taivaisiin, taivaisiin
mistä tulit taivaistako
niiden välistä vai putositko muuten
onhan täällä kaikenlaisia putoajia liikenteessä
niitä voi nähdä parvekkeelta kun matot kaipaavat ravistelua
mistä tulit tänne, taivaistako
sieltä mistä ei näe kuin toiseen suuntaan
oletko sinä nähnyt kaiken
näetkö kaikkia asioita vai
pysähteletkö matkalla
vai miten on
kuinka paljon sinulla on taivaita valloitettava
ja mihin aikaan, heräätkö yöllä
minä en kuule tänne sinun ääniäsi
mutta minä toivoisin että niin
voisi olla
hyvällä tavalla
kyllä kaikki vielä järjestyy niin kuin palat palapelissä
palat juoksevat aina toisensa kiinni
pitävät aina toisistaan huolta
kiinni toisistaan
mistä tulit taivaistako
niiden välistä vai putositko muuten
onhan täällä kaikenlaisia putoajia liikenteessä
niitä voi nähdä parvekkeelta kun matot kaipaavat ravistelua
mistä tulit tänne, taivaistako
sieltä mistä ei näe kuin toiseen suuntaan
oletko sinä nähnyt kaiken
näetkö kaikkia asioita vai
pysähteletkö matkalla
vai miten on
kuinka paljon sinulla on taivaita valloitettava
ja mihin aikaan, heräätkö yöllä
minä en kuule tänne sinun ääniäsi
mutta minä toivoisin että niin
voisi olla
hyvällä tavalla
kyllä kaikki vielä järjestyy niin kuin palat palapelissä
palat juoksevat aina toisensa kiinni
pitävät aina toisistaan huolta
kiinni toisistaan
Vastaukset 4
Vanhimmat
hauskasti sanottu. Tästä runosta sai jännän hajamielisen vaikutelman. Vai ehkä kuvittelen vain? Kuin kirjoittajalla olisi paljon mielessä.
joskus jaloilleen, näin edellistä kommentoijaa kompatakseni. Moi.
En saanut tästä hyvää ensivaikutelmaa. Sen sijaan sain loistavan jälkivaikutelman. Vieläkin tuntuu. Tämä on jotenkin hirvittävän suloinen, sananmukaisesti. Ei minulla ole aavistustakaan, mitä kirjoittaessasi ajattelit. Minun ajatukseni runoasi lukiessani ovat kuitenkin varsin kivoja. Hmm.
Minulle tule sellainen "metrisellä halolla rajummanpuoleisesti päähän" - vaikutelma. Kaikkihan sen tietävät. Sen, kun ei tiedä mitään ja haluaa tietää kaiken ollessaan samanaikaisesti aivan varma, että on epävarmalla pohjalla hulvattomien tunteidensa kanssa. Ensin sitä ei ole ja sitten on. Eikä koskaan sen jälkeen pysty muistamaan, millaista oli olla ilman. Päivät kerrostuvat ja kerrostuvat, kunnes mieli ei enää yllä tyhjään pisteeseen. Kun joku putoaa taivaista kosketusetäisyydelle. Se on wau.
Runon puhuja on tulvillaan ajatuksia. Kaikki ne kiertävät yhden ympärillä. Kuitenkin ne ovat niin eritasoisia, että on mahdoton saada puettua niitä yhteen siistiin säkeeseen. Hän ei tiedä, mitä sanoisi ja varmuuden vuoksi sanoo kaiken. Taustalla kytee hienoinen epävarmuus: ihanko todella KAIKEN. Pelottavaa. Tai sitten kyse ei olekaan lainkaan siitä. Ehkä jokainen rivi vain etsii ihmistä, runon puhuja joko itseään tai jotakuta muuta. Syntyjä syviä.
