Todella paljon hienoja ja omaa tilannetta kuvaavia viestejä täällä, joten ajattelin kirjoittaa omasta tilanteestani.
Olen 27-vuotias mies, kavereita on enään ihan muutama tai ei ollenkaan. Useat ovat vakavassa suhteessa ja jättänyt kaiken muun pois. Toiset taas ovat vain jääneet, en oikein tiedä miksi. Aina minua on sanottu mukavaksi ja rehdiksi kaveriksi johon helppo tutustua, jutella mistä vain ja positiiven. Nyt kevät on ruvennut ahdistamaan todella paljon, en haluaisi taas viettää kesää yksin, käydä rannalla, istua terassilla ja katsella muiden iloisuutta. Muutenkaan elämä ei enään maistu, varmasti tullut masentuneisuuttakin ja alkoholi yhä enemmän kuvaan. Vkloput ja joskus muutkin illat tulee juotua kotona jopa itsemurhakin käynyt mielessä. En pysty enään olemaan iloinen ja puhelias on vaikea ruveta keskusteluun tai luottaa ihmisiin kun ketään ei kiinnosta oma tilanteesi, varsinkin ihmetyttää ns entiset parhaat kaverini jotka varmasti tietävät tilanteeni. Käyn töissä ja koulussa joten siihen menee aikaa, mutta nykyään ollut vaikea keskittyä niihinkään. Tottahan se on että kiireisessä maailmassa ei kerkeä tutustumaan niin hyvin tai tule tosi ystäviä, vaikeaa on.
Olen 27-vuotias mies, kavereita on enään ihan muutama tai ei ollenkaan. Useat ovat vakavassa suhteessa ja jättänyt kaiken muun pois. Toiset taas ovat vain jääneet, en oikein tiedä miksi. Aina minua on sanottu mukavaksi ja rehdiksi kaveriksi johon helppo tutustua, jutella mistä vain ja positiiven. Nyt kevät on ruvennut ahdistamaan todella paljon, en haluaisi taas viettää kesää yksin, käydä rannalla, istua terassilla ja katsella muiden iloisuutta. Muutenkaan elämä ei enään maistu, varmasti tullut masentuneisuuttakin ja alkoholi yhä enemmän kuvaan. Vkloput ja joskus muutkin illat tulee juotua kotona jopa itsemurhakin käynyt mielessä. En pysty enään olemaan iloinen ja puhelias on vaikea ruveta keskusteluun tai luottaa ihmisiin kun ketään ei kiinnosta oma tilanteesi, varsinkin ihmetyttää ns entiset parhaat kaverini jotka varmasti tietävät tilanteeni. Käyn töissä ja koulussa joten siihen menee aikaa, mutta nykyään ollut vaikea keskittyä niihinkään. Tottahan se on että kiireisessä maailmassa ei kerkeä tutustumaan niin hyvin tai tule tosi ystäviä, vaikeaa on.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Olen 26 vuotias mies ja olen täsmälleen samanlaisessa tilanteessa. Eniten minuakin ihmetyttää ne vanhat kaverit, jotka tietää tilanteeni, mutta eivät siltikään halua olla tekemisissä. Kai minusta on sitten tullut tylsä ihminen kun ei elämässäni enää tapahdu hirveästi mitään ihmeellistä...ja miksi tapahtuisi? Yksinäisen on vaikea kokea mitään uutta ja hienoa.
Tunnen itseni myös jonkinlaiseksi "pahan päivän kaveriksi", jolle voi soittaa silloin kun menee elämässä huonosti.Pidetään minua tavallaan taka-alalla varalla. Aina ne mun kaverit mulle avautuu silloin ku niillä menee huonosti.Unohtavat sitten taas kun menee paremmin. Jos soittelen niille, niin nykyään ei vastata tai sitten kuulostetaan siltä että "ei kiinnosta jutella sulle!".
