Nykyajan länsimainen ihminen arvostaa järkeä ja tiedettä. Nykyajan ihminen ei itse tiedettä kuitenkaan kykene ymmärtämään, siksipä tieteen ja tässä tapauksessa lääketieteen ymmärtäminen on jätetty auktoriteettien (lääkärien) tehtäväksi. (Lääke-) tieteestä onkin tullut eräänlainen uusi uskonto ja lääkäreistä eräänlainen papisto, erityisesti tämä pätee psykiatriaan. Silloin tiede on muuttunut irvikuvakseen eli tieteeksi naamioiduksi auktoriteettiuskoksi. Tieteessähän ei ainakaan pitäisi olla auktoriteetteja. Nopeiden, helppojen ja yksinkertaisten totuuksien etsijät ovat ottaneet tieteen keppihevosekseen. Tiede, erityisesti lääketiede ja psykiatria siinä sivussa on jo yliarvostettua. Eliniän pidentyminen ja elämänlaadun nousu sairauksien vähetessä on laskettu yksinomaan lääketieteen ansioksi, unohtaen että ne johtuvat suurelta osin elintason noususta, johon lääketieteellä ei ole osaa eikä arpaa. Jyrkkien toimenpiteiden kuten pakkohoidon oikeutus tarvitsee perusteita jotka ovat ainakin "yleisen mielipiteen" mukaan ehdottoman tosia.
Tieteen totuudet eivät olekaan ehdottomia ja lopullisia, vaan aika moni aikanaan laajasti lopullisena totuutena pidetty väittämä onkin myöhemmin osoitettu vääräksi. Tiede on kuitenkin itseään korjaavaa, toisin kuin taikausko. Varsin tavallista onkin että psykologisessä propagandassa viitataan tieteellisiin tutkimuksiin. Aina ei ole kyse edes tutkimuksesta, vaan viranomaismietinnöstä tai jopa opinnäytetyöstä joka on osa yliopistossa suoritettavaa tutkintoa. Mikä se sellainen tutkimus on jos "tutkijalla" ei ole edes tieteellistä pätevyyttä? Tärkeintä onkin lausunnonantajan sopiva habitus ja mainittu asema voi olla hyvinkin muodollinen. Kaikki opinnäytetyön väittämät eivät aina ole tosia, jopa tieteelliset mitat täyttävä tutkimus voi perustua väittämiin jotka on osoitettu vääriksi. Yksittäiseen tutkimukseen viittaamalla voidaan saada uskottavuutta mille tahansa väitteelle kun unohdetaan muut samaa asiaa koskevat tutkimukset, harvassa ovat ne väitteet josta tiedemaailma on yksimielinen. Tämä tietysti koskee lähinnä humanistisia tieteitä (ihmistieteet), ei niinkään luonnontieteitä. Myöskään viittaaminen useisiin tutkimuksiin ei auta mitään, sillä totuus ei ole huutoäänestyksen tulos. Valitsemalla vain sopivia tuloksia/tutkimuksia siteerattavaksi saadaan asia näyttämään miltä hyvänsä. Tutkimustuloksia voidaan manipuloida myös sopivalla kysymyksenasettelulla, kärjistäen tiede on kuin pieni lapsi, se vastaa niinkuin kysytään. Runsas sivistyssanojen ja tieteellisen sanaston käyttö on tehokas keino luoda itsestään viisas ja tieteellinen vaikutelma vaikka ei tietäisikään asiasta yhtään mitään, tätä keinoa käyttävät huijarit ja ns. diletantit eli näennäisviisaat.
