en itsekkään itseäni ymmärrä.

Tietoa on terveellisestä ruokavaliosta , mutta mulla on ongelmana mieletön rasvanhimo.
Luulisin , että se on verrattavissa alkoholistin riippuvuuteen alkoholista.
Minulla rasvanhimo iskee päälle kun olen esim. viikon ollut 5g/d rasva-annoksilla.

Samaan aikaan alkaa paleleminen , käteni ja jalkani ovat sinisenä ja palelee , niin että ei saa nukuttua, sen vielä kestäisin , mutta se rasvanhimo!

Olen miettinyt , että kehoni yrittää kertoa sillä hallitsemattomalla himolla jotakin , mutta mitä?
Suostuisin esim. vaikka "koeihmiseksi", jos vaan pääsisin. En vaan ole kelvannut , vaikka olen itseäni ryhmiin tyrkyttänyt.

Mieluummin olisin ohuempi, vaikka lastenlapset taputtelevat ja halaavat ja sanovat mummon olevan ihanan pehmeän.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu