Onko muilla samanlaisia kokemuksia?: lapsi harrastaa painia,käy harjoituksissa tunnollisesti,paitsi silloin ei lähtisi millään jos tietää tietyn valmentajan olevan paikalla. Tuo valmentaja ei koskaan anna positiivista palautetta,hänelle mikään ei ole kyllin hyvää. Aina marmattaa,kilpailussakin voiton jälkeen marmattaa mikä olisi voinut mennä paremmin.Muut seuran valmentajat ovat ok,mutta tuo yksi on aivan törkeä. Mikä avuksi?
Harrastus
lopussa?
343300
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 34
Vanhimmat
Seurojen tulisi palkata sellaisia valmentajia joilla on ihmissuhdetaitoja ja ihmistuntemusta.
Painiharjoitus ja painisalihan ei ole keskitysleiri missä heikoimmat sorretaan maan rakoon ja vahvimmat ylistetään alttarilla.
Paini on kova,kurinalainen ja täsmällinen laji mutta on muistettava että sen henkeen ei ole koskaan kuulunut väkivalta,vahingoittaminen tai nöyryyttäminen.
kellä seuralla on varaa palkata ketään? kyllä seura ottaa ne valkut ketä saa talkoilla ilmaiseksi vetämään.
mutta kyllä sitä mieltä, että varsinkin pienten vetäjän tulee aina löytää jotakin positiivista huonostakin suorituksesta. mutta toisaalta valmentaja tekee ihan oikein, kun kertoo myös sen missä olisi parannettavaa.
kurssitukseen ollenkaan ohjaamisen taitojen opettelua?Vai käydäänkö siellä vaan liikkeet ja säännöt läpi? Tottakai rakentava palaute kuuluu myös painisalille,muutenhan ei kehitystä voi tapahtua,mutta ainainen valittaminen syö taatusti motivaation lajiin aika tehokkaasti.
Suomessa ei tietääkseni panostetaan lainkaan kuinka valmentajan on pureuduttava painijoitten psyykkiseen puoleen. Ihmisiähän painijat ovat eivät koneita.
Mutta painivalmentajahan on sellainen että kukaanhan ei tule koulun penkiltä täydelliseksi valmentajaksi vaan sellaiseksi tullaan vain työn eli valmentamisen kautta.
En tiedä mikä Suomessa on käytäntö mutta Jenkkilässä keskivertainenkin painivalmentaja kuittaa valmentamisesta väh.100 000 taalaa/vuosi. Totta.
Ei varmasti tienaa moni. Ehkä koko maassa muutamia kymmeniä jotka tienaavaat tuollaisia summia kun siihen lasketaan koulunvalmennus, seuravalmennus, leirit, oheistuotteiden myynti yms.
Muut saavat ihan perus työläisen palkkaa.
nämä valmentajat Suomessa paljon rahoja kuittaile. päivätyöstä se palkka on haettava.jospa olisikin tungosta seuroihin painivalmentajien tehtäviin voisi hyvin olla olemassa soveltuvuuskokeet joilla nämä pahimmat"Hitlerit"saisi muualle möykkäämään.
Suomen ja jenkkien systeemejä on turha verrata. Siellä lasten ja nuorten kanssa työtä tekevät painivalmentajat ovat koulujen ja yliopistojen palkkalistoilla. Varsinaista urheiluseuratoimintaahan siinä maassa ei juurikaan ole ruohonjuuritasolla, vaan urheiluelämä on kiinteä osa koulujärjestelmää.
Ja kyllä suomalaisessakin järjestelmässä paneudutaan myös psyykkiseen puoleen. Se on tietenkin sitten aina tyypistä kiinni, kuinka ottaa eri tasoilla tarjottavat tiedonmurut vastaan.
Tuolla joku kirjoittikin, jotta Suomessa valmennetaan talkoilla. Palkkaa nauttivia valmentajia ei varmaan Suomesta löydy kuin puoli tusinaa. Kulukorvauksia maksetaan joissakin seuroissa, mutta nehän eivät palkkaa ole.
Valmentajan palkka ainakin omalla kohdalla on toimiminen niiden nappuloiden kanssa. Ja eilen oli oikea tilipäivä, kun talviloman aiheuttaman viikon paussin jälkeen innokas 10-vuotias poika tokaisi painitossuja sitoessaan: "Kyllä minä oikein odotin, että milloin pääsen taas harjoituksiin. Oli tosi mukava tulla tänne, kun oli viikko taukoa välissä"
Siinäpä se, valmentajan palkka.
Olisikohan ideaa tehdä seuran sisällä jokin kysely johon harrastaja vanhempiensa avulla tai itsenäisesti vastaisi? Siis ihan paperiversiona.
Voisi kuvitella, että ns.inhokki-valmentaja tekee seuralle aika paljon hallaa siinä muodossa, että lapset lopettavat harrastamisen.
Seurojenkin lienee vaikea kehittää toimintaansa ilman palautetta?
harrastelijan mielipide.Vanhempien kanssa ne ongelmat ovat, ei lasten.
ja vielä noihin valmentajiin, toillaisilla "hitlereillä"valmentajilla, taitaa olla itsellä ongelmia tai sit ei nää nenäänsä pidemmälle.
Perusduunarin palkka on Jenkeiss ihan eri planeetalla kuin suomessa. Revi siit.
Sit kun muistetaan miten jenkeiss palvotaan kaikkia kontaktilajeihin liittyvaa, tulee sponssit,tuet ja muut. On se liksa aika akkii
yli satatonniikin vuodessa.
Mut selva on se etta kr.room painilla ei jenkeiss leiville lyo. Vapaapaini eli kinttupaini on jenkeiss.
Fakta: Perusduunarin palkka jenkeissä on sellainen että sillä ei usein tule toimeen vaan joutuu tekemään kahta työtä, eli iltaisin siivousta tms.
Että painin pitää olla sydämessä eikä pelkästään harrastus. Kuten eräs Artokin on asian todennut.
Harrastuksen ja sydänasian erotat siitä että harrastukselle voit sanoa illan saapuessa "ei kiinnosta" jos on on sateinen ja pieleen mennyt päivä takana...
mutta kun asia on sydämessäsi niin sitä sydänasiaa sinä vaalit kuin rakkaintasi sillä ethän halua menettää sitä.
-loistava aforismi minulta-
Kelläs palkattu valmetaja löytyy
löytyä. Mutta miksi lähteä hommaan mukaan jos tarkoitus on vain kyykyttää lapsia ja nuoria?
kokemusta tosta.Ja todelliset ongelmat alkavat vasta silloin kun ollaan eri mieltä jostain asiasta tän tietyn "valmentajan" kanssa.Todellinen narsisti!Mutta ollaan hiljaa vaan ja ollaan tyytyväisiä että joku uhrautuu kökkätyöhön,vaikkakin kaikki ei ole tajunnut mitä tehtäviin kuuluu kun on tekemisissä pienten lasten kanssa.
on haluavia painioita ja on "kun tuodaan painimaan" EI kaikkia koutsia huvita pelleillä minkään mamin kulllannupun kanssa etenkään jos ryhmällä on kunnian himoa ja tavoitteita. Asiallahan on tietysti kaksi puolta ja onneksi valmentajillamme on järkeä kyllä.(ei niinkuin eräässä naapurimaassamme.)
Jokaisella valkulla pitäisi olla omia lapsia niin tietäisi miten nassikoitten kanssa toimia.
laittaa treenaamaan, kilpailemaan ja saamaan niiden päälle vain negatiivista palautetta.
...ole vanhemmuuskaan. Vuosien mittaan olen tuntenut niin lapsettomia kuin lapsellisia vanhempia ja kaikki ovat olleet tolkkuja miehiä. Naisvalmentajaa ei ole kohdalle sattunut.
Osa valmentajista pärjää paremmin nassikoiden kanssa ja toiset taas miesten kanssa. Se on tietenkin ikävä juttu, jos sukset menee ristiin sen ainoan vaihtoehdon kanssa. Senpä takia kannattaakin nuorempana harrastaa useampaa lajia. Jos on ollut seitsenvuotiaasta yhden lajin tyttö/poika, niin 13-vuotiaana on vaikea päästä enää uuteen lajiin sisälle.
sellaisessa paikassa, jossa lähistöllä on useita painiseuroja, voi seuran vaihto olla avuksi.
Henkistä väsymystä painijan urallasi? Kun manaat painijan "sadepäiviä": vittuilua epäonnistumisista, treenaamista ja kilpailemista.
Pitää myös erotella jyvät akanoista,eli jos on oppinut tekemään sillan kolme vuotta sitten ja osaa sen edelleen niin pitääkö siitä kehua vai kannustaa tekemään jo pikku hiljaa voimistelian siltaa.Meinaan vaan että jotkut ovat jopa kehittyneet lajissaan ilman ylimääräisiä hössötyksiä ja ylistämisiä.Toki kehut ja kannustus on kivaa kuultavaa painiasta,mutta valmentajakin niitä tarvitsee??
lienee valmennettavan hyvä menestys kilpailuissa?
Kuitenkin...jokainen harrastaja olisi otettava huomioon kokonaisvaltaisesti, myös se psyykkinen puoli huomioiden. Joillain valmentajilla on siihen taitoa, toisilla ei.
Niinkin mutta on otettava huomioon painiat jotka eivät kilpaile,on otettava huomioon myös vanhemmat jotka valikoi kisat ja ketä vastaan haluaa lapsensa kilpalevan,on otettava huomioon valmentajan näkemys painian tasosta minkälaisiin kilpailuihin voi osallistua.
Yksi viesti aiheesta ilmestyi ja sen jälkeenkö valmentajat laitetaan opiskelemaan psykologiaa??
harmi vaan, että muutamat seurat ovat tunnettuja tyylistään karsia jyvät akanoista kovalla kädellä. Nämä akanat ovat sitten niitä joista valmentaja ei ole kiinnostunut ja sen myötä "akanat" lopettavat painiharrastuksen.
Sitten ihmetellään, miksi lapset ja nuoret tietyn ajan jälkeen lopettavat painiharrastuksen...hah-haa, onpa ihme!
Tuo on totta!
Kaikki valmentajat haluavat tietenkin painiryhmäänsä lapset, joilla on luonnostaan ketteryyttä, nopeutta, kestävyyttä ja luonnetta.
On luonnollista, että valmentaja menettää mielenkiintonsa, jos kaudesta toiseen saman lapsen kanssa täytyy harjoitella samoja perusasioita, jotka muutamat oppivat jo kerrasta. Ei jakseta keskittyä opetukseen vaan mieluimmin tehdään omia juttuja ja omat tapauksensa on sitten nämä luonteeltaan "heikot".
Ei kaikista ole painijoiksi, vaikka vanhemmat niin haluaisivatkin. Varmaan millään seuralla ei ole varaa erotella "jyviä akanoista", mutta tuskinpa kellään seuralla on myöskään halua satsata näihin paikallaan oleviin ja jättää todelliset lahjakkuudet huomioimatta.
"tuskinpa kellään seuralla on halua satsata näihin paikallaan oleviin" ---> siis:ole hyvä painija tai vaihda harrastusta! Raakaa peliä!
Erityisesti nk. pikkuseurat, joissa on alle kolmekymmentä jäsentä, juuri sellaiset seurat jotka noudattavat "hajoita ja hallitse" periaatetta, saattavat kohdella epämiellyttävästi sellaisia painijoita joilla on lahjoja mutta jotka ovat hitaita oppimaan.
Tälläisille pikkuseuroille on tyypillistä myös
"kulahtaneet" ja vanhoilliset harjoitusperiaatteet.
Valmentajan tehtävä on valmentaa,ohjata ja kouluttaa. Eihän koulun opettajakaan voi arvostella oppilaita heidän kehittymishitautensa takia sulkemalla heidät pois opetuksesta.
Juuri pikkuseuroissa ei varmasti käytetä mainitsemaasi "hajoittamalla hallitsemista". Siellä on varmasti mielenkiintoa jokaiseen poikaan, joka salille saadaan. Ja siellä ei voida käyttää valintaa, vaikka "toivoton tapaus" huomattaisiinkin.
Muista, että valmentaja tekee vapaaehtoistyötä ja kenenkään ei ole pakko valmentaa, saatikka sitten painia. Et voi siis verrata yleistä oppivelvollisuutta painiharkkoihin.
Jos minullekin maksettaisiin vetohommista palkka, saisin kolmen kuukauden kesäloman, talviloman, joululoman, syysloman, palkankorotukset ja ikälisät, niin kyllä sinne salille taisi tulla kuka vaan aikaa viettämään ja nenää kaivamaan. Patsastelisin siellä aikani, jakaisin monisteita, joissa kerrattaisiin painin teoriaa ja 45 minuutin kuluttua lähtisin kahville.
Mutta kun näin ei ole, palkkaa ei makseta, vaan omia töitäni järjestelläkseni menen sinne viikko toisen jälkeen. Ihan pelkästä rakkaudesta lajiin. Ja aikaa käytetään yhtä lailla lahjattomien kanssa kuin lahjakkaiden. Eivät kaikki kerralla kukkaan puhkea, mutta meneehän nyt jossain raja, vai meneekö?
Mitä tehdään silloin, kun ryhmään mahtuu rajallinen määrä vääntäjiä ja porukassa on joku, jonka äiti pakottaa harjoituksiin. Pitääkö poikaa tosiaan paapoa, vai laittaa se kotiin sellaiset terveiset mukanaan, jotta painiharjoituksiin ei saa ketään pakottaa.
Itse olen aina ollut nimenomaan pienen seuran harrastaja. Ei meillä kotisalilla muinoin ikinä ketään lahjatonta pois hätistelty. Laiskoja kylläkin. Saman linjan olen koittanut pitää itsekin; jos intoa riittää edes yrittää, niin antaa yrittää.
Mutta jos valmentajalle haistatellaan suomeksi tai kurdiksi, niin lähteköön kävelemään. Hiihtäminen, mäkihyppy tai jääkiekko on myös hyviä harrastuksia. Niitä olen suositellut.
Onneksi meidän omassa seurassa on voitu tänä päivänä jakaa painijat kolmeen eri porukkaan. Silloin siellä on mahdollisuus kehittyä myös hitaammin.
Ongelmallisempi tilanne on niissä seuroissa, joissa valmentajaresurssit eivät salli useita porukoita, vaan kaikki treenaavat samaan aikaan. Jos valmentajan aika on rajallinen, niin ei kai ole realistista odottaa, että hän jakaisi aikansa ja työpanoksensa tasan kaikkien kanssa?
Joopa joo! eikä kenenkään ole pakko maksaa lisenssimaksuja liitolle eikä jäsen ja harjoitusmaksuja seuralle, eipä joo.
Eikä kenenkään ole pakko osallistua painiharjoituksiin, mieluummin roikkuu kaduilla, joopa joo.
Aika pessimistinen ja hieman kolho näkökulma valinnan vapaudesta painin suhteen.
Yleinen oppivelvollisuus on linjassa harrastuksenkin parissa. Jos harrastuksen pariin flegmatisoituu niin se heijastuu kohta koko sakkiin, lopulta liittoon ja koko lajin arvokkuuteen. "Kunhan huviksemme täällä vaan.."
Ja juuri pikkuseurat erottuvat siinä, että ne ovat yksinkertaisesti huonoja eli eivät kohtele tasaarvoisesti kaikkia painijoita vaan työntävät syrjään toivottomat ja hitaasti kehittyvät.
Koska nimimerkki AvaiÖ on ilmeinen järjen jättiläinen ja ruudinkeksijä, niin annetaanpa hänelle miettimisen avain:
miksi pikkuseura on pikkuseura eli miksi siinä on niin vähän jäseniä? miksi huonossa seurassa on vähän jäseniä? miksi huippuseurassa on runsaasti jäseniä? jos ystävällisesti pyörittäisit näitä kysymyksiä paperilla illan toveksi niin saadat löytää vastauksen kysymykseen oliko muna ennen kanaa???
Suomessa on monta hyvää pikkuseuraa. Esimerkkejä;
LaVe, AK, JyPÄ, KaKa, KuKu, NJ, OP, ViPy. Nämä siis lisenssien määrässä pieniä seuroja, saavutusten perusteella isoja.
Ei kannata siis kannata yleistää tätä hommaa. Monella pienelläkin paikkakunnalla tehdään laadukasta ja pitkäjänteistä painivalmennusta.
Ja myös monet ns. isot painiseurat kärsivät nekin osaavien, sitoutuneiden valmentajien puutteesta.