Hei! Olen ollut jo useamman kuukauden masentunut, mikään ei huvita, seksi ja kaikki muukin läheisyys mieheni kanssa ollut jäissä jo useamman kuukauden. Kuinka teillä muilla miehenne on suhtautunut masennukseen, oletteko saaneet tukea. Itselläni on tosi huonot välit mieheni kanssa, tosin toki minun syyni tai paremmin ehkä tämän masennuksen. Mutta haluaisin että hän edes kysyisi mikä minulla on kun jo pitkään olen ollut alakuloinen ja sisäänpäin sulkeutunut. Jos mieheni olisi minun tilassa olisin huolesta sekaisin. Olisi kiva jos kertoisitte kokemuksianne.
paha olo
marjni
2331
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
tukena jatkuvasti. Ymmärtää, että masennuksen hoito kestää kauan, on alkuvaiheessa ymmärtänyt jopa raivo- ja itkukohtaukseni suuttumatta ja lohduttaen.
Vaikka kaikissa elämän asioissa en ole ollut kovin onnekas, on mieheni ymmärtäväisyys siinä mielessä suuri onni. Mutta ilman häntä en varmaan olisi selvinnyt.
Miehellä ei varmasti kaikin ajoin ole ollut helppoa, on joutunut pahimpina aikaoina ottamaan täyden vastuun arjen pyörittämisestä ja alussa myös meillä sietämään itkua ja raivareita.
Tilanne on nyt jo oleellisesti parempi, vaikka toipuminen vielä jatkuukin. Suuri ansio siitä, missä nyt ollaan lankeaa miehelleni.