Ajatukset ryöpsähtelevät säkeistöiksi näennäisesti miten sattuu. Kuitenkin ensimmäistä säkeistöä lukuun ottamatta runossasi tuntuu olevan jokin jännä rytmi. Ehkä se johtuu vain siitä, että teksti on niin kokonainen, että yhden ajatuksen pystyy erottamaan toisesta. Tajunnanvirta ei yllättäen olekaan tajunnanvirtaa. Viimeinen säe jokaisessa säkeistössä kokoaa aiemmin sanotun, vetää henkeä ja aloittaa uuden juoksun.
En ole laisinkaan varma tästä ja pidän siitä paljon. Kaikkein eniten pidän kuitenkin viimeisestä säkeistöstä. Se toi täysin absurdisti mieleeni biologianopettajani, joka selitti meille kasvien nestejännityksen säilymistä seuraavasti: "Ajatelkaa vesimolekyyliä. Siinä on yksi vety ja kaksi happea. Piirrosmallissa se muistuttaa pientä pulleaa otusta, jolla on kädet. Vesimolekyylit pitävät toisiaan kädestä kiinni, happi liittyneenä happeen (kas näin: -O--O--O-). Haihtuessaan yksi vesimolekyyli kiskaisee toista vesimolekyyliä kädestä ja näin ne auttavat toisiaan pitämään kasvin nestejännityksen kondiksessa." Tästä selityksestä on aikaa, mutta jostain syystä muistan sen vielä. Ole kiltti äläkä riko illuusiotani sanomalla, että kasvien nestejännitesysteemi toimii tyystin eri tavalla!
Viimeinen säkeistö vetosi minuun muistakin syistä. Se sisältää niin inhimillisen ja ymmärrettävän toiveen, ettei kenenkään sielu voi olla vastaamatta siihen. En voi sanoa siitä muuta, sillä luettuani sen useaan kertaan, olen sanaton.
En tiedä, saitko kommentistani mitään irti. Sitähän tänne postailijat silti tahtovat, keskustelua. Minulla ainakin oli hyvin hauskaa. Pitkästä aikaa jne.
En itsekään tiedä mitä ajattelin kirjoittaessani tämän runon.
Se yrittää kyllä kovin saavuttaa tietyn tunteen, näennäisillä itsestäänselvyyksillä koota kokonaisen maailman.
Tämä runo ei ole tehty tietoisesti kenenkään suuhun, se vain yrittää kovasti tavoittaa sitä, mitä itse tietyllä hetkellä tunnen. Siinä mielessä se on puhtaasti itseterapeuttinen väline. Mutta sitä tarkoitusta varten olen runoni kirjoittamisen aloittanut ja prosessi jatkuu.
On kiitollista kuulla analyysisi, sillä se antaa luottamusta siihen, että näillä säkeillä voi jotain ehkä saavuttaakin.
"On kiitollista kuulla analyysisi, sillä se antaa luottamusta siihen, että näillä säkeillä voi jotain ehkä saavuttaakin." Vaikken nyt mitenkään tahtoisi iloasi pilata, täytynee mainita eräs asia. Jos joku osittaa minulle tekstin pätkän ja sanoo "Käy kiinni, tulkitse!" tartun toimeen liikuttavan innokkaasti. Se onnistuu lähes aina, vaikka kyseessä sitten olisi uutisartikkeli, herttinen sentään. No, ei. Kyllä sinun runossasi oli aidosti jotain tulkittavaakin...
Harvemmin runoja kai kenenkään suuhun tehdään. Väistämättä vain tuppaa käymään niin, että lukija lukiessaan "kuulee" runon jonkun suusta. Siitä runon puhuja, päähenkilö, kertoja, josta aina suu vaahdossa jaksan meuhkata. Puh. Ja mitä terapeuttisiin välineisiin tulee, ne ovat ehkä sonkin sorttista yleistä käyttötavaraa. Kuka niillä sitten mitäkin terapioi onkin toinen juttu. Minä ainakin nappasin tästä sinun yksilöstäsi omani. :) (Jos satut pitämään hymiöistä.)
Anna anteeksi. En ole kovin selkeä tänään. Kuten haluaisin, tietenkin.