Vaikeaa on todellakin! Tuntuu että ei voi enää ystävystyä ihmisiin. Tulevaisuus ei näytä kovinkaan valoisalta. Kieltämättä pelottaa mihin tämä pahimmillaan voi johtaa...Kesä on yksinäiselle vaikeinta aikaa. Itseäkin jo valmiiksi ahdistaa kesän tulo, kun näillä näkymin se vietetään yksin.Tämä tilanne on muuttanut minua ihmisenä todella paljon. Ennen olin iloinen ja onnellinen...nykyään katkera ja surullinen. En enää edes muista milloin olisin nauranut viimeksi.
Toivon sulle voimia jatkossa...kohtalotoveri
Käy juttelemassa olostasi vaikka terveyskeskuksessa. Sieltä et tietenkään suoraan saa kavereitasi takaisin, mutta vaikutat selvästi kärsivän masennuksesta ja se kannattaa hoitaa jo alkuvaiheessa pois, että voimaa jää muillekin asioille. Masennus kun on sellainen, että se vain syvenee ja vahingoittaa yhä enemmän mitä kauemmin sen hoitamista välttelee. Lisäksi alkoholin käyttö on huono yhdistelmä masennuksen kanssa, ne kun lisäävät toinen toisiaan.
Tiedän omasta kokemuksesta, että tuossa vaiheessa usein tuntuu, ettei lääkäristä ole apua eikä kyse ole sairaudesta vaan yksinäisyydestä, mutta et voi menettää mitään, vaikka kävisit kokeilemassa ehdottamani vaihtoehdon läpi.
Kaikkea hyvää sinulle!
Juupa,juu, niin varmaan. Tässä olisi jo kolmas mies samassa tilanteessa. Ulkonäköä ja persoonaa on ainakin ollut, mutta enää jaksa yrittääkään.
Naisia saa, mutta ei sellaista jonka haluaisi. Vain moraaliltaan/älyltään vajavaisia.Johtuu varmaan siitä että en halua muuttaa isoihin kaupunkeihin. Vknloppuna olisin ampunut itseni hyvin todennäköisesti jos olisi ollut patruunoita.
Olisitteko tehnyt joitain asioita toisin, jos saisitte näin jälkikäteen muuttaa elämäänne? En puhu nyt mistään pikku mokista, sillä niitä varmasti kaikilla riittää, vaan isoista elämää koskevista asioista (ihmissuhteet, muuttaminen toiselle paikkakunnalle yms). Itsellä ei tule yhtään asiaa mieleen minkä olisin halunnut tehdä toisin elämäni varrella. Kaikki tekemäni päätökset tuntuvat näin jälkikäteenkin ajateltuna oikeilta, vaikka tää elämä onkin perseestä tällä hetkellä. Siispä ihmetyttää miksi elämä muuttui tällaiseksi kituuttamisesksi? Siksi tuntuukin että olen umpikujassa henkisten ongelmieni kanssa, koska minusta tuntuu että mitkään valinnat elämässäni ei helpota tilannetta.
Olen miettinyt itsekin mitä tulevaisuus tuo tullessaan.
Koulua olen käynyt ja töitä tehnyt vapaa-ajan kustannuksella. Kavereitakin on mutta välillä tuntuu ettei jaksa ottaa yhteyttä haluaisi mieluummin viettää kuukauden tekemättä mitään tärkeää ja kehittävää haluaisi vaan olla.
Tiettyyn pisteeseen asti jaksaa olla positiivinen, mutta jossain vaiheessa tuntuu että ei jaksa ajatella positiivisesti.
Kiire on tainnut viedä monien sosiaaliset taidot ja tuonut väsymuksen tilalle. Miksi ei pidetä yhteyttä, toiset eivät välitä ja toisilla ei oikeasti ole aikaa.
Kuka on oikeasti masentunut ja kuka vain turhautunut tähän rahan perässä juoksemiseen, jotta edes joten kuten saisi elettyä. Lisäksi turhautunut siihen että aina pitäisi olla 5 kg laihempi ja pepsodent hymy.
Kiitoksia vastauksista.!
