Ote rasvak muist: Putosi rehumonttuun

Kerran menin Ferguson huoltokäynnille suurelle maatilalle, jossa oli myös International´ja (Intikoita) mutta nyt oli tuuli kääntynyt isännän mielestä ja aloitetaan Ferguson-traktoreiden vaihto edellisten Intikoiden sijaan.
-Luulen, että isäntä oli tehnyt Helsingissä edullisemman osto- ja huoltosopimuksen maahantuojan kanssa, koska oli niin sanottu suurasiakas?

-Kävin ensihuoltamassa esimmäistä Fergusonia käyttöönoto jälkeen.
-Tein normaalit tarkistukset, vaihdoin öljyt ja suodattimet. Samalla piti vaihtaa tuo suuri Smithin tuntimittari kierroslukuviisareineen, koska kiekot näyttivät edelleen lähes ei mitään, vaikka koneella oli ajettu jo paljon.
-Hyvitykseksi merkitsin koneen huoltokirjaan vain mittarilukeman 15h lisäyksellä että paljon ja mittarivivika.

-Työnjohtaja kertoi, että heillä oli ollut renkinä mukava ja ahkera kansalaiskoulun päättänyt poika traktoritöissä.
-Eräänä päivänä, kun oli ollut AIV-rehun korjuu käynnissä ja ruokatunnilla tallausmies oli poissa tiilestä muuratusta rehutornista, niin tuo poika oli oma- aloitteisesti ja ennenaikaisesti ottanut pihalta takatalikkoon toisen työryhmän tuoman rehukasan kipatakseen sen vintiltä torniin valmiiksi levitettäväksi käsitalikolla ja siten tallausmies kaataa siitä kumilla vuoratusta kastelukannusta happoliuosta päälle. (Navetassa oli betonilaipiot, jotka kestivät traktorin painon).

-Intikan takapyörät olivat ylittäneet jostain syystä kynnyksen ja traktori putosi alassuin torniin AIV-rehun päälle. Onneksi moottori oli sammunut saman tien.

-Tallausmies tultuaan ruokatunnilta hälytti heti isäntäväen, ja paikallisen VPK:n pelastustoimien johosta tuo nuorimieskin löydettiin elossa traktorin alta.(Hmm… pehmeä alusta?!)

-Tosin häneltä jouduttiin kuulemma amputoimaan toinen rusentunut jalka
kokonaan reiden puolivälistä lääninsairaalassa Mikkelissä.
-Lisäksi tuo rehuun kuuluva happoliuos oli polttanut hänet paikoin pahasti, mutta onneksi sitä ei ollut mennyt silmiin.

(tässä entisen rasvakouran poika selaa isänsä muistelmia. Kertomusta lyhenetty copyright-syistä, joten kukaan ei pysty omimaan näitä juttuja itselleen siksi, että kertomuksia ei täällä julkaista kokonaan.)
Nuo aikaisemmatkin kertomukset, joita isäni julkaisi täällä eläessään, olivat hänen itsensä lyhentämiä tarinoita. Täällä minulla nuo ovat kaikki noissa valtavissa paperikasoissa koko pituudessaan ja paksuissa vahakantisissa vihkoissa joita löytyy toista sataa ja osa on ehkä tällä hetkellä hukassa. Terveisin entisen rasvakouran poika.
21132
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tämä on sitä kansanperintöä ja teet oikeaa työtä julkaisemalla kertomuksia. Harmittaa kun aikoinaan hävitin oman isäni vastaavat muistelmat. Hän toimi Valmet traktoreiden huoltomiehenä vuodesta 1953 saakka. Hänellä oli myös lähes 200 vihkoa ja tuhansia koneella kirjoitettuja A4-liuskoja arkistointikansioissa.

Jatka samaan malliin ja jos intoa riittää olisi tuollaisille muistelmille kyllä menekkiä ihan kirjanakin.

Tv. Valmet huoltomiehen poika

Äänestä
  • Löytää "fortsonin" huoltomiehen poika sitten olisi tärkeimmät kasassa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


rasvak poika jatkaa muistelmia kirjoitti:

Kerran menin Ferguson huoltokäynnille suurelle maatilalle, jossa oli myös International´ja (Intikoita) mutta nyt oli tuuli kääntynyt isännän mielestä ja aloitetaan Ferguson-traktoreiden vaihto edellisten Intikoiden sijaan.
-Luulen, että isäntä oli tehnyt Helsingissä edullisemman osto- ja huoltosopimuksen maahantuojan kanssa, koska oli niin sanottu suurasiakas?

-Kävin ensihuoltamassa esimmäistä Fergusonia käyttöönoto jälkeen.
-Tein normaalit tarkistukset, vaihdoin öljyt ja suodattimet. Samalla piti vaihtaa tuo suuri Smithin tuntimittari kierroslukuviisareineen, koska kiekot näyttivät edelleen lähes ei mitään, vaikka koneella oli ajettu jo paljon.
-Hyvitykseksi merkitsin koneen huoltokirjaan vain mittarilukeman 15h lisäyksellä että paljon ja mittarivivika.

-Työnjohtaja kertoi, että heillä oli ollut renkinä mukava ja ahkera kansalaiskoulun päättänyt poika traktoritöissä.
-Eräänä päivänä, kun oli ollut AIV-rehun korjuu käynnissä ja ruokatunnilla tallausmies oli poissa tiilestä muuratusta rehutornista, niin tuo poika oli oma- aloitteisesti ja ennenaikaisesti ottanut pihalta takatalikkoon toisen työryhmän tuoman rehukasan kipatakseen sen vintiltä torniin valmiiksi levitettäväksi käsitalikolla ja siten tallausmies kaataa siitä kumilla vuoratusta kastelukannusta happoliuosta päälle. (Navetassa oli betonilaipiot, jotka kestivät traktorin painon).

-Intikan takapyörät olivat ylittäneet jostain syystä kynnyksen ja traktori putosi alassuin torniin AIV-rehun päälle. Onneksi moottori oli sammunut saman tien.

-Tallausmies tultuaan ruokatunnilta hälytti heti isäntäväen, ja paikallisen VPK:n pelastustoimien johosta tuo nuorimieskin löydettiin elossa traktorin alta.(Hmm… pehmeä alusta?!)

-Tosin häneltä jouduttiin kuulemma amputoimaan toinen rusentunut jalka
kokonaan reiden puolivälistä lääninsairaalassa Mikkelissä.
-Lisäksi tuo rehuun kuuluva happoliuos oli polttanut hänet paikoin pahasti, mutta onneksi sitä ei ollut mennyt silmiin.

(tässä entisen rasvakouran poika selaa isänsä muistelmia. Kertomusta lyhenetty copyright-syistä, joten kukaan ei pysty omimaan näitä juttuja itselleen siksi, että kertomuksia ei täällä julkaista kokonaan.)
Nuo aikaisemmatkin kertomukset, joita isäni julkaisi täällä eläessään, olivat hänen itsensä lyhentämiä tarinoita. Täällä minulla nuo ovat kaikki noissa valtavissa paperikasoissa koko pituudessaan ja paksuissa vahakantisissa vihkoissa joita löytyy toista sataa ja osa on ehkä tällä hetkellä hukassa. Terveisin entisen rasvakouran poika.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu