Suomen sudet

Haverisen Jokke

Jatketaan nyt tätä päättymätöntä keskustelua suomen susista.
Se nyt antaa odottaa joka on valitettavaa mutta totta sitä ensimmäistä ihmisuhria ennenkun susi kannalle todellisesti aletaan tekemään jotain.
Niinhän se on joka asiassa suomessa että muuten ei mitään tehdä.
Sitä olen tässä pienessä mielessäni miettinyt että mikä kumma saa tutkiat vuodesta toiseen valehtelemaan suomen susi kantaa? Ja me omasta toimestamme valehtelemme myös eu herroille asiasta saaden sanktioita, syytteitä, sakkoja yms negatiivista kuvaa omaan kotimaahamme.
Ei ne eu herrat meidän susia laske vaan itse sen teemme. Ja usein "todellisen" susikannan ilmoittajana toimii nämä susien puolesta puhuvat luonnonsuojelu porukat.

Ihmettelen vain sitäkin kun suomessa on ollu sama susikanta 120-180kpl jo yhdeksänkymmentä luvun alkupuolilta lähtien eli niistä ajoista kun suomen sudet asutti lähes yksinomaan aivan itäisemmässä suomessa. Nyt lukemattomia havaintoja ja useita susi laumoja on jo kattavasti koko maassa jopa pääkaupunki-seudulla. Silti itä-suomen sudet eivät ole vähentyneet vaan päinvastoin. Kanta on räjähtänyt koko suomeen.
Mutta kuulemma ei suomessa ole vielä edes kahtasataa harmaaturkkia.
Tyhmempikin jo tajuaa asiaan enemmän perehtyneenä että ei taida todellinen lukumäärä edes viiteensataan pysähtyä.
Jonkun tiedon mukaan suomessa on tälläkin hetkellä 86 eri tavoin merkattua sutta.
Täytyy sanoa että siitä sadastakahdeksastakymmenestä max yksilömäärästä tuonkin määrän kiinni saaminen ja merkkaaminen olisi jo jonkin sortin saavutus ja käytännössä mahdotonta. Eli myös tämä seikka antaa vähän osviittaa susien todellisesta määrästä.

Yksi monista syistä kannan määrän valheelliseen arviointiin on myös se että tavoitteena on myös luoda tarpeeksi iso kanta pitämään hirvikanta pienempänä ja näin saadaan yksi syy lisää vähentää hirvenkaatolupia ja metsästyksen osittainen loppuminen myös muun riistan osalta varsinkin koiraa käyttviltä jahtimiehiltä.
Susien suojelioiden suureksi iloksi sudethan tappavat pääasiassa metsästäjien käytössä olevia koiria.

1800 luku murheellisine uutisineen halutaan takaisin mutta uusien sukupolvien on vaan silmin nähtävä se todellisuus. Nythän ne ovat vain vanhoja lehti leikkeitä ja sukupolvilta nuoremmille kerrottuja asioita.
Ei mene enään pitkälti siihen kun suden ampujaa pidetään arvossaan niin kuin viime vuosisadan alussa. Vielä nyt nämä susien suojeliat lähettävät tappo uhkauksia yms muuta häiriköintiä niille harvoille suden kaatajille jotka lehtiin ovat tulleet mutta kohta suuremman osan väestön mielipiteet jättävät nämä jalkoihinsa.
Susia pitää olla sitä minä en kirjoituksessa kiellä mutta nykyinenkin kanta on mitä pikimmiten saatava edes puoleen siitä ja pidettävä siinä vuosittaisen kannan seurannan ja metsästyksen tuloksena.
Ihmisten ei pidä pelätä oman, lapsien eikä kotieläimien turvallisuuden tähden nykyajan suomessa.

32

1873

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kanssasi aivan

      samaa mieltä.

    • ertukka

      asiaa puhut.mut kohta ryöppyää.500 sutta on minimissään.hukkia tällä hetkellä aivan läntisessä suomessakin,"eli joken päätelmät aivan oikean suuntaiset"

      • on sanottu

        niin ertukka voi työntyä takaisin äitinsä kusiseen kohtuun

      • ertukka
        on sanottu kirjoitti:

        niin ertukka voi työntyä takaisin äitinsä kusiseen kohtuun

        harvat on sanat kyseisellä henkilöllä.olet näet luiskatanut kusi kohdustas takas julmaa maailmaa,oiskohan sulkija lihakses puutteita.kysäse äiti pololtas?mulla ei syytä mennä takas.

      • vähintään 500,

        jos ei enemmänkin. Ja onkin, kun kaikki valtakunnan koirat lukuun lasketaan mukaan. Kuten tapana on ollut.

        Koira puree lasta -> suden syytä
        Koira on karkuteillä ja käy ihmisten pihoissa -> sudet ovat häiriköitä, jotka pitää tappaa

        Naurettavia itsestänne teette. Muka aikuisia ja fiksuja ihmisiä.

      • ertukka
        vähintään 500, kirjoitti:

        jos ei enemmänkin. Ja onkin, kun kaikki valtakunnan koirat lukuun lasketaan mukaan. Kuten tapana on ollut.

        Koira puree lasta -> suden syytä
        Koira on karkuteillä ja käy ihmisten pihoissa -> sudet ovat häiriköitä, jotka pitää tappaa

        Naurettavia itsestänne teette. Muka aikuisia ja fiksuja ihmisiä.

        oonko väittäny moisia asioita???en varmaa.oon sen verra ollu systeemissä mukana et jotakuinkin väitteeni pitää paikkansa.asia tulee tapetille kevään korvilla,kuhan laskennat on tehty.ei kai petotutkijat laske koiran jälkiä suden tekemiksi.vai?kuules nuo kokemattomien jälkitunnisteet jäävät toiseen arvoon.suurin osa porukasta ei tunnista suden jälkiä.on tarkistettu jopa saukon jälet,jotka oli muka suden tekemiä,puhumattakaa ilveksen tai koiran huh!huh!:)laumoissa eläviä on jotakuinkin 350-400.yksittäisiä loput.

    • aivan jotakin muuta..

      H E R Ä T Y S !!! Ihminen!

      Kyllä tämä sinun mielipiteesi on tuulesta temmattu.

      Otetaampa esimerkiksi, MIES. Tämä mies on joko syntymähullu tai hänen mielenterveytensä järkkyy.
      Mitä hän tekee? Lukemattomia esimerkkejä ja toimintatapoja löytyy väkivaltaisesta käytöksestä.

      Eipä täällä Kainuussakaan viimeaikoina ole hiljaista ollut tämänpuoleen.

      Susia jos joku on jossakin nähnyt, niin heti on

      lahtarit jälkien perässä.

      Rehellisesti sanottuna Kainuun Kuntien lahtarit

      pitävät siitä huolen , ettei susikanta pääse

      kasvamaan. Susia kaadetaan täällä salaa.

      Eräskin pöllö-metsuri kulkee pimeälläkin mehtiä

      tsiikaamassa, mukamas kettuja jahtaa.

      Harrastuksena ja huvina hällä on lisäksi

      salametsästys.

      • se on tuo

        luulosairaus moaliman pahin sairaus perskutarallaa.

      • Nähty on!

        Metsästysrikolliset kuriin.

        Kiinnijäämisen riski on nyt suurempi, jotta

        varokaa!

      • Ne jotka
        Nähty on! kirjoitti:

        Metsästysrikolliset kuriin.

        Kiinnijäämisen riski on nyt suurempi, jotta

        varokaa!

        Tekevät vakuutuspetoksia ja huumeiden myyntiä jopa lapsille.

        Ja sinäkin siinä vaadit kovempia rangaistuksia petoelukan poistajalle.

        Ei minkäänlaista suhteellisuudentajua enää missään.
        Ja ollaan niin suojelioita, niin suojelioita, että!

        Varmaan vaadit kovempia rangaistuksia myös homoa homoksi sanoville.

    • savotex

      kun viimenenkin sus on kuajettu tässä maassa.

      Erätyttö 90, en tiijä olko syntymävuos vai ikä, vaahtoo kovasti Kaavin susista. Toissa lauantaina siellä ammuttiin susi,oisko viides talaven aikana. Ja lupakii tul noppeesti.
      Siis miehä väitän että häiriköt pannaan nurin saman tien pihoilta. Turha sen asian suhteen on ihmisiä pelotella.

      Siun mielestä tutkijat valehtelloo koko ajan susien määrän, ja minkähän takia?Mie en ymmärrä tätä "valehteluteoriaa".

      Mitä tarkottaa 86 eri tavoin merkattua sutta? Pantasusia oli hetki sitten 3, yks niistä loikkas venäjälle.

      Sudet tappavat pääasiassa metsästäjien koiria. Siis eikö ne muuta syö ja tapa? Metässä on kyllä sitten sinun laskemat yli 500 helevetin näläkästä sutta.

      Mie en toivo ihmisuhreja tässä asiassa eikä sujet kuulu pihamaille.
      Joku tolokku se kuitenkin olla pittää näissä saarnamiesten kirjotuksissa.

      • Mutjauttaja

        Van onko sinun jutussa tolokkuo. Sinähän pölökkäset, millon minnekin ja sitten melekeen palatessasi sanot, jottei kannattanukkaan,kokkeillaan toista polokuo.
        ja samalla sudet tuloo pihoihin aina uuvestaan ja uuvestaan, ja sitten haetaan taas muka lupia ja niitä myönnetään ja sitten ammutaan ja sitten taas väitetään, jotta ei niitä liikoo oo, vaikka NIITÄ ON liikaa!

        Onse, eise, kylläse, onse, eise, onse varmaan,eiku eise.
        Tämä lainaus yhdestä elokuvasta, ja kuvaa hyvin näitä keskusteluja, en sinua tällä tarkoita, vaan yleisesti.

      • Maajuntti
        Mutjauttaja kirjoitti:

        Kun puhuu, ei pidä ottaa vakavasti.

        tai sitten ei, mitänkä tuon ottaa.

        Mie esitin kysymyksiä, ja toivosin vilipittömästi vastaaksia enkä näetä ainaisia kehuja.

        Pliis!

    • Riskit oikeille paikoilleen

      Syömäsi makkarakin on vaarallisempi kuin susi. Suomessa kuolee vuosittain lähes 50 000 ihmistä. Heistä monta tuhatta kuolee johonkin muuhun, kun ”vanhuuteen”. Liikenneonnettomuuksiin kuolee satoja, väkivalta, tulipalot, alkoholi, tapaturmat jne. vievät yhteensä tuhansia. Susi ei yhtään. Vaikka sudet tappaisivat vuosittain ihmisen, olisi se edelleen erittäin epätodennäköinen syy kuolla eikä pitäisi aiheuttaa syytä pelkoon. Niillä alueilla, joilla susia eniten liikkuu, on tapana kuolla verenkieroelinten tai alkoholin takia, ellei sitten joku ryyppyporukasta kaiva haulikkoaan tapa sillä, kun tulee riitaa kossupullosta. Minä pelkään ”syrjäseuduilla” paljon enemmän niitä pyssynsä kanssa kännissä toilailevia peräkammarin poikia, kuin mitään luonnon eläintä. Metsästäjätkin tappavat ihmisiä aina parin vuoden välein. Koirat tappavat toisinaan, ampiainen ja kyykin ja hirvet. Punkit aiheuttavat vakavia sairauksia. Mutta susi ei tee ihmiselle mitään. Katoilta putoavat jäälohkareet ovat paljon suurempi riski sekin. Veikkaanpa, että susipelon takia järjestetty koulukuljetus aiheuttaa todennäköisemmin kuolemantapauksen kuin susi itse. Suden aiheuttaman kuoleman todennäköisyys on niin pieni, että sen voi hyväksyä. Hyväksymmehän satoja kertoja suuremmatkin riskit mukisematta.

      Jos pelkäätte, pelätkää oikeista syistä ja oikeasti vaarallisia asioita.