Tilastot ovat propagandassa oma totuudenvääristelykeinonsa. Sanonnan mukaan: "Valhe, emävalhe, tilasto". Tietysti tilastoilla on oikeinkäytettynä hyvätkin puolensa, ne kertovat laajasta ja kirjavasta joukosta muutaman selkeän tunnusluvun, näyttävät metsän puilta. Tilastoihin luotetaan sokeasti koska ne sisältävät lukuja. Maallikot pitävät lukuja tarkkoina, luotettavina ja puolueettomina; sanovat "tietysti se on noin kun kerran laskutoimitukset on tehty oikein". Ei tiedetä ja ymmärretä mihin käytetyt luvut perustuvat. Tilastointitapa, otoksen koko ja otoksen edustavuus olisi hyvä tutkia. Useimmissa tapauksissa ei ole olemassa yhtä ainutta ehdottoman oikeaa tapaa tilastoida jotain asiaa. Törkeinpiä tapoja luoda tilastoharha on muuttaa tilastointitapaa kesken tarkastelujakson mainitsematta siitä tuloksessa. Varsin usein vallitsee ristiriita tilastointitavan ja suuren yleisön olettaman tilastointitavan välillä. Galluppien eli mielipidetilastojen epäluotettavuus johtuu johdattelevista kysymyksistä ja haastateltavien ailahtavuudesta. Ihminen voi muuttaa mielipidettään jopa kolmasti sekunnissa. Tilastollista analyysiä käytetään aivan vääriin tarkoituksiin. Tilastot ovat parhaimmillaan kun tutkitaan asioita joita voi ilmaista numeroin. Fysiikan suureita (lämpötila, pituus, paino, aika jne.) tai talouden numeroita eli rahaa on helppoa ja luotettavaa mitata numeroin. Tuloksia luettaessa tulee muistaa ettei virheetöntä mittaria ole olemassakaan. Ihmisen mielentilaa on mahdotonta mitata numeroin tarkasti ja niin että numerot kertoisivat vain kohteestaan eikä havainnoitsijasta. Psykiatrian tilastot kertovat luotettavasti lähinnä sairaansijojen, erilaisten diagnoosien yms. lukumäärän. Psykiatriset tilastot väestön mielentilasta ja mielenterveydestä ovat siten varsin epäluotettavia. Törkeimmissä tapauksissa tilasto on tekaistu osittain tai jopa kokonaan.
Juhlapuheiden mukaan tiede on puolueetonta ja vilpitöntä totuuden etsintää, mutta tutkija on riippuvainen tutkimuksen rahoittajasta ja muista yhteistyökumppaneista eli loppujen lopuksi tieteellä on taipumus toimia kulloisenkin vallitsevan valtarakenteiden ehdoilla. Tutkijan haastavin tehtävä on löytää apurahojen maksaja, tutkijoita ja tutkijoiksi pyrkiviä on kyllä riittämiin. Kilpailulla on taipumus karsia kriittiset äänenpainot. Rahoittaja on usein yritys (esim. lääkevalmistaja) tai viranomainen, eli sen lauluja laulat jonka soppaa syöt. Tavallisesti tutkimusrahoitus tulee jonkin lääkevalmistajan valvoman säätiön tai yhdistyksen kautta jotta sen alkuperä ei paistaisi niin räikeästi. Joskus lääkevalmistaja tilaa tutkijalta tutkimuksen jonka mukaan sen valmistama lääke onkin terveydelle haitallinen tai tehoton, näin siksi että lääkkeen patentti on menossa umpeen ja sen halpakopiot söisivät saman valmistajan uuden vastaavan lääkkeen markkinoita. Lääketehdas on liikevoittoa tavoitteleva yritys, ei mikään pyyteetön hyväntekijä. On ihan normaalia ja hyväksyttävää että lääkäri osallistuu uuden lääkkeen tuotekehittelyyn mutta tuotekehittelyä ei pidä sekoittaa puolueettomaan tieteelliseen tutkimukseen. Mikä velvoittaa jotain tiettyä sairaalaa tai tiettyä lääkäriä olemaan yhteistyössä jonkun tietyn tutkijan kanssa tutkimuksen läpiviemiseksi? Mikäli kriittinen tutkija löytäisikin yhteistyökumppanin terveydenhuollosta, jää yhteistyökumppani helposti kollegoidensa eristämäksi ja tutkimus tyssää siihen, samalla tyssää helposti myös tutkijan ura. Kriittisen tutkimuksen suorittaminen pelkästään yliopiston sisällä on myös vaikeaa, sillä yliopistossa on paljon samoja ihmisiä kuin sairaaloissa. Toiseksi tieteellinen tutkimus ilman potilasaineistoa on aika vaikeaa. Lääkärin tutkinto suoritetaan yliopistossa. Kriittinen opiskelija on huonossa asemassa työmarkkinoilla valmistuttuaan. Se ei kannusta kriittisyyteen. Yliopisto jakautuu tiedealakohtaisiin oppituoleihin joita professorit johtavat, moni professori on johtavassa asemassa oleva sairaalan lääkäri. Yliopiston johtokunta koostuu professoreista, tutkijoista, opiskelijoista ja politiikoista. Lääketeollisuus, yliopistot ja terveydenhuolto ovat siis tiukasti toisiinsa sidoksissa olevia ja samoja ihmisiä sisältäviä organisaatioita. Psykiatriaan liittyvä tieteellinen tutkimus tapahtuu siis pitkälti rahan ja viranomaiskoneiston ehdoilla ja hyväksi. Että se siitä puolueettomasta totuudesta.