Onhan se tiedossa, että suomessa on paljon ahdistuneisuutta ja yksinäisyyttä nykyään.Muutenkin suomessa ihmiset ovat ihmeellisen paljon omiin ryhmiin ja pieneen piiriinsä kääntyneitä ja muutenkin erittäin vähän toverillisuutta tekevää kansaa. Pienen Euroopan kiertueen perusteella ja kokemuksilla.
Aikalailla samanlainen tilanne on HaneK:n kanssa kuten mainitsit. Vaikka seurustelisin niin tuskinpa jättäisin kavereitani kuten minulle on käynyt ja varmasti hekin tietävät mutteivat vain välitä, jota on kyllä vaikea ymmärtää. Pelottavinta tosiaan on se tulevaisuus ja jaksaminen, itselleni tosiaan tullut alkoholi kuvaan joka turruttaa, tiedän hyvin kuinka tyhmää on juoda eikä se pahaa oloa vie pois mutta minkäs teet.Enkä tiedä löytyykö sitä positiivisuutta enään, eihän tässä niin vanhoja vielä olla mutta...Jos jotain saisin tehdä toisin niin ehkä olisin nauttinut niistä edellisistä hetkistä kovemmin ja olisin yrittänyt olla isossa porukassa puheliaampi.
Jotenkin sitä syyttää itseäänkin miksi tälläiseen tilanteeseen on päätynyt, huono ihminen, paremmalla asiat toisin ym.
Yksinäiselle naiselle: totta on että on vaikea mennä juttelemaan terveyskeskuksessa. On kyllä käynyt mielessä, mutta tuskin menen. Masennuslääkkeet kuullostavat jo liian pahalta, lihomiset... Ilman päättänyt olla.
Tällä hetkellä elämä vain ei tunnu miltään, ja oikeasti vituttaa kesän tulo, joka ennen oli niin hieno asia. Ahdistuneisuutta ja murtumista tuo vielä erittäin läheiseni ihmisen huono kunto.
Alkoholi on petollista ainetta. Toivottavasti et ihan sortuisi siihen, mitä syvemmälle uppoaa sitä vaikeampaa nouseminen on.
Kiertäminen maailmalla tekisi varmasti kaikille hyvää. Monet vain haluavat elää koko elämänsä pienissä piireissä. Itsellänikin on vielä paljon oppimista.
Muista että talvi tulee kuitenkin takaisin pimeine iltoineen. Koita jaksaa ja hienoa, että jaksat välittää lähimmäisistäsi silloin kun he sitä tarvitsevat.
Itse olen vasta 19-v nainen, opiskelija, mutta tuntuu että olen aika samankaltasessa tilanteessa kun alottajat.
Olen seurallinen, positiivinen ja muutenkin mukava. Minulla on kova halua tutustua erilaisiin ihmisiin ja kokea uutta. Ikäisekseni olen kypsä, enkä hirveästi jaksa niin monien samanikäisten lapsellisuutta,ja pinnallista paskaa ylipäätään. En silti ole mikään kaappiruma luonno(to)nlapsi, ulkonäöstäni huolehdin ja vaatteista, vaikken viimeisimpiä muotireleitä omistakaan. Harrastan liikuntaa, huolehdin terveydestäni, ja koen itseni sinänsä tavalliseksi nuoreksi naiseksi.
Mutta kun.Kavereita/ ystäviä ei juuri ole. Vaikeaa on erityisesti näiden suhteiden ylläpitäminen. Tuntuu,että näille kavereillekin olen lähinnä "varalla", ja harvoin minua pyydetään jonnekin mukaan jonne tulisi muitakin. MUTTA jos ei ole muuta niin sitten. Tältä minusta tuntuu. Ihan kuin saisi itse aina nähdä kamalasti vaivaa kaveruuden eteen. Ja tottakai, niinhän se on aina, mutta minä olen se kiinnostunut joka soittelee ja pitää enemmän yhteyksiä. Olisi ihanaa,jos joku joskus soittaisi ja pyytäisi, että "tuletko meidän kanssa, haluamme sinut ehottomasti mukaan". Eikä sillä, ettei olisi koskaan minnekään pyydetty, mutta tunne,että sinut halutaan juuri SINUN takiasi:) En koe itseäni tylsäksi, en ole niin ujo saati vastenmielinen, ettei kanssani voisi olla. Mutta ei niin ei...
