Heps. Poikani on n vuosi sitten aloittanut painin ja ongelmaksi ovat muodostuneet kilpailut. Hänen ikäisiään ei ainakaan meidän kulkemissamme kisoissa kauhean paljon ole. Olen huomannut 10 vuotiaita ja nuorempia aloittelijoita olevan aika runsaasti, jonkun verran 11 vuotiaita, mutta sitten siitä ylöspäin aika vähän.
Kilpasarjaan en häntä henno vielä laskea, mutta en näe myöskään nykyisissä otteluissa järkeä. Eli hän ei saa yleensä koskaan kunnollista vastusta nuoremmista samankokoisista pojista. Olen jopa kuullut muutaman pojan sanovan ennen ottelua, että mä en haluu enää ton kanssa matolle. Ja onhan poikani antama pyöritys aika kovaa välillä, onhan hänellä toki enemmän voimaa kuin samanpainoisessa nuoremmassa, motoriikka hallussa toisella lailla ym.
Eli poikani on selvästi liian vanha nykyiseen aloittelijasysteemiin. Mutta mitä muutakaan on tarjolla? Poika ei halua vielä kilpasarjaan, eikä hänestä siihen vielä olisikaan, ovathan hänen ikäiset siellä vuosia enemmän harjoitelleet.
Kilpasarjaan en häntä henno vielä laskea, mutta en näe myöskään nykyisissä otteluissa järkeä. Eli hän ei saa yleensä koskaan kunnollista vastusta nuoremmista samankokoisista pojista. Olen jopa kuullut muutaman pojan sanovan ennen ottelua, että mä en haluu enää ton kanssa matolle. Ja onhan poikani antama pyöritys aika kovaa välillä, onhan hänellä toki enemmän voimaa kuin samanpainoisessa nuoremmassa, motoriikka hallussa toisella lailla ym.
Eli poikani on selvästi liian vanha nykyiseen aloittelijasysteemiin. Mutta mitä muutakaan on tarjolla? Poika ei halua vielä kilpasarjaan, eikä hänestä siihen vielä olisikaan, ovathan hänen ikäiset siellä vuosia enemmän harjoitelleet.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Minkäs ikäinen se poikasi sitten on?
harjoittelu vastuksia omalla salilla ?
En viitsi pojan ikää nyt ihan tarkasti sanoa, koska heitä tosiaan vähemmän A-sarjoissa enää on, mutta yli 11 ja alle 14. Riittääkö? Tulee vähän kuin tyttöpainijoissa tunnistamisen vaara ja se voi kostautua pojalle sitten itselleen.
Salilla on kyllä harjoittelukavereita niistä oman ikäisistä samanpainoisista kilpasarjalaisista, kuten myös nuoremmista samanpainoisista aloittelijoista. Yksi viikon harjoitus on kaikkien kanssa ja yksi sitten pelkkä aloittelijoiden harjoitus.
Se on totta, että taso kovenee kilpasarjaan siirryttäessä. Mutta ei ne kilpasarjojen painijat välttämättä aina ole mitään ylivoimaisia vastustajia. Joukkoon mahtuu myös niitä vähemmän menestyviä. Tiedän monia kavereita jotka ovat kokeneet kilpasarjan omasta mielestään liian kovatasoiseksi. Silti he jaksavat häviöistä huolimatta jatkaa aina yhä uudelleen kilpailemista, koska joskus se hyvä päivää sattuu kohdalle heillekin. Ei varmaan ole oikein mitään hyvää mittaria siihen milloinka lisenssin vaihto kannattaa tehdä. Ei sekään kenties ole pitkän päälle hyväksi, että jos omassa aloittelijasarjassaan aina voittaa vastustajansa helposti. Koska lisenssin vaihdon jälkeen niitä tappioita on ilmeiseti tulossa ja se taas saattaa olla hieman kova paikka kun huomaa ettei enää pärjääkkään joka ottelussa. Toivottavasti lisenssin vaihdon jälkeenkin tapahtuu se sitten koska tahansa poikasi jaksaa pysyä lajin parissa ja olla osa suurta painiperhettä.
Semmoista, että tällä hetkellä poikasi on niille nuoremmilleen ylivoimainen vastus. Eli poikasi saisi varmasti joidenkin osalta kilpasarjassa samanlaista pyöritystä, kuin nyt antaa muille. Mutta ei varmasti läheskään kaikilta, sillä sielläkin on monenalaista kulkijaa.