Vaikka tieteellinen ja tieteelliseltä vaikuttava tutkimus ei olekaan niin luotettavaa kuin maallikot luulevat, ei tiedettä pidä korvata epätieteellisellä ns. kahvinporotutkimuksella. Kaikilla lausunnonantajilla on omat motiivinsa lausunnoilleen ja sidosryhmänsä joista he ovat riippuvaisia. Kaikkiin kysymyksiin vain ei ole olemassakaan niin luotettavia, selkeitä ja yksinkertaisia vastauksia kuin maallikot kaipaavat. Ei auta muuta kuin käyttää omaa arviointikykyään, niin vaikeaa kuin se onkin.
Tieteen totuudet eivät olekaan ehdottomia ja lopullisia, vaan aika moni aikanaan laajasti lopullisena totuutena pidetty väittämä onkin myöhemmin osoitettu vääräksi. Tiede on kuitenkin itseään korjaavaa, toisin kuin taikausko. Varsin tavallista onkin että psykologisessä propagandassa viitataan tieteellisiin tutkimuksiin. Aina ei ole kyse edes tutkimuksesta, vaan viranomaismietinnöstä tai jopa opinnäytetyöstä joka on osa yliopistossa suoritettavaa tutkintoa. Mikä se sellainen tutkimus on jos "tutkijalla" ei ole edes tieteellistä pätevyyttä? Tärkeintä onkin lausunnonantajan sopiva habitus ja mainittu asema voi olla hyvinkin muodollinen. Kaikki opinnäytetyön väittämät eivät aina ole tosia, jopa tieteelliset mitat täyttävä tutkimus voi perustua väittämiin jotka on osoitettu vääriksi. Yksittäiseen tutkimukseen viittaamalla voidaan saada uskottavuutta mille tahansa väitteelle kun unohdetaan muut samaa asiaa koskevat tutkimukset, harvassa ovat ne väitteet josta tiedemaailma on yksimielinen. Tämä tietysti koskee lähinnä humanistisia tieteitä (ihmistieteet), ei niinkään luonnontieteitä. Myöskään viittaaminen useisiin tutkimuksiin ei auta mitään, sillä totuus ei ole huutoäänestyksen tulos. Valitsemalla vain sopivia tuloksia/tutkimuksia siteerattavaksi saadaan asia näyttämään miltä hyvänsä. Tutkimustuloksia voidaan manipuloida myös sopivalla kysymyksenasettelulla, kärjistäen tiede on kuin pieni lapsi, se vastaa niinkuin kysytään. Runsas sivistyssanojen ja tieteellisen sanaston käyttö on tehokas keino luoda itsestään viisas ja tieteellinen vaikutelma vaikka ei tietäisikään asiasta yhtään mitään, tätä keinoa käyttävät huijarit ja ns. diletantit eli näennäisviisaat.
Tilastot ovat propagandassa oma totuudenvääristelykeinonsa. Sanonnan mukaan: "Valhe, emävalhe, tilasto". Tietysti tilastoilla on oikeinkäytettynä hyvätkin puolensa, ne kertovat laajasta ja kirjavasta joukosta muutaman selkeän tunnusluvun, näyttävät metsän puilta. Tilastoihin luotetaan sokeasti koska ne sisältävät lukuja. Maallikot pitävät lukuja tarkkoina, luotettavina ja puolueettomina; sanovat "tietysti se on noin kun kerran laskutoimitukset on tehty oikein". Ei tiedetä ja ymmärretä mihin käytetyt luvut perustuvat. Tilastointitapa, otoksen koko ja otoksen edustavuus olisi hyvä tutkia. Useimmissa tapauksissa ei ole olemassa yhtä ainutta ehdottoman oikeaa tapaa tilastoida jotain asiaa. Törkeinpiä tapoja luoda tilastoharha on muuttaa tilastointitapaa kesken tarkastelujakson mainitsematta siitä tuloksessa. Varsin usein vallitsee ristiriita tilastointitavan ja suuren yleisön olettaman tilastointitavan välillä. Galluppien eli mielipidetilastojen epäluotettavuus johtuu johdattelevista kysymyksistä ja haastateltavien ailahtavuudesta. Ihminen voi muuttaa mielipidettään jopa kolmasti sekunnissa. Tilastollista analyysiä käytetään aivan vääriin tarkoituksiin. Tilastot ovat parhaimmillaan kun tutkitaan asioita joita voi ilmaista numeroin. Fysiikan suureita (lämpötila, pituus, paino, aika jne.) tai talouden numeroita eli rahaa on helppoa ja luotettavaa mitata numeroin. Tuloksia luettaessa tulee muistaa ettei virheetöntä mittaria ole olemassakaan. Ihmisen mielentilaa on mahdotonta mitata numeroin tarkasti ja niin että numerot kertoisivat vain kohteestaan eikä havainnoitsijasta. Psykiatrian tilastot kertovat luotettavasti lähinnä sairaansijojen, erilaisten diagnoosien yms. lukumäärän. Psykiatriset tilastot väestön mielentilasta ja mielenterveydestä ovat siten varsin epäluotettavia. Törkeimmissä tapauksissa tilasto on tekaistu osittain tai jopa kokonaan.
