Kuinka monta alkiota teille laitettiin?
Jos tehtiin kahdella alkiolla, niin mikä oli peruste kahden alkion käytölle?
Mikä verran saitte itse vaikuttaa asiaan?
Jos tehtiin kahdella alkiolla, niin mikä oli peruste kahden alkion käytölle?
Mikä verran saitte itse vaikuttaa asiaan?
Vastaukset 10
Vanhimmat
Meillä oli eka hoito julkisella puolella vuosi sitten ja hoidon alussa vain kysyttiin, että sopiiko että kaksi siirrettäisiin jos katsotaan aiheelliseksi. Sitten siirtopäivänä selvisi että kaksihan niitä laitetaan. Sen enempää asiasta ei edes keskusteltu. Molemmat siirretyt alkiot hyvänlaatuisia, tuloksena nega.
Syksyllä oli hoito yksityisellä ja kävimme tosi tiukan keskustelun siitä siirretäänkö yksi vai kaksi. Halusin kaksi, koska edelleisessä hoidossa pakastetut alkiot selvisivät todlla huonosti sulatuksesta. Lääkäri sanoi, että siirretään kaksi vain jos kovin huonolaatuisia tai vain kaksi alkiota saadaan jolloin toista ei yksin pakasteta. Kun sitten selvisi, että julkisella siirrety kaksi hyvää alkiota, sainkin itse valita ja asia päätetään vasta viime tipassa, kuitenkin labraan ilmoitettiin etä kaksi alkiota siirretään. Noh, saatiin kuitenkin vain yksi alkio, joten tuo vääntäminen oli ihan turhaa, siitäkin negaa.
Nyt toinen hoito julkisella, missään vaiheessa ei edes keskusteltu siirretänkö yksi vai kaksi, siirtopäivänä vain sanottiin että kaksi siirretään. Molemmat hyvänlaatuisia. Tällä viikolla plussasin ja parin viikon päästä ultrassa selviää (jos raskaus jatkuu) onko yksi vai kaksi kiinnittynyt. En ole mitenkään peloissani siitä, että kaksoset tulisi, vaikka tiedänkin hyvin kaksosraskauden riskit.
Miksi sitten siirrettiin kaksi? Varmaan syynä oli ikäni, nyt 37 v, muuta syytä en keksi.
Kivaa tietoa ennen meidän ensiviikkoista toista IVF:ää =)
Toivottavasti teillä on kaksi tervettä lasta tulossa, niin ainakin saatte sitä mitä tilaatte =)
Meillä siirrettiin vain yksi kerrallaan. Ei saatu kuin kaksi hedelmöitettyä ja luulin, että kumpikin siirretään ja yhtä ei edes pakasteta. Siirtopvänä ilmoittivat, että yksi siirretään ja kun kysyin miksei kumpaakin, niin selitys oli että on top-alkio. Nega siis tuli kuitenkin.
Liekkö sitten vaikutusta onko kyseessä ivf vai icsi, meillä jälkimmäinen.
Toinenkin sitten siirrettiin, se ei ollut kun 3. luokka, nega siitäkin.
Hei meille tehtiin icsi marraskuussa. Punktoitua saatiin 10 solua, mutta hedelmöittyi 6 ja selvisi vain 2. Molemmat siirrettiin. Laatu oli hyvä molemmat 2-. Plussasin ja yksi siellä nyt on (rv16). Päätös kahden siirtämisestä tehtiin, koska yhtä ei kannata pakastaa. Lisäksi ei saatu kunnon vasteita, mistä johtui alkioiden ja munasolujen "menehtyminen", endon ärhäköityminne yms.
Katsotaan miten käy =)
Moi. Meille laitettiin Taysissa ekassa IVF:ssä kaksi alkiota (eli 2 x 2S3 mikä tarkoittaa 2kpl x kaksisoluista luokkaa 3). Eli eivät olleet kovin hehkeitä alkioita, jakautuivat hitaasti ja luokkakin oli vasta tuo mainittu 3. Niitä tuli vain kaksi, mitään ei jäänyt pakkaseen eli oli selvää, että ne laitettiin molemmat kerralla.
Me haluttiin kahden alkion siirtoa jo ennen tuota tietoa huonosta alkiosaaliista eikä lääkäri missään vaiheessa ollut sitä vastaan. Eikä varsinkaan silloin, kun näki millainen tulos munasolujen ja alkioiden suhteen tuli.
Munarakkuloita tuli 13, kaikissa oli solu. 8 kpl hedelmöittyi, loput oli epäkypsiä. Kahdeksasta neljä jakaantui alussa, mutta siirtopäivänä enää ne kaksi siirrettyä oli jäljellä.
Ensi viikolla mulla on toinen punktio, nyt näyttäisi, että muniksia tulee vajaa 20.
Mulla takana ekan IVF:n tuoresiirto julkisella, laittoivat kaksi hyvälaatuista alkiota, kun pyysin.
Muuten olisivat laittaneet yhden. Nega tuli, kaksi alkiota odottaa pakkasessa PASia.
Olemme menossa ekaan IVF- hoitoon. Olin yllättynyt kun lääkärin tapaamisessa ei edes käyty neuvottelua alkioiden määrästä. Lääkäri ilmoitti vaan, että käytetään yhtä. Kysyin perusteluita päätökselle ja ilmoitti syyksi kaksoisraskauden riskit (jotka tunnen kyllä!).
Minullakin on ikää jo 37 ja syynä on selittämätön lapsettomuus.
ei tuoresiirrossa suostuttu siirtämään kuin yksi alkio, josta tuli neg. Ensimmäisessä pass hoidossa suostuttiin siirtämään kaksi kun oli kaksi hyvän laatuista alkiota. Siitä tuli keskenmeno. Nyt odotetaan, että päästäisiin toiseen pass hoitoon. Alkaisi vaan nuo hemmetin kuukautiset. Terolutteja olen syönyt ja yleensä lopetuksen jälkeen lähes heti alkavat, nyt ei ole kuulunut. Ärsyttävää.
Tsemmpiä teille hoitoihin ja pidetään peukkuja, että jos eivät siirrä kuin yhden niin se takertuisi kovin kiinni!
Hei, Stakesin sivuilla on paljon tilastoja. Siellä näkyisi olevan taulukossa sellainen prosentti, kuin että noin 50 % olisi ollut kahden ja noin 50 % yhden alkion siirtoja vuonna 2004 tehdyissä IVF-hoidoissa. Tässä linkki, ks. taulukko 3.
http://www.stakes.fi/NR/rdonlyres/2243DA10-EE49-466E-910C-BB55837918F7/0/Tt06_06.pdf
Ja toinen linkki Stakesin sivuille http://www.stakes.fi/FI/tilastot/aiheittain/Lisaantyminen/hoidot/index.htm
Meiltä kysyttiin, haluammeko kaksi vai yhden. Kun kaikki riskit kerrottiin, päätimme että tuoresiirtona yksi alkio (jos vaan hoito onnistuu).