Vaihtakaa rohkeasti lisenssiä, niin ei tarvitse poikasi tottua liian helppoihin voittoihin. Niiden jälkeen se kilpasarja voi tuntua liian kovalta.
Kyllä on käynyt mielessä. Ja välillä on ihan surku noita selvästi pienempiä aloittelijoita, jotka ovat ihan pikkupoikia omani rinnalla. Ero vielä korostuu, kun poikani ns raamikas poika seisoo päätään pidempänä toisen vierellä, on hartioita ja käsivarretkin ovat paljon pidemmät kuin toisella. Eipä niillä pienemmillä kavereilla on muuta tekemistä, kuin laittaa urheasti vastaan ennen selätystä.
Mutta ongelma onkin siinä, kun poikani on itsekin aloittelija vielä, vasta vuoden paininut (siis kilpaa). Miten hän voi mennä kilpasarjaan mahdollisesti jo viisi vuotta tai enemmänkin painineita vastaan?
Niin, ne ystävyysottelut kilpasarjalaisten kanssa... mutta niitä tulisi korkeintaan yksi painikisassa. Maksaako vaivaa lähteä aamulla klo 7 ajelemaan ja olla illalla klo 19 kotona yhden ottelun vuoksi? Kun poikani menee aloittelijoihin, hän saa sentän 2-4 ottelua, vaikkakin suurimmaksi osaksi on niissä ylivoimainen.
Olen myös huomannut samaa. Nimittäin poikani, joka on kohtalaisen painava ja aika taitamatonkin vielä saa joskus vastaansa näitä vanhempia aloittelijoita. Pojat ovat samanpainoisia, mutta muuten on eroa mahdottomasti. Muutamasta on sanonut juuri mainitsemillasi sanoilla, että "tuon kanssa en enää matolle mee!" Kyse on juurikin siitä, että se voima- ja tasoero on huima, kun ikäeroa tulee kaksi vuotta ja enemmänkin. Silloin se nuorempi voi saada kovaakin kyytiä.
Minä syyttäisin joustamatonta lisenssijärjestelmää. Eli kun pojallasi on A-lisenssi hän ei voi mennä kilpasarjaan edes kokeilemaan. Aloittelijoista hän ei saa vastusta ja kilpasarjan kyyti voi olla liian kovaa.
Seuraavissa kisoissa kun viet poikaasi puntarille, ilmoita siellä, ettei teilä haluta paria kolmea vuotta nuorempien sekaan. Ellei sopivaa vastusta löydy aloitteijoista, pyydä mahdollisuutta ystävyysotteluun jonkun poikaasi nuoremman samanpainoisen kilpasarjalaisen kanssa tai vastaavasti samanikäisen köykäisemmän kanssa. Uskoisi järjestyvän. Molemmat saisivat hyvää kokemusta.
Olet täysin oikeassa siinä, että pojallasi ei ole mitään järkeä otella selvästi heikompien nuorempien kanssa.
Tuossahan se jo tuli. "Minä syyttäisin joustamatonta lisenssijärjestelmää. Eli kun pojallasi on A-lisenssi hän ei voi mennä kilpasarjaan edes kokeilemaan. Aloittelijoista hän ei saa vastusta ja kilpasarjan kyyti voi olla liian kovaa"
Pojalle kilpapassi, niin alkaa tapahtumaan kehtitystä ja helpot voitot loppuu. Jos ei aloittelijoista saa vastusta, niin seuraava porras on ikäkausikisat. Näin olen ymmärtänyt.
Painiin ei olek koskaan liian vanha jos terveyttä riittää. Olis tärkeää päästää poika kilpailemaan koska kilpailut on ihan eri asia kuin se mitä salilla tapahtuu. Tunnelma on ihan erilainen.
Kilpailujännityksen saa poistettua ainoastaan käymällä paljon kilpailuissa.
vaan "vanhan pojan", (kovin vanhahan tuo ei voi olla) liian helpoista ja nuorista vastuksista.
Sinulla on aika naiivi näkemys painista. "liian helpot" ja "liian nuoret" vastustajat.
Painissa, jos on kilpailuun orientoitunut, ei kukaan voi olla liian helppo tai liian vastustaja.
ei ollenkaan naivia. painissa todella tulee näille "vanhana" aloittaneille aika lailla helppoja vastuksia 2-4 vuotta nuoremmista pojista, jotka voivat olla samanpainoisia, mutta siihen yhtäläisyydet päättyvätkin. toki siellä joukossa voi olla tosilahjakkuuksia, jotka pistävät hartiat mattoon vanhemmiltaan, mutta harvemmin kuitenkaan.
jos laitetaan kaksi aloittelijaa vastakkain, painoa suunnilleen saman verran, niin onhan se pari vuotta vanhempi vahvemmalla: voimaa, nopeutta ja motoriikkaa löytyy varmasti enemmän kuin nuoremmalta.
kilpailuun orientoitunut 12 vuotias vie 9-vuotiasta todellakin kovaa; hän kun ajattelee, että kukaan ei ole liian helppo ja ottaa tosissaan. ei hyvä.
hyvä kun aloittaja on alkanut pohdiskella tilannetta, mikä ei ole hyvä hänen pojalleen eikä muille. minä kanssa suosittelen sitä, että jo puntarilla ilmoitettaisiin, että ei sitten meille tänään liian nuoria vastuksia, vaan hakea ystävyysottelua kilpasarjasta - silloin näkyy pojan todellinen taso ja se, voisiko sitä kilpasarjaa edes harkita.
tosin usein vaan näkee näitä henkseleitään paukuttavia isiä ja poikia, jotka kehuskelevat, miten kultamitsku tuli. ja vasta toisista kisoista. kumpikaan ei ota huomioon, että vastustajat olivat vähintäänkin kaksi vuotta nuorempia ja osa köykäisempiäkin.
Ennen, kun ei ollut erikseen aloittelijoiden sarjoja. Kaikki aloitti kilpasarjassa, eikä kukaan odottanutkaan voittoja ekoissa kisoissa.
Ei silloin yhtään sen hullummin käynyt kuin nytkään. Kun valmentaja tiesi, että kova kaveri tulee vastaan hän kävi pyytämässä, että toinen ei vie kovin rajusti. Nämä vanhemmat painijat, jotka oikeasti osaa painia, osaa kyllä viedä siisti, eikä koko repertuaaria tarvitse esittää aloittelijan kanssa. Aloittelijoiden kesinäiset väännöt voi olla paljon vaarallisempia, kun viedään enemmän voimalla kuin taidolla.
Nämä aloittelijasarjat ovat tavallaan vääristäneet tilanteen, kun heti pitäisi voittaa. Ja sitten kynnys kilpasarjaan siirtymisessä on hirveän korkea, kun se pitäisi olla mielummin kuin palkinto ahkerasta treenauksesta.
Tavoitteita kilpasarjassa kannattaa porrastaa: ensin tavoitteena on ettei tule selätetyksi, sitten että saa pisteen, erän,...Ei kannata kasata liikaa paineita, mutta ei saa pelotellakaan. Tuntuu, että moni kilpalisenssiin siirtynyt on jättänyt kisaamisen, kun tääläkin palstalla sitä eroa paisutellaan joka viestiketjussa.
Niin varmaan kaikkien mielestä. Enpä tosiaan tiedä saanko poikaani enää kisoihin, jos nyt hän siirtyy kilpasarjaan ja alkaa rökäletappiot. Poika on nyt tottunut painimaan helppoja voittoja, niin kamalalta kuin se kuulostaakin. Tottakai se kilpasarja joskus on edessä, mutta jotenkin sitä taitoa ja kokemusta pitäisi saada lisää. Nykyisisistä matseista sitä ei saa, vaikkakin poika niistä tykkää - onhan edessä helpot vastukset ja voitot - yleensä. Pari poikkeusta, eli tosi hyvä nuorempia on löytynyt sieltäkin.
Voisiko niitä ystävyysotteluja saada enemmän kuin 1/kilpailu? Onko kellään kokemusta? Entä voiko pyytää ystävyysottelua, mikäli ensin painii normaalissa A-sarjassa?
Ai että mikään ei riitä? Pitäisi saada helpot ottelut ja hyvä mieli kun saa riepotella pikkupoikia. Ja sitten pitäisi vielä saada mahdollisimman monta ystävyysottelua niiden kilpsarjalaisten kanssa. Että se omakin taito kasvaisi.
Sun pojalle tulee käymään niin kuin muillekin kaltaisilleen. Eli oppii voittamaan ja olemaan hyvä aloittelijoissa. Sitten kun pitäisi siirtyä kilpasarjaan, sunkin poikas joskus täytyy, vaikka se voittaminen onkin nyt niin kivaa, tuleekin seinä vastaan kun voitot loppuu. Loppuu koko paini.
Normaalisti liian hyvä aloittelija harkitsee jo aiemmin sitä kilpasarjaa. Varsinkin jos viimeisen vuoden on likimain vain voittanut.
Kuule, voin sanoa, ettei onnistu. Nimittäin napsia pikkupoikien päänahkoja ja sitten vielä lähteä ystävyysotteluihin. Tämä nykyinen järjestelmä ei ole rakennettu vain poikaasi varten vaan satoja muitakin painijoita varten. Poikasi, tai sinun pitää nyt vain valita joko tai. Eli jääkö paikalleen voittamaan pikkumuksuja vai lähteekö rohkeasti kehittämään itseään kilpasarjaan.
lajissa pääsee 12-14 vuotias mittelemään voimiaan vaikkapa alle 10-vuotiaan kanssa. ja nuoremmankin. kyllä tää paini on ihmeellistä.
mäkin taidan ilmoittaa 12 vuotiaan poitsuni juoksemaan 10 vuotiaisiin, kun hän on niin vähän juossut, että taso vastaa kymppiä. sitten kun ollaankin ekana maalissa myhäilen, että voi surku noita pienempiä, mutta kun tää voittaminen on niin mukavaa eikä vielä voi oikein viedä ikäisiinsä häviämään, pitäs saada enemmän voittoja nuoremmissa ja juoksukilometrejä alle.
uskomatonta. sellainen äiti kuin poikakin.
haiskahtaa kyllä hienoinen provoilu. Tuskin kukaan oikeasti noin ajattelee.
kärjistetty.
Mutta kyllä toi aloittaja tuntuu olevan ihan tosissaan. Miettii, että A-sarjan voittojen lisäksi pitäisi vielä saada ystävyysotteluja muiden kanssa.
Näinhän sitä usein ajatellaan, että on ihan ok, että mun poika mittelee voimiaan nuorempien kanssa painissa, kun sitä nyt ollaan aloittelijoita molemmat.
Mutta ei tosiaan tulis kuuloonkaan viedä vaikka nyt maastojuoksukisaan 12 vuotiasta 10 vuotiaitten sarjaan. Johan siitä äläkkä nousis, kun lähtöviivalla seisois muita päätään pidempi teinipoika pikkupoikien seassa.
missään muussa lajissa ei onnistu tämmöinen. Kukaan ei onnistu saamaan 13 täyttävää häiskää hiihtämään sarjassa M10 tai yleisurheiluun sarjaan P11. Pitäs valehdella syntymävuosi härskisti ja silloinkin se jossain vaiheessa tulis ilmi.
Mutta painissa se onnistuu. Kunhan vaan on iso A passissa, niin samalla viivalla ovat 6-15 vuotiaat, onkos kukaan sitä ajatellut. Ja tässä sentäs on kyse kontaktilajista. Muussa urheilussa ei kuitenkaan mitellä ihan "mies miestä vastaan". Onneksi on myös fiksuja parittajia, jotka yrittävät tehdä parhaansa sarjojen suhteen, vaikka materiaali oliskin sitä ja tätä. Kiitos heille.
Valtaosa tuntuu tuumaavan, että poika on liian vanha ja liian hyvä kulkemaan aloittelijoissa, joissa tosiaan on ainakin tällä hetkellä niitä nuorempia poikia vastassa. Kilpasarjaa emme harkitse, äitinä hirvittää laskea viisi vuotta ja enemmänkin treenanneiden matkaan. Silloinhan poika saisi yhtä kovaa ja varmaan kovempaakin pyöritystä, kun nyt antaa itse niille pienemmilleen. Sillä se on pahan näköistä välillä ja surku käy niitä pienempiä poikia. Kaksikin vuotta eroa painissa on paljon, kun vuosikin jo tuntuu. Tietysti kehityksellä ja harjoittelulla on painissa iso merkitys.
Seuraavassa kisassa en sitten laskekaan poikaa sinne pikkupoikien joukkoon vaan kysyn, voisiko joku hänen ikäinen (mutta köykäisempi) kilpasarjalainen ryhtyä ystävyysotteluun. Valmentajakin on samaa mieltä, itse asiassa ehdottanut tuota jos syksyllä. Vähiinhän matsit sitten käyvät, mutta jos se antaisi uskallusta sitten vaikka vuoden kuluttua kilpasarjaan.
ei sun poikas kehity, ellei saa tasaveroista matsia. ja sitä sun mukaan ei nyt saa pikkupojista. kilpasarjaan, vaikka hirvittäiskin. jos häviöt niin sapettaa, että harrastus loppuu, ei se sit alunperin oikein vankalla pohjalla ollutkaan.