Niin,ja tosiaan kun on kesä tulossa,niin alkaa olemaan tosi ahdistava olo. En halua olla kesää yksikseni, haluan mennä ja elää ja kokea...!! kiva katsella iloisia ihmisillä,jotka liikkuu porukalla ja pitää hauskaa... en kaipaa mitään erikoista, tavallisia asioita; ulkona syömistä läheisten ihmisten kanssa, kävelyjä, uusia harrastekokeiluja kaverin kanssa, kahvitteluja, keväisestä ilmasta nauttimista...!!! No joo,nyt alkaa kuulostaa seuranhakuilmoitukselta,mikä ei ollut tarkoitus;)
Mutta vaikka luonteeltaan olisin iloinen ja ympärillä olevasta kiinnostunut, niin ainakin minulle tämän myötä on tullut sellaista väsymystä, ettei vaan tahdo jaksaa. Ja siinhän sitä noidankehässä sitten ollaan. Tulevaisuus pelottaa todella paljon.
Luin joitain viestejä äsken täältä. En varsinaisesti ota kantaa tai vastaa mihinkään viestiin mutta aika samoja kokemuksia itselläni. Minulla on vakituinen työ en ole joutunut olemaan työttömänäkään kun olen muuttanut aina töiden perässä. Minulla on ikää kohta 26-vuotta ja sanoisin että aika turhaan olen elämäni tähän asti kuluttanut. Minulle pääasia on ollut työ mutta millä kustannuksella? Siihen on mennyt kaverit,ystävät plus se jatkuva muuttaminen. Nyt alan olla niin kypsä tähän kaikkeen etten jaksa kasata itseäni kuin töihin (yritän olla pirteä siellä) muuten on puhelin kiinni iltaisin käyn välillä jos jaksaa katsomassa postin mutta en liiku juuri missään muualla kuin kaupassa. Alkoholia menee nykyään kohtuu paljon vois sanoa päivittäin. (vissii 8 tölkki menossa) ja nykyään juon kotona yksin neljän seinän sisällä.. kuuden tunnin päästä töihin.. En ole saanut edes mitään oikeaa seurustelu suhdetta aikaiseksi koko elämäni aikana vaikka olen kuulemma ihan ok näkönen jätkä. Monet sanoo että olen liiankin kiltti ja siisti yleisesti pitääkö tuo nyt sitten ottaa hyvällä vai pahalla? Mulla meni tuo ns. teini aika siihen että kavereita kuoli pari junan/auton alle, yks ampui itsensä ja kaks sairastui syöpään. Koko aikana en tuntenut mitään en vihaa en kaipuuta en mitään vaikka kaverit oli mun parhaita ystäviä. Tajusin että ne ei tuu takas mutta joku vissii kuitenki kilahti. Miksi sitä itse kituu täällä ja toiset joilla olis ollu ehkä mahdollisuus olis ehkä pärjännyt. itse olen niin saatanan raukka etten uskalla itseltäni henkeä ottaa vaikka kerran melkein jo onnistuin siinä olin viikon teholla.. nolona kun en viitsinyt ilmoittaa kenellekkään että epäonnistuin siinäkin .. että kielsin hoito henkilökuntaa kautta poliiseja antamasta tietoja eteenpäin. Tiedän että joku viisas tähänkin vastaa mutta kaikkia ei voi pelastaa varsinkaan jos ne ei itse sitä halua. Älkää päästäkö kavereita tähän jamaan missä minä olen..
Eipä se kai muu auta, kuin elämää elää eteen päin näin, joku päivä yrittää saada parempi mieli jopa positiivinen vaikka harvassahan ovat ne päivät. Toivottavasti muille keskusteluun osallistuneille tapahtusi jotain hienoa ja kesästä tulisi mukava.
Ihmiset ovat kylmiä ja elämä kovettaa.