      Suomalaisten kuolinsyyt 2001
      Kuolinsyy Lukumäärä / %
      Verenkiertoelinten sairaudet 20 689 42,7%
      Kasvaimet 10 608 21,9%
      Hengityselinten sairaudet 3 838 7,9%
      Tapaturmat ja väkivalta yhteensä 3 765 7,8%
      Tapaturmat 2 319 4,8%
      Itsemurhat 1 204 2,5%
      Alkoholisairaudet ja -myrkytys 1 490 3,1%
      Ruoansulatuselinten sairaudet 1 336 2,8%
      Muut taudit 6 778 14,0%
      Yhteensä 48 504 100,0%
      Lähde: Tilastokeskus
      eikä yhtään sutta

      • sylyvi

        teijän kans perkele.etippäs nyt vielä lisseä kun ei nuo riitä mihinkään.

      • kätkäläinen-1

        jos meillä on jo noin monta hengen viejää niin miksi pitäisi saadavielä susikin joukkoon,,,,, eli ennalta ehkäisy joka muuten auttaa noihin muihinkin kuoleman syihin , täytyisi toteuttaa susi asiassakin.

      • kunnon ihmisistä

        kerättyyn verrokkiryhmään.

        Niitti piiperöt 11 kpl. (ryhmään ei löytynyt useampaa). Taviksista 11 kpl. oli runsaudenpula.

        ------------------- piiperöt------normaalit

        Tuottavassa työssä.....0 ..........10
        Maksavat veroa..........0 ..........10
        Opiskelemassa............4...........1
        Työttömänä...............2...........0
        Toimeentulotuella........5...........0
        Rikosrekisteri.............10...........0

        Jatketaan ryhmän keskuudessa tutkimusta.

      • nyt oikein

        selvästi, mihin niitä susia oikein tarvitaan. Sata vuotta tultiin toimeen ilman yhtään sutta. Mikään uhanalainen laji se tuskin on, kun rauhoituksen myötä kykeni lyhyessä ajassa levittäytymään koko maahan. Ja niin tiheästi, että sitä tavataan jo pääkaupungin puistometsissä. Annappa tulla selkeä selitys lajin tarpeellisuudesta Suomessa.

      • vai kuinka
        nyt oikein kirjoitti:

        Eihän täällä mitään tarvita. Ei sinua, minua, tai susia. Omituinen kysymys tuo "mihin niitä susia oikein tarvitaan". Mitkä kaikki lajit ovat mielestäsi tarpeettomia?

      • tuo ollut
        vai kuinka kirjoitti:

        Eihän täällä mitään tarvita. Ei sinua, minua, tai susia. Omituinen kysymys tuo "mihin niitä susia oikein tarvitaan". Mitkä kaikki lajit ovat mielestäsi tarpeettomia?

        mikään vastaus. Et näköjään osaa vastata. No, et ole ainoa.

      • sama
        tuo ollut kirjoitti:

        mikään vastaus. Et näköjään osaa vastata. No, et ole ainoa.

        hiukan opasteeksi. Ihminen tarvitsee koiria, hevosia, lehmiä. ym. Siis mihin susia ?

      • Nämä ovat siitä kilteimmästä

        päästä.

        MUUTEN ASIASI ON PELKKÄÄ FAKTAA.

      • Ei yhteisymmärrystä
        sama kirjoitti:

        hiukan opasteeksi. Ihminen tarvitsee koiria, hevosia, lehmiä. ym. Siis mihin susia ?

