Mielessäni pyöriii tämmönen kysymys,että voiko epäuskoinen ja vanhoillilestadiolainen mennä naimisiin? vai katotaanko sellaista kieroon. Hylkääkö sukulaiset ja ystävät tälläisen vl:n. Jos on oikeaa rakkautta. Minulla itselä on tälläinen tapaus ja olen se epäuskoinen.
voiko mennä
nainen 82
13991
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Kaltaisessasi tilanteessa on useampi kuin arvaatkaan. Vl-ien neuvo toiselle vl:lle on, että ei saa mennä naimisiin (eikä itse asiassa edes seurustella) "epäuskosen" kans, jos mielii uskonsa säilyttää. Eli hankaluuksia on tiedossa, jos poikaystäväsi haluaa jatkossakin kuulua liikkeeseen. Toki riippuu aina tapauksesta ja ihmisistä, mutta voi olla vl-tavoista tietämättömälle aika hurja hullunmylly!
On vl-uskovainen ja hän on saannut puolison vl-liikkeen ulkopuolelta.
Sen verran mitä minä tiedän ja olen nähnyt, niin kaikki on ihan hyvin. Ei heitä kukaan katso kieroon ja heidät hyväksytään ihan joukkoon kuuluviksi. Ainakin siis oman väen ja sukulaisten keskuudessa.
Riippuu varmasti tapauksesta miten kukakin asiaan suhtautuu:)
Asiaasi on käsitelty useissa avauksissa - vieläpä tänä vuonna. Mutta sallittakoon toisto minun kokemusteni valossa.
>Mielessäni pyöriii tämmönen kysymys,että voiko epäuskoinen ja vanhoillilestadiolainen mennä naimisiin?
Voivat mennä, jopa keskenään.
>vai katotaanko sellaista kieroon.
Varsin suurella todennäköisyydellä katsotaan. Asiasta ei kannata välittää.
>Hylkääkö sukulaiset ja ystävät tälläisen vl:n.
Hylkimisreaktioita esiintyy tosiaan pääsääntöisesti vl-puolella, ei 'epäuskoisen' puolella niinkään.
Onnea hankkeellenne ja siunausta myös!
Jos teidän välillänne on aitoa kunniotusta ja rakkautta. Tämä nyky Lestadiolaisten "poikkinainti" tulee tuhoamaan vääjäämättä koko lahkon, jollei mennä Raamatun mukaiseen vaimon valitaan. > Hae vaimosi muusta/ vieraasta maasta.
Meillä on hyviä, tai paremminkin pahoja esimerkkejä noista "vain hyvästä" perheestä naivista, lestadiolaista ja musliimeista. Heitä on rangaistu monikertaisella jälkeläisten epämuodotumilla, sekä eri selkäranka vioilla, joka on valtaväestöön nähden jopa kolminkertainen.
Muslimit, jotka ovat vielä tikempia kun SRK, aviopuolison valinanssa, nai etupäässä serkkujaan tuohoaa sitä suuntaa sisältäpäin samaa vauhtia kun aate leviää.
Turkissa on jo sukuja, jotka kävlevät kun jo apinat.
Näin se vain on, ole varovainen, ettei ole samoja geenejä, Jumala on tarkoittanut aivan muuta.
Ole Rauhassa, sinä päätät, kenet otat ja katso asiaa Jeesusken läpi.
sinä taidat olla oikeastaan aika hauska veikko!
Sanovat vielä hyvän- näköiseksi ikäisekseen.
voi käydä ylivoimaisen vaikeaksi,sillä asioista saattaa olla ihan eri näkemykset.Aina on helpompi taivaltaa,jos puoliso on samoinajatteleva.
lähimmäistää paljon todennäköisemmin kuin hoitokokousten ihailija (kuten ämmä). VL, joka ihailee julmuutta ja henkistä väkivaltaa on monesti hieman kylmäkiskoinen elämänkumppaninakin..
Ja sitä paitsi se ei ole edes mahdollista. VL eivät mene muiden kanssa naimisiin kuin heidänlaistensa, eli toisen tarvitsee myös olla VL:n. Silloin se kyseinen "toinen puolisko" ei ole vakavissaan siinä Vl:ssa. Aika erilaisia näkemyksiä ihmisillä on tästä. Itse Olen Ollut VL:n. Ja tiedän miten asia on!!! Turha niistä kiistellä on mutta, sanon sulle et kannattaa keskustella sen henkilön kans ekaks sen vakavuudesta siihen Uskoon ennenkuin sitoudut mihinkään.
helvetin kätyreiden paikka tämä oikein on.
Jos minulla olisi voimaa, minä tämän sulkisin.
Kuin kiljuva jalopeura saatana täällä lapsia yrittää eksyttää.
SILTÄ SE NÄYTTÄÄ
Oma uskokin tässä alkaa pian olla koetuksella.
Jos vanhoja syntejä alkaa kaivelemaan, siihen ei kenenkään ELÄMÄ riitä.
SEURAKUNNASSAKIN ihmiset ovat täysin paskoja omalta puoleltaan. Mutta vapautettuja. VAPAUTETTUJA!
Ymmärtääkö kukaan mitä se tarkoittaa.
Että synnit saarnataan anteeksi RAUHAAN, VAPAUTEEN JA ILOON ASTI. Käykää seuroissa.
Täällä eksyy hyvin nopeasti.
pilkata. Ollaan kärsivällisiä lukiessamme toistemme mielipiteitä, kunhan ei valheita levitellä.
Paljon ristiriitoja, koska vl-usko on niin kokonaisvaltaisesti elämään vaikuttava asia.
Kun käytät itsestäsi nimistystä 'epäuskoinen', niin homma voi onnistuakin. Sinä olet sitten vapaaehtoisesti aina altavastaajana ja ehkä aina syyllinen tulevan parisuhteenne ongelmiin. Sinähän olet tuomassa suhteeseen ns. maailman pahuutta ja vääryyttä, jota vastaan vl-puolisko joutuu 'taistelemaan'. Jos hän on oikeasti vl?
Jos alistut ja elät vl-ehtojen mukaan, niin hyvin menee! Jos sellaiseen haluat, niin toivotan onnea -- mitä se sitten teidän tilanteessanne sitten onkaan...
Jos taas jossakin vaiheessa ajattelet itsesi uskovaiseksi, mutta et veeälläksi, niin tilanne pahenee. Muutamat toisen toiveet ja tavoitteet ovat toiselle kauhistus. Esim. hengelliset tilaisuudet ja uskonystävät.
Miten sen voi sovittaa arkeen, jos molemmat ovat tosissaan vakaumuksessaan? Ei kovin hyvin tai se on sanoisinko - mahdotonta. ;(