Pitäs kai nyt raottaa tätä asiaa jollekin muullekin, kun tuntuu ettei oma ajatustenkulku enää toimi.
Ollaan oltu ystäviä jo vuosia, ehkä 8-9v ja molemmilla ollut aina jotain suhinaa omilla tahoillaan. Ja siinä sivussa siis ystäviä koko ajan, vietetään aikaa yhdessä ja ollaan oltu ns. pariskuntien kanssa liikkeellä.
Mutta viime kesänä se jotenkin sitten alkoi tuntua siltä, että ei mikään muu tai kukaan muu ystävistä "tunnu enää miltään", pitäs vaan saada olla tämän yhden seurassa, vaikka hänellä oli se oma seurustelukumppani.
Syksyllä sitten jättikin sen.
Ollaan jatkuvasti enemmän tekemisissä toistemme kanssa (me kun uskotaan siihen, että mies ja nainen voi olla ystäviä!) mutta minusta tuntuu, että olen nyt viimeset 5kk ollut niin rakastunut, että on välillä vaikea olla sanomatta sitä toiselle.
Ja ei me ennen nähty ihan joka päivä, mutta nyt melkeinpä niin käy. Jostain ihan joutavasti kumpikin tekee asiaa ja käy kylässä.
Sitä vaan miettii, että pilaako tämän ystävyyden sanomalla jotain liian imelää.
Kummallinen selostus, mutta sanokaa jotain :) Eikä me olla mitään teinejä, vaan 30 ja risat.
Ollaan oltu ystäviä jo vuosia, ehkä 8-9v ja molemmilla ollut aina jotain suhinaa omilla tahoillaan. Ja siinä sivussa siis ystäviä koko ajan, vietetään aikaa yhdessä ja ollaan oltu ns. pariskuntien kanssa liikkeellä.
Mutta viime kesänä se jotenkin sitten alkoi tuntua siltä, että ei mikään muu tai kukaan muu ystävistä "tunnu enää miltään", pitäs vaan saada olla tämän yhden seurassa, vaikka hänellä oli se oma seurustelukumppani.
Syksyllä sitten jättikin sen.
Ollaan jatkuvasti enemmän tekemisissä toistemme kanssa (me kun uskotaan siihen, että mies ja nainen voi olla ystäviä!) mutta minusta tuntuu, että olen nyt viimeset 5kk ollut niin rakastunut, että on välillä vaikea olla sanomatta sitä toiselle.
Ja ei me ennen nähty ihan joka päivä, mutta nyt melkeinpä niin käy. Jostain ihan joutavasti kumpikin tekee asiaa ja käy kylässä.
Sitä vaan miettii, että pilaako tämän ystävyyden sanomalla jotain liian imelää.
Kummallinen selostus, mutta sanokaa jotain :) Eikä me olla mitään teinejä, vaan 30 ja risat.
Vastaukset 2
Vanhimmat
oikein kuka on ja kenen kanssa, kun puhut itsestäsi kolmannessa persoonassa (se, hän). Jos olet sinkku, niin mikä sinua estää kertomasta tunteistaan? Pakkohan sun on se tehdä.
Kuvaamasi tuntuu tietyllä osin itselleni tutulta, mitä nyt alkuvaiheesta saattoi vastapuolen edustajan kanssa olla myös tunteita itseäni kohtaan. Näistä ammoin juttelimme ja jäimme ystäviksi, ilman että nkäemyksistä juttelua kummempaa koskaan tapahtui.
Itselläni tunteet ovat kuitenkin yleensä aika voimakkaat, joten ajan kanssa saattoi vielä vanha nostaa minussa päätään. Tuntiessani ystävyyden kuitenkin sangen tärkeäksi, näin viisaampana avata suuni kokemastani, ja näin puhdistaa oman sammentuneen vuorovaikutuksen veteni. Toinen oli tarpeeksi fