Heippa!

Heipparallaa! Haluankin hieman teiltä kysellä mielipiteitä. Olen itse oinas ja tällä hetkellä olen kiintynyt kahteen mieheen,ongelma onkin nyt siinä, kun toinen niistä on kaurismies ja toinen oinasmies.Kumpi minulle sopisi paremmin näin horoskooppimerkkejä ajatellen, oinas vai kauris?

Kauriissa kiehtoi miehen rauhallisuus ja hmm.. ehkä sellainen viileys, mutta kuitenkin samalla hymyilevä olemus. Oinas taas oli silloin, kun näin hänet ensimmäisen kerran, vauhdikas.Kuitenkin hän taas vaikuttaa hieman synkältä, mutta silti niin ihanan puoleensavetävältä ja vihjaileva.Kauris oli siisti mies kaikin puolin, mutta oinas sellanen renttu :D

Mutta jaarittelut sikseen..mikä on teidän tuomionne? En ite tiedä koopeista oikein mitään, niin haluankin teidän muiden apua. Kiitti!
4963
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Huh, jopa olet haasteen edessä. Olen myös oinasnainen ja minulla on kokemusta sekä oinas- että kaurismiehestä. Itse valitsisin horoskooppimerkin perusteella oinaan. Kaurismies on kokemukseni mukaan "vaikea", josta ei pääse oikein perille ja oinaana en kestä hirveän hidasta etenemistä. Se rauhallisuus on kyllä toisaalta hyvää vastapainoa vilkkaalle oinaalle, mutta alkaa ainakin minua tympiä pikkuhiljaa. Jos vauhtia ja impulsiivisuutta kaipaa, joskin mahtavaa taistelua välillä, oinasmies on hyvä kumppani. Korostan nyt että tämä on vaan minun mielipiteeni ja totean nyt itse, ennen kuin joku taas kiskoo hernettä nenäänsä, että horoskooppimerkin perusteella ei kumppania voi valita. Mutta hei, onnea matkaan, toivottavasti valitset sen jota rakastat ;)

Äänestä
  • olen itse myös jahkaillut kauriin ja oinaan välillä. tulinen, kiihkeä ja reheellinen oinas vei voiton ja rinnan mitalla veikin... kun kaurispolo jahkaili ikuisuuden olakko vai eikö olla ja mitkäs ne tunteet minua kohtaan oikeastaan nyt sitten olivatkaan, oli oinas jo omansa ottanut...(ja tarkoitan TODELLAKIN ottanut, pyöräyttänyt sukat jaloista, laittanut polvet veteliksi, hurmannut, sekoittanut pään, vienyt ruokahalun ja tehnyt kovapäisestä oinasneidistä ihastuneen pikkutytön...)oinasmiehissä ehkä vaan on juuri sitä tulta ja tappuraa ja kiihkeää ja miehekästä ja konstailematonta tunteenpaloa jota oinasnainen etsii ja kaipaa.

    Äänestä

Kauris on erittäin mustasukkainen sitte kun on enemmän ollut yhdessä...et saa katsoakkaan enää muihin miehiin muuten olet ollu "sängyssä" kauriin mielestä heti...mutta oinaassa ei sellaista luonteenpiirrettä näy jos ei itse anna todella aihetta..sopivaa mustista tieteki on.. äkkipikainenhan oinas on mut leppyy pian kauriiseen verrattuna joka muriottaa useamman päivän. et sillei.....

Äänestä

oinas

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Oinasnainen... kirjoitti:

Heipparallaa! Haluankin hieman teiltä kysellä mielipiteitä. Olen itse oinas ja tällä hetkellä olen kiintynyt kahteen mieheen,ongelma onkin nyt siinä, kun toinen niistä on kaurismies ja toinen oinasmies.Kumpi minulle sopisi paremmin näin horoskooppimerkkejä ajatellen, oinas vai kauris?

Kauriissa kiehtoi miehen rauhallisuus ja hmm.. ehkä sellainen viileys, mutta kuitenkin samalla hymyilevä olemus. Oinas taas oli silloin, kun näin hänet ensimmäisen kerran, vauhdikas.Kuitenkin hän taas vaikuttaa hieman synkältä, mutta silti niin ihanan puoleensavetävältä ja vihjaileva.Kauris oli siisti mies kaikin puolin, mutta oinas sellanen renttu :D

Mutta jaarittelut sikseen..mikä on teidän tuomionne? En ite tiedä koopeista oikein mitään, niin haluankin teidän muiden apua. Kiitti!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu