Miten eroon mustasukkaisuudesta?

Poikaystäväsi taitaa olla aika katsoa peiliin.. tuntuu että on sua kohtaan kohtuuton, eikä ota sinua huomioon koska katselee muita naisia "sillä silmällä". En tiedä, onko se jotenkin miesten vietti toisaalta, mutta kyllähän se aina kirpaisee kun tuntee ettei itse riitä.. kannattaisi ehkä puhua miehesi kanssa asiasta??
Ja niin, mä en ole päässyt omasta mustasukkaisuudestani eroon kokonaan enkä tiiä pääsenkökään, koska jos on mustis, sitä on ja siitä ei niin helposti eroon pääsekään, höh. Mutta voi sen kanssa halutessaan oppia elämään..

En tiedä mitä vinkkejä voisin antaa,kun itsekkin KÄRSIN ihan samanlaisesta tilanteesta.Minuakin ärsyttää suunnattomasti,jos mieheni töllää vaikka telkusta joitakin bikinibeibejä,tai muita hottiksia minihameissaan,ja piikkikoroissaan.
Välillä saatan tosiaankin saada raivarit asiasta,vaikka nämä ovatkin telkkarissa.Ja tavallaan tiedän,että mieheni ei niitä voi saada.

Ja myös ihan oikeassakin elämässä olen ALKANUT oikeen kyttäämään millätavoin mieheni katselee naisia,ja varsinkin minkälaisia naisia.Sekin saa karvani nousemaan pystyyn,jos hän vaikka kaupan kassaneidille jää omasta mielestäni liikaa hymyilemään.
ONHAN tämä sairasta touhua,ja pelkäänki,koska mieheni lähtee kävelemään,kun saa tästä mustasukkaisuudestani tarpeekseen.Että tosiaanki APUA kaivattas!!

Itse olin aikoinani todella mustasukkaista laatua. Tapasin nykyisen aviomieheni 2000 ja muistaakseni aloin työskentelemään aktiivisesti oman mustasukkaisuuteni kanssa 2002-2003, kun suhteessa oli muitakin kriisejä (kuten oma syrjähyppyni jne).

Oikeastaan ensimmäinen todellinen askel oli kahden asian ymmärtäminen: 1) käyttäytymiselläni todennäköisesti työnnän mieheni luotani 2) en itsekään ole täydellinen (tämä "oivallus" liittyi siis omaan syrjähyppyyni), joten en voi sitä vaatia mieheltäkään. Kohtaan 1). Onnistuneessa parisuhteessa ei pelkkä rakkaus riitä, tarvitaan myös hyvää oloa ja sitä että pari oikeasti viihtyy toistensa seurassa. Tämä vaatii siis työtä molemmilta. Jos miehesi loukkaa käytöksellään sinua, voit siitä kertoa hänelle saamatta itkuraivarikohtausta. Tähtäättehän siihen että molemmat olisivat tyytyväisiä ja onnellisia, eripura ei ole ratkaisu.

Kohta 2). Sinä et ole täydellinen, miehesi ei ole täydellinen. Yleensä ongelmana on että mustasukkainen tekee itsestään pyhimysmarttyyrin, ihmisen joka ei varmasti ikinä muka erehtyisi parisuhteessa. Kun sallit virheet itsellesi ne on helpompi sallia kumppanille. Virheiden kautta ihminen oppii (sitä voidaan kutsua myös edistykseksi). Onnellisuuteen ei tarvita täydellisyyttä. Päinvastoin. Onnellisuus on helpompi saavuttaa kun laskee rimaa ja vaatimuksia.

On myös ymmärrettävä että miehesi on kanssasi vapaaehtoisesti. Siksi että a) rakastaa b) kanssasi on hyvä olla. B) vie meidät taas takaisin kohtaan 1). Huomaathan? Et voi vaikuttaa siihen ketä kumppanisi rakastaa, mutta voit vaikuttaa aktiivisesti siihen että yhteiset hetkenne ovat hyviä (kuitenkaan asettamatta vaatimuksia ja rimoja, sillä tällöin niitä hyviä hetkiä on entistä vaikeampi jälleen kerran saavuttaa).

Miehesi on kanssasi koska hän haluaa olla kanssasi (ellei hän elä täydellisessä itsepetoksessa, oletetaan että ei). Miehet ovat kuin koiria. Kun löysäät vähän talutushihnaa, koira lakkaa vetämästä. Jos päästät sen irti, se palaa kyllä emäntänsä luo häntä heiluen. Kun miehesi saa vapaasti päättää menemisistään ja tekemisistään hän palaa luoksesi "häntä heiluen" ja onnellisena. Tämä toisaalta kohottaa myös omaa itsetuntoasi; kun miehesi menee matkoihinsa (kaveri-ilta, harrastukset jne) hän palaa luoksesi, koska hän haluaa olla juuri sinun kanssasi.

Itselläni ensimmäiset askeleet olivat tärkeimmät. Sen jälkeen näin taaksepäin muistellen moni asia on helpottunut ja mustasukkaisuuden rippeistä olen päässyt eroon entistä helpommin.

Älä vaadi itseltäsi ja mieheltäsi täydellisyyttä. Hänellä on vikansa, hormoninsa jne. Jos hän tykkää katsella hyvännäköisiä naisia, niin minkä teet? Voit pyytää häntä olemaan tekemättä niin kun hän on seurassasi. Mutta jokatapauksessa ihminen nauttii kauneudesta, kauniista asioista ympärillään. Etkö sinä ihaile hyvännäköisiä miehiä? Kaikki on hyvin kunhan miehesi tietää yhteisesti sopimanne rajat (mikä usein on katsoa saa vaan ei koskea).

Minun ex-mieheni tapasi harrastaa ns. käänteistä tuijottelua. Eli ei siis kehuskellut ja tuijotellut esim. telkkarista kauniita ja hoikkia naisia, tai ainakaan siis tehnyt sitä ääneen kommentoiden tai niin että hänen ihailunsa olisi pistänyt silmään. Sen sijaan hänellä oli tapana kommentoida ihan tavallisista, hoikistakin ja mukiinmenevistä naisista tyyliin "ihan hirvee läski", "onpa tuokin lihonut", "helvetti, miten tuo on vanhentunut, kauhea raato" ja niin edelleen.

Ja minusta ne kaikki naiset olivat kuitenkin kauniita, suurin osa siis hollywood-tason näyttelijöitä ja menestyviä laulajia ja niin edelleen. Jotenkin tuntui, että minkälainen naisen kauneuskuva miehellä oli. Epäilen että se sisälsi poikamaisen hoikan, ikinuoren, lapsenkasvoisen, mutta pyöreillä rinnoilla ja takamuksella (mutta nämäkään ei hitto vie liian pyöreät, hyh olkoon) varustetun mallinuken. Voi luoja sentään. Läskikammon hän oli jo myöntänyt ja vanheneminen tuntui hirvittävän. Tunnepa siinä itsesi sitten sieväksi, kun vuodet vierii ja kroppa muuttuu. Ja en, en todellakaan ollut edes ylipainoinen tuolloin, enkä muutenkaan mikään vanha "raato".

Kaduilla mies kyllä katseli kauniita naisia, mutta tapasi myös katsella ylimielisesti tai naureskellen niitäkin, jotka eivät sopineet hänen naisihanteeseensa. Kammottava tapa, minusta.

Enää en ole tämän tyypin kanssa parisuhteessa, vaikka kauan olinkin. Jätti se jälkensä silti, tuli itseänsä verranneeksi ties minkälaiseen naistyyppiin ja mietti että miten minä voin muka riittää? No, enpä sitten riittänytkään. Lopulta pitää vaan itsestään löytää se hyvä, pitää siitä kiinni, eikä ajautua sinne riittämättömyyden ja surun alhoon, kun mustasukkaisuus vaivaa.

Puhuminen auttaa, ja kuten joku sanoi, se pitäisi tehdä silloin kun itsellä on vähän vahvempi olo. Jos miehen käytös harmittaa, siitä pitäisi puhua. Jos mies on niin kypsymätön, ettei ymmärrä satuttavansa ja loukkaantuu vaan, silloin pitää todella miettiä onko mies sinun arvoisesi, eikä sitä riitätkö sinä miehelle. Ainakin luulisi, että jos miehesi rakastaa sinua, ottaa hän sinunkin tunteesi huomioon. Tässä muiden katselu -asiassa on aina suuria tunteita mukana, mutta jos koettaa ottaa asiat rauhallisesti ja räyhäämättä esiin, voi tulos olla halutun mukainen.

Miehet käyttäytyvät valitettavan usein kuin olisivat sillä tietyllä elimellä ajattelevia idiootteja. Ei siitä mihinkään pääse, hormonitoiminta kai niillä on sitten niin voimakasta. Mutta nainen pystyy aika hyvin mielessään säätelemään sitä, ryhtyykö tämän asian uhriksi vai ei. Puhukaa miehillenne. Eivät asiat yksin murehtimalla parane. Ne muut parisuhteen ulkopuolella ovat vain kauniita kuoria, yleensä se miehesi kuitenkin rakastaa juuri sitä sinun omaa sisäistä kaunotartasi, eikä olisi kanssasi ellei pitäisi sinua myös ulkoisesti viehättävänä. :)