Juhlapuheiden mukaan tiede on puolueetonta ja vilpitöntä totuuden etsintää, mutta tutkija on riippuvainen tutkimuksen rahoittajasta ja muista yhteistyökumppaneista eli loppujen lopuksi tieteellä on taipumus toimia kulloisenkin vallitsevan valtarakenteiden ehdoilla. Tutkijan haastavin tehtävä on löytää apurahojen maksaja, tutkijoita ja tutkijoiksi pyrkiviä on kyllä riittämiin. Kilpailulla on taipumus karsia kriittiset äänenpainot. Rahoittaja on usein yritys (esim. lääkevalmistaja) tai viranomainen, eli sen lauluja laulat jonka soppaa syöt. Tavallisesti tutkimusrahoitus tulee jonkin lääkevalmistajan valvoman säätiön tai yhdistyksen kautta jotta sen alkuperä ei paistaisi niin räikeästi. Joskus lääkevalmistaja tilaa tutkijalta tutkimuksen jonka mukaan sen valmistama lääke onkin terveydelle haitallinen tai tehoton, näin siksi että lääkkeen patentti on menossa umpeen ja sen halpakopiot söisivät saman valmistajan uuden vastaavan lääkkeen markkinoita. Lääketehdas on liikevoittoa tavoitteleva yritys, ei mikään pyyteetön hyväntekijä. On ihan normaalia ja hyväksyttävää että lääkäri osallistuu uuden lääkkeen tuotekehittelyyn mutta tuotekehittelyä ei pidä sekoittaa puolueettomaan tieteelliseen tutkimukseen. Mikä velvoittaa jotain tiettyä sairaalaa tai tiettyä lääkäriä olemaan yhteistyössä jonkun tietyn tutkijan kanssa tutkimuksen läpiviemiseksi? Mikäli kriittinen tutkija löytäisikin yhteistyökumppanin terveydenhuollosta, jää yhteistyökumppani helposti kollegoidensa eristämäksi ja tutkimus tyssää siihen, samalla tyssää helposti myös tutkijan ura. Kriittisen tutkimuksen suorittaminen pelkästään yliopiston sisällä on myös vaikeaa, sillä yliopistossa on paljon samoja ihmisiä kuin sairaaloissa. Toiseksi tieteellinen tutkimus ilman potilasaineistoa on aika vaikeaa. Lääkärin tutkinto suoritetaan yliopistossa. Kriittinen opiskelija on huonossa asemassa työmarkkinoilla valmistuttuaan. Se ei kannusta kriittisyyteen. Yliopisto jakautuu tiedealakohtaisiin oppituoleihin joita professorit johtavat, moni professori on johtavassa asemassa oleva sairaalan lääkäri. Yliopiston johtokunta koostuu professoreista, tutkijoista, opiskelijoista ja politiikoista. Lääketeollisuus, yliopistot ja terveydenhuolto ovat siis tiukasti toisiinsa sidoksissa olevia ja samoja ihmisiä sisältäviä organisaatioita. Psykiatriaan liittyvä tieteellinen tutkimus tapahtuu siis pitkälti rahan ja viranomaiskoneiston ehdoilla ja hyväksi. Että se siitä puolueettomasta totuudesta.
Vaikka tieteellinen ja tieteelliseltä vaikuttava tutkimus ei olekaan niin luotettavaa kuin maallikot luulevat, ei tiedettä pidä korvata epätieteellisellä ns. kahvinporotutkimuksella. Kaikilla lausunnonantajilla on omat motiivinsa lausunnoilleen ja sidosryhmänsä joista he ovat riippuvaisia. Kaikkiin kysymyksiin vain ei ole olemassakaan niin luotettavia, selkeitä ja yksinkertaisia vastauksia kuin maallikot kaipaavat. Ei auta muuta kuin käyttää omaa arviointikykyään, niin vaikeaa kuin se onkin.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Levittää hoitojat ja tavanomaiset osastolääkärit. Lääketiede on maininnut, ettei mielenterveydenhoidossa käytetyillä lääkkeillä kyetä muuta kuin taltuttamaan oireita ja oireet ovat tulkittavissa useimiten mielipiteen perusteella. Mielenterveydenhoito keskityy vain liiaksi lapsellisuuteen, jossa oletusarvona on, ettei asiakkaiden olemassaolo taikka työ olisi tieteellistä.
Tiede on elitististä. Jopa lobotomian keksimisestä on myönnetty lääketieteen Nobelin palkinto portugalilaiselle Egar Munozille.