SRK??

Herra sanoi minulle:

"Pohjoisesta purkautuu onnettomuus tämän maan asukkaiden päälle. 15 Kuuntele tarkoin, mitä sanon: Minä kutsun tänne kaikki pohjoisten valtakuntien kansat. Kun ne tulevat, niiden kuninkaat asettavat istuimensa Jerusalemin porttien eteen joka puolelle kaupungin muuria, samoin kaikkien muiden Juudan kaupunkien ympärille. 16 Minä julistan Juudan asukkaille tuomion kaikesta heidän pahuudestaan: he ovat hylänneet minut, uhranneet muille jumalille ja kumartaneet omatekoisia jumalankuviaan.
12528
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat
  • Perusasiat täytyy hallita, mihin tämä valistunut aloittaja pyrkiikin.

    Äänestä

  • Devout kirjoitti:

    Perusasiat täytyy hallita, mihin tämä valistunut aloittaja pyrkiikin.

    mitään tekemistä näin pohjoisten maiden kanssa, kun Pohjois- maat. Siihen riittää Libanonin, Syyrian ja Turkin alueet. Suhteet ja matkat olivat silloin hieman erilaisa. Näistä asiaosta ei voi SRK;ta syyttää, koska silloin sitä ei ollut.

    Äänestä

  • Kempelainen kirjoitti:

    He sanovat Raamatun sanan: Viimeisinä aikoina herranhenki on pohjoisissa naissa, tarkoittavan pohjanmaata.

    Kyllä siihen sopii erittäin hyvin: Pohjoisesta on purkautuva onnettomuus...

    Mitä olet Devout mieleltä tästä Hesekilein näystä. Hes. 38;15>>Sinä lähdet kotimaastasi pohjoisen periltä, ja sinun kanssasi lähtee monia kansoja, ratsumiehiä kaikki, suuri joukko, suunnaton armeija. Sinä hyökkäät minun kansaani Israelia vastaan ja peität pilven lailla koko maan. Tämä tapahtuu silloin kun aika on täysi, minä vien sinut silloin maatani vastaan, jotta kansat oppisivat tuntemaan minut. Siinä, mitä sinulle teen, Gog, minä osoitan pyhyyteni kaikkien kansojen nähden.

    Tämä on totinen kertomus siitä miten se pohjoinen ruhtinas Gomer ( lat. Cermania ) hyökkää Israeliin, saattaa tarkoittaa myös yhdistyä EU;ta.

    Mutte kenen kanssa, Moskovan…Putinin > 38;3 > 3 Sano hänelle: Näin sanoo Herra Jumala: Gog, Mesekin ja Tubalin ylin ruhtinas, minä käyn sinua vastaan! ( Mesek. lat Moskova)

    Tämä on Hesekielin näyn mukainen pohjoinen ja mukaan lähtee osa arabikansoja 5 luku >>Heidän kanssaan ovat Persian, Nubian ja Putin miehet, kaikilla kilvet ja kypärät, heidän kanssaan ovat Gomer ja Bet-Togarma, kaikki perimmän pohjoisen joukot -- sinun kanssasi on monia kansoja.

    Miten suhtaudut tähän profetioin tai miten palstalliset suhtautuvat tähän.

    Kuten tiedämme profetoiminen on vajavaista ja kielillä puhuminen lakkaa..

    On sielunvihollisen suuri ansa, että alamme selitellä profetioita ja asettelemaan tuleville tapahtumille päivämääriä, niiden kautta saatana, saa eksytyksen otteen meistä, hänen halunsa on saattaa meidät, vilpittömät Kristuksen todistajat naurun alaiseksi, ihmisten silmissä, kun profetiat ja aikamäärät eivät täsmääkään. Sen kautta hän saa ihmiset epäilemään myös sitä yksinkertaista,(jonka, mieletönkin ymmärtää) todistusta ylösnousseesta Kristuksesta, jota julistamme.

    Kuten muistat, kysin mitä mieltä?

    Vastasit juuri niin, kuin odotin kritistyn vastaavan, koska profetoimiset kertovat kyllä tulevasta, mutta ajat ovat Jumalan käytössä.

    Sitävastoin, mitä Jeesus sanoo ilman vertausta, on suoraa puhetta, ja vertauksilla tulkinna mukaan, joka on usein meille sekin salattua, on parempi vain uskoa yhteen ainaan asiaan. Jeesus on Herra.

    Saarnaaja sanoo >>Mitä enemmän on sanoja, sitä enemmän turhuutta. Mitä hyötyä siitä on ihmiselle?

    Tämä maallinen elo on vai ohikiitävä hetki, joten saamme olla Jeesuskessa, häneen luottaen sitten iankaikkisessa elämässä, se ei ole turhaa.

    Äänestä

Jos "pohjoisesta purkautuu onnettomuus"... ei sovi lapin perukoille, Pohjois-Suomeen tai Suomeen, sopiiko myöskään "henkeni lepää pohjan maalla" samoille seuduille?

Lestadiolaisuushan hyväksyy Sakarja 6:8 selityksen oman olemassaolonsa perustaksi, mutta tämä Jeremias 1:14 selitystä se taitaa pitää herjana.

Äänestä

SRK:lla on tunnollaan monia julmuuksia, joita se ei tunnusta. Johtajat menevät manalle yksi toisensa jälkeen kaikki se paska tunnollaan...

Äänestä
  • että itse olet hyvä eikä mitään tunnolla.Eniten pitää iloita omasta kohdastaan.Ei toisen synneistä tarvi parannusta tehdä,vain omistaan.

    Äänestä

  • ämmä kirjoitti:

    että itse olet hyvä eikä mitään tunnolla.Eniten pitää iloita omasta kohdastaan.Ei toisen synneistä tarvi parannusta tehdä,vain omistaan.

    hoitokokousten puolustajat. Saatana on sumuttanut sinutkin tänne puolustamaan julmuutta ja henkistä väkivaltaa. Tee parannus niin alat vihaamisen sijasta rakastamaan lähimmäisiäsi!

    Äänestä

  • teissä, kirjoitti:

    hoitokokousten puolustajat. Saatana on sumuttanut sinutkin tänne puolustamaan julmuutta ja henkistä väkivaltaa. Tee parannus niin alat vihaamisen sijasta rakastamaan lähimmäisiäsi!

    meissä jokaisessa sanoo raamattu. Sinussakin .Et ole myöskään mikään yli-ihminen.Tottakai olen paha .Mikäs muukaan. Ei ttällä palstalla voi olla hyvä , jos yrittää Raamatulla perustella. Se on heti harhaoppia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

juu.... kirjoitti:

Herra sanoi minulle:

"Pohjoisesta purkautuu onnettomuus tämän maan asukkaiden päälle. 15 Kuuntele tarkoin, mitä sanon: Minä kutsun tänne kaikki pohjoisten valtakuntien kansat. Kun ne tulevat, niiden kuninkaat asettavat istuimensa Jerusalemin porttien eteen joka puolelle kaupungin muuria, samoin kaikkien muiden Juudan kaupunkien ympärille. 16 Minä julistan Juudan asukkaille tuomion kaikesta heidän pahuudestaan: he ovat hylänneet minut, uhranneet muille jumalille ja kumartaneet omatekoisia jumalankuviaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu