Mm.Ihon polttelu

nuori nainen

Hei,

Olen kärsinyt n. 4kk ihon polttelusta/arkuudesta. Ihollani on tiettyjä kohtia, vasen takareisi ja muutamia pienempiä länttejä, joiden kohtien iho tuntuu herkiltä. Vaatteita pitäessä iho on kuin auringon polttama.Muita??

Lisäksi minulla on lihasnykäyksiä/supistuksia ympäri vartaloa. Syönyt magnesiumia, kalkkia ja vitamiineja, jos tulevaisuudesssa auttaisivat, nyt eivät ainakaan.

Lisäksi käteni puutuvat öisin.

Olen havainnut myös että hikoulukin lisääntynyt. Kuukautisten aikana hikoilin lakanat märiksi eli liekö niiden syy vai syy tähän koko riesaan.

Pään ja selkäydinmag.kuvat otettu, ENMG, perusverikokeet(kilpirauhanen, sokerit) likvor ja kaikki näyttävät normaalia.

Nyt seurantavaihe...lääkkeenä triptyl, jost ei näytä olevan apua kuin se, että nukun yöt. Paljon sekin, mutta päivätekemisiä ei auta helpottavan, työkyky todella huono ja mieli maassa.

Olisi mukava kuulla, olisko muilla samanlaisia oireita?

16

13404

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • puutiainen

      joskus purrut?

      • nuori nainen

        Hyvä kysymys, oireet saattaisivat viitata juuri tuohon, mutta minulta likvorin yhteydessä otettiin myös borrelioosi ja se ok.

        Tämä ihon polttelu (vaatteet päällä) on aikamoisen tuskallista ja rajoittaa aikamoisen paljon elämää.


      • likvor
        nuori nainen kirjoitti:

        Hyvä kysymys, oireet saattaisivat viitata juuri tuohon, mutta minulta likvorin yhteydessä otettiin myös borrelioosi ja se ok.

        Tämä ihon polttelu (vaatteet päällä) on aikamoisen tuskallista ja rajoittaa aikamoisen paljon elämää.

        puhdas niinkuin yleensä onkin. mutta verikoe positiivinen. (molemmat testit epäluotettavia)


      • Sinulla borrelioosi
        likvor kirjoitti:

        puhdas niinkuin yleensä onkin. mutta verikoe positiivinen. (molemmat testit epäluotettavia)

        Minulla otettiin verikokeita että likvor. Minua ei ole ainakaan tietoisesti punkki purrut ja tietääkseni jotakin oiretta puremasta, jälki tms.


    • oireita

      on sairaudessa nimeltä CRPS eli Complex Regional Pain Syndrome, harvinainen hermosairaus joka saattaa tulla nyrjähdyksestä tai haavasta esim. Supistelut, puutumiset, hikoilu ja polttelu sopii taudinkuvaan. Toinen vaihtoehto voisi olla vyöruusu tai jokin muu sen kaltainen ihosairaus. Itselläni on tuo CRPS ja tiedän miten ikäviä nuo oireet ovat... Toivottavasti saat avun!

    • vaihtoehtoja

      Tämmösiä ne ovat neurologiset vaivat, voi mennä vuosia ennen kuin syy selviää.
      Minulla on harvinainen lihassairaus ja osittain samoja oireita. Polttelu tulee, kun rasitus menee yli sietokynnyksen - hameenhelman heilahtelutkin tuntuvat ruoskaniskuilta. Elohiiret siellä täällä tulevat ja menevät miten sattuu.
      Tauti saatiin esille vasta lihasbiopsian erikoisvärjäyksissä, syytä ei tiedetä eikä hoitoa ole tarjolla.
      Vaadi tutkimusten jatkamista, säästösyistä pihtaavat näitä kalliimpia versioita!
      Toivottavasti sinulla on parempi tuuri ja löytyy joku hoidettavissa oleva juttu:))

      • nuori nainen

        Ihana, että muutama on ottanut kantaa 1. viestiini. Tilanteeni on joka päivä erilainen. Nyt ihon polttelu on muuttunut jalkojen jomottavaksi säryksi. Sykäykset tai ihon pulpatukset jatkuvat. Lisäksi tunnen pulssin hyvin voimakkaana lenkkeilyn/urheilun ja saunan jälkeen. Siis pulssi tuntuu esim. takareisissä hyvin jyskyttävänä. Laantuu vähitellen. Pienikin rasitus saa aikaan ihon pulputusta ja tykyttävän sykkeen.

        Miltäs tämä kuullostaa? =/

        Minulla on aika neurologille ja tosiaan vaadin, että tutkimukset jatkuvat.


    • miehhh

      Moi

      Mulla on samat kamalat oireet. Oon nuorehko mies. Tutkittu on aika lailla. Ei mitään hajua mistä johtuu, epäilen ite kyllä borrelioosia vaikken muista tulleeni punkin puremaksi (50% borrelioosia sairastavista ei käsittääkseni muista joten ei siinä mitään ihmeellistä olisi). Toinen mahdollisuus voisi olla raskasmetallimyrkytys, esim. elohopea.

      • Anonyymi

        Minulla kasvojen polttelua nyt myös kämmenselkien.
        Herpestä epäily ja vyöruusua ja niiden jälkeistä tilaa.
        Kokeissa herpes vasta-aineet olleet koholla.
        Iho myös hieman koholla ja ekseeman näköinen ei kuitenkaan ole iho koskettaessa kuuma noilta alueilta. Tuikkauksia ja nykimisiä on myös lievää jomotusta ja puutumista vuoronperään.


        2000 jouduin tietämättä nostamaan pahvilaatikon jossa laibehti elohopeaa jostain häkkyrästä.


    • mimimi

      Hei!

      Onko vaivaanne selvinnyt syytä? Minulla samat oireet ja tuskaa on :(

      • .31.

        Jos ihoa polttaa, nykii ja on puutumista niin ENMG on sangen erinomainen työkalu.


      • Anonyymi
        .31. kirjoitti:

        Jos ihoa polttaa, nykii ja on puutumista niin ENMG on sangen erinomainen työkalu.

        Mikä on ENMG?


    • mimmi5

      Sama vaiva. Olisi kivaa, jos tulisit kertomaan kuinka voit nyt ja selvisikö vaivasi syy. Voimia samojen ongelmien kanssa kamppaileville!

    • Anonyymi

      Ensin poltteli pakarat,sitten reidet ,lääkäri sanoi tutkimatta et selässä vika.Masennuslääke pienennä annostuksella,ei apua
      Nyt polttelee käsivarsi ja oikea puoli kasvoista.Tuskin johtuu selästä.2viikon päästä lääkäri,mikähän nyt on diagnoosi

    • Anonyymi

      Mitä teillä menee, onko löytynyt diagnoosia ?

    • Anonyymi

      Kuulostaa homeen aiheuttamilta oireilta.
      Itsellä takana hometalokokemus, ja nyt polttelee ihoa jo pienistä määristä hometta. Lihasten nykiminen loppunut, toivottavasti ei palaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä

      Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien
      Yhteiskunta
      244
      3692
    2. Tapettu

      On joku kangaskadulla perjantaina
      Sotkamo
      57
      3443
    3. Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava

      Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I
      Maailman menoa
      92
      2878
    4. Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa

      Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk
      Maailman menoa
      48
      2656
    5. Työvoimatoimisto

      Nyt kysyisin miksi pitää käydä työvoimatoimistossa paikanpäällä, kun he eivät muuta tee kuin laittavat koneelle uudet ve
      Työttömyys
      120
      2446
    6. Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista

      Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro
      Maailman menoa
      35
      2062
    7. Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?

      Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä
      Maailman menoa
      101
      2011
    8. Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa

      Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva
      Maailman menoa
      42
      1875
    9. Mikä aate kaiken pahan takana?

      Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.
      Maailman menoa
      107
      1816
    10. Mietin sua liikaa

      Mietin nytkin sitä, että millaista se olisi tulla kotiin, kun sinä olisit täällä vastassa. Tai niin päin, että sinä tuli
      Ikävä
      71
      1179
    Aihe