        Mihin me koiria ja hevosia tarvitsemme? Saamme niistä mielihyvää?
        Mutta...
        Taitaa tässä olla sen sortin näkemyseroista kyse, että yhteisymmärrykseen emme pääse. Jollekin ihmiselle sudesta ei ole mitään hyötyä.
        Mutta niille, jotka ajattelevat luontoa muunakin kun vain hyödykkeenä sudet antavat paljonkin. Ne ovat kiinnostavia ja niillä ajatellaan olevan itseisarvo. Maailmassa on paljon ihmisiä, jotka ovat valmiita maksamaan sievoisen summan rahaa nähdäkseen susia luonnossa. Aivan kuten monet muutkin kookkaat eläimet, sudet herättävät paljon kiinnostusta ja ihailua. Ei voi olla väärin, että joku ihminen pitää susista. Häirikkösudet pitää kyllä voida poistaa, mutta tarkoitus oli sanoa, että susipelko on vailla todellista pohjaa. Susi ei ole ihmiselle vaarallinen. Koiralle se on varallinen (jos on jättänyt koiran ulos ja vielä narun päähän). Täytyyhän kaikenlaisia asioita varoa, mutta ei susia nyt sentään tarvitse pelätä. Nyt on menty siihen, että herkimmät ihmiset pelkäävät susia aivan turhaan, kun kuulevat perättömiä tai liioiteltuja kauhutarinoita. Minua ei arveluta liikkua pienen lapseni ja koirani kanssa susialueen metsissä. Ei yhtään. Kaupungissa kyllä joudun varomaan yhtenään. Tässä maailmassa on niin paljon oikeasti todellista pelättävää, ettei siinä susia kerkiä pelkäämään. Onhan sudella toki eläinkantojen säätelijänä merkityksensä, mutta se on aika pieni nykyään. Jos susi kiinnostaa ihmisiä myönteisessä mielessä ja herättää positiivisia tuntoja, siitä on silloin hyötyä ihmisillekin.

      • perun puheeni
        Nämä ovat siitä kilteimmästä kirjoitti:

        päästä.

        MUUTEN ASIASI ON PELKKÄÄ FAKTAA.

        Perun syytökseni peräkamarin pojista niiden kilttien tapausten osalta.

      • verran
        Ei yhteisymmärrystä kirjoitti:

        Mihin me koiria ja hevosia tarvitsemme? Saamme niistä mielihyvää?
        Mutta...
        Taitaa tässä olla sen sortin näkemyseroista kyse, että yhteisymmärrykseen emme pääse. Jollekin ihmiselle sudesta ei ole mitään hyötyä.
        Mutta niille, jotka ajattelevat luontoa muunakin kun vain hyödykkeenä sudet antavat paljonkin. Ne ovat kiinnostavia ja niillä ajatellaan olevan itseisarvo. Maailmassa on paljon ihmisiä, jotka ovat valmiita maksamaan sievoisen summan rahaa nähdäkseen susia luonnossa. Aivan kuten monet muutkin kookkaat eläimet, sudet herättävät paljon kiinnostusta ja ihailua. Ei voi olla väärin, että joku ihminen pitää susista. Häirikkösudet pitää kyllä voida poistaa, mutta tarkoitus oli sanoa, että susipelko on vailla todellista pohjaa. Susi ei ole ihmiselle vaarallinen. Koiralle se on varallinen (jos on jättänyt koiran ulos ja vielä narun päähän). Täytyyhän kaikenlaisia asioita varoa, mutta ei susia nyt sentään tarvitse pelätä. Nyt on menty siihen, että herkimmät ihmiset pelkäävät susia aivan turhaan, kun kuulevat perättömiä tai liioiteltuja kauhutarinoita. Minua ei arveluta liikkua pienen lapseni ja koirani kanssa susialueen metsissä. Ei yhtään. Kaupungissa kyllä joudun varomaan yhtenään. Tässä maailmassa on niin paljon oikeasti todellista pelättävää, ettei siinä susia kerkiä pelkäämään. Onhan sudella toki eläinkantojen säätelijänä merkityksensä, mutta se on aika pieni nykyään. Jos susi kiinnostaa ihmisiä myönteisessä mielessä ja herättää positiivisia tuntoja, siitä on silloin hyötyä ihmisillekin.

        vielä susista, että ymmärrän suhtautumisen suteen olevan tunneperäistä, onhan se aivan koiran näköinen. Ja muotiasiahan se myöskin on. Lähtöisin suuresta lännestä. Niinkuin kaikki muutkin muodit. Kuvaavaa tälle muodille on se, ettei kukaan vaadi supikoiraa suojeltavaksi, vaan kaikki hyväksyvät metsästyskilpailutkin tämän elukan poistamiseksi. Molemmat lajit ovat kai yhtä uhanalaisia. En pelkää kumpaakaan, ihmettelen kuitenkin näitä muotioikkuja.

      • ja..

