Näen jonkun tulevan kohti.Vuosien takaa, menneisyyden haamu lähestyy.En usko näkemääni.
Sieltä Hän kuitenkin saapuu, itsevarmana kuten aina.
Aivan kuin näitä vuosia ei välissämme olisi ollutkaan.Miten suhtaudun Häneen?Voinko unohtaa tulen jonka Hän minuun sytytti,jättäen sitten omia aikojaan kytemään.
Katselen Hänen keinuvaa kävelyään. vartaloaan, lantion kaarta, rintojen pehmeää keinahtelua.
Voiko siitä olla jo kolme pitkää vuotta.Kome ikävöimisen ja surun vuotta kun Hän kylmän rauhallisesti ilmoitti löytäneensä elämäänsä MIEHEN.
Puren huuleni verille muistaessani kaikki yhteiset matkamme. Algarven kuumat yöt. Skopeloksen mahtavien vuorten polut joilta katselimme alas laaksoon kylän valoja, kaskaiden sirinän huumatessa aistimme ja pinjojen tuoksun täyttäessä tajuntamme. Tavernoiden viileän hämäryyden, täytelisen viinin ja kuinka onnellisina ja väsyneinä retkemme jälkeen vetäydyimme huoneistoomme jaa omistauduimme vain toisillemme. Ja sitten vain kylmästi että olenpas löytänyt miehen. So what.That´s my way, and good bye. Kuulostaa nyyhkynovellilta, mutta halusin kertoa miltä tuntuu olla jätetty mun mielestäni. Niinkuin useat tietää ei haluisi sellaista toiselle. Pysytään yhdessä vaikka joskus oliskin vaikeeta.
Sieltä Hän kuitenkin saapuu, itsevarmana kuten aina.
Aivan kuin näitä vuosia ei välissämme olisi ollutkaan.Miten suhtaudun Häneen?Voinko unohtaa tulen jonka Hän minuun sytytti,jättäen sitten omia aikojaan kytemään.
Katselen Hänen keinuvaa kävelyään. vartaloaan, lantion kaarta, rintojen pehmeää keinahtelua.
Voiko siitä olla jo kolme pitkää vuotta.Kome ikävöimisen ja surun vuotta kun Hän kylmän rauhallisesti ilmoitti löytäneensä elämäänsä MIEHEN.
Puren huuleni verille muistaessani kaikki yhteiset matkamme. Algarven kuumat yöt. Skopeloksen mahtavien vuorten polut joilta katselimme alas laaksoon kylän valoja, kaskaiden sirinän huumatessa aistimme ja pinjojen tuoksun täyttäessä tajuntamme. Tavernoiden viileän hämäryyden, täytelisen viinin ja kuinka onnellisina ja väsyneinä retkemme jälkeen vetäydyimme huoneistoomme jaa omistauduimme vain toisillemme. Ja sitten vain kylmästi että olenpas löytänyt miehen. So what.That´s my way, and good bye. Kuulostaa nyyhkynovellilta, mutta halusin kertoa miltä tuntuu olla jätetty mun mielestäni. Niinkuin useat tietää ei haluisi sellaista toiselle. Pysytään yhdessä vaikka joskus oliskin vaikeeta.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Olen nyt juuri siinä tilanteessa, minut jätettiin toisen takia noin kuukausi sitten. Ero tuli aivan puun takaa, en aavistanut mitään. Asummekin vielä pakosta yhdessä, on kauheaa olla yhteisessä kodissa kun minun kultani on jonkun toisen kainalossa. Aivan hirvittävä tilanne.
Tulen kaipaamaan häntä kauan.
Heippa. Se tuntuu usein vieläkin raaemmalta kun se tulee yllättäen, tai jos siihen olisi tavallaan pikku hiljaa kasvanu.
Mutta kuiteski kaiken on jatkuttava niinku aina on tapahtunu. Aika tietty lääkitsee, muttei se koskaan kokonaan paranna.
Toi ei varmaan ole mukavin eikä paras ratkaisu toi yhdessä asuminen, mutta minkäs sitä aina kaikelle voi.
Ei kai sitä auta muu kun katsoa ja yrittää pikkuhiljaa hymyillä kyynelten läpi. Jospa kevättuuli kuiteski niitä edes vähän kuivattelisi. Öitä ja yritä jaksaa, pystyt siihen.
Voi miten hyvin sinä tämän kirjoitit!
Mä pystyin silmissäni näkemään maiseman ja kuulemaan luonnon äänet ja haistamaan tuoksut...
Ja se runo tossa vähän alempana,aivan ihana...
Voi kun osaisin edes lähelle kirjoittaa noin hyvin.
Aurinkoista kevättä Sinulle!
Kun me ollaan tossa sivuilla juteltu paljon runojen kirjoittamisesta, ja hehkuteltu ajatuksella kirjan tekemisestä joka kirja sisältäisi tällä palstalla esille tulleita runoja, mun välähti yhtäkkiä mieleeni, että Lelle.
Piti hakee sivu esiin ja siinä se
oli; osaisinpa kirjoittaa lähes, eli Sinä siis kirjoittelet. Nyt kuule likka toimeksi ja laita sivuille runosi, joku vaan. Täällä porukat on sen verta fiksuja että tykkää runoista. Anna palaa!