        Mene sitten taputtelemaan niitä susia jos niistä ei haittaa ole. Siitä vaan metsiin huuteleen: "Susi susi susii, pusi pusi pusii, tädillä olisi salaattia"

      • kätkäläinen-1
        verran kirjoitti:

        vielä susista, että ymmärrän suhtautumisen suteen olevan tunneperäistä, onhan se aivan koiran näköinen. Ja muotiasiahan se myöskin on. Lähtöisin suuresta lännestä. Niinkuin kaikki muutkin muodit. Kuvaavaa tälle muodille on se, ettei kukaan vaadi supikoiraa suojeltavaksi, vaan kaikki hyväksyvät metsästyskilpailutkin tämän elukan poistamiseksi. Molemmat lajit ovat kai yhtä uhanalaisia. En pelkää kumpaakaan, ihmettelen kuitenkin näitä muotioikkuja.

        eli taitaa olla ulkonkö kysymys, susi on uljaampi ainakin elokuvissa, ne sudet joita itse olen nähnyt on tosin olleet aika takkuisia ja ei kovinkaan näyttäviä. ja tosi hommahan on että suomessa ei susi katoa vaikka kantaa harvennettaisiin, kyllä niitä venäjältä tulee ihan liiankin kanssa,, nyt kun siellä kaadetaan metsää oikein urakalla niin jonnekkinhan ne sieltä lähtee eivät takuulla jää aukealle paikalle ihmettelemään että mitäs nyt tehdään kun metsä katosi ympäriltä,,,,,,

      • lisää?

        no hei tarviiko sitä edes 0,01% lisämahdollisuutta kuolla suden tappamana? jokainen tapa kuolla on tavallaan turha vaikkakin väistämätön.

      • lisää? kirjoitti:

        no hei tarviiko sitä edes 0,01% lisämahdollisuutta kuolla suden tappamana? jokainen tapa kuolla on tavallaan turha vaikkakin väistämätön.

        Kyllä prosentit on nykäisty hihasta, kai se huomattavasti isompi se % on. Suurinosahan haluaa elää ikuisesti, mutta tämän taitajat ovat eri valtakunnasta.

      • myös muista riskeistä
        lisää? kirjoitti:

        no hei tarviiko sitä edes 0,01% lisämahdollisuutta kuolla suden tappamana? jokainen tapa kuolla on tavallaan turha vaikkakin väistämätön.

        Soisin, että susille uhrattu tila lehdissä ja mediassa käytettäisiin tärkeämpien murheiden esille tuomiseen. Sellaisten, jotka ovat oikeita yhteiskunnallisia ongelmia. Susi ei ole yhteiskunnallisena ongelmana merkittävä. Paikallisesti sillä voi olla jokin merkitys.

      • kertookin
        kunnon ihmisistä kirjoitti:

        kerättyyn verrokkiryhmään.

        Niitti piiperöt 11 kpl. (ryhmään ei löytynyt useampaa). Taviksista 11 kpl. oli runsaudenpula.

        ------------------- piiperöt------normaalit

        Tuottavassa työssä.....0 ..........10
        Maksavat veroa..........0 ..........10
        Opiskelemassa............4...........1
        Työttömänä...............2...........0
        Toimeentulotuella........5...........0
        Rikosrekisteri.............10...........0

        Jatketaan ryhmän keskuudessa tutkimusta.

        kaiken oleellisen älykkyydestäsi ja tietotasostasi. Ihnan vain pikku vinkkinä: kaikesta maksetaan veroa. Niin opintotuesta, päivärahasta. Veroja maksetaan myös aina, kun ostetaan jotakin. Kaikki maksavat veroja yhteiskunnalle.

        Jos olet keksinyt keinon, jolla välttyy verojen maksusta (miten halpoja esim. uudet autot olisivatkaan!), niin kannattaisi oikeasti pistää rahoiksi tiedoillaan...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      163
      1503
    2. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      27
      1365
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      70
      1308
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      217
      1181
    5. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      128
      1105
    6. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      320
      1031
    7. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      227
      1027
    8. Haluaisin vain varmistua

      Sinusta tarpeeksi.
      Ikävä
      42
      959
    9. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      282
      946
    10. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      307
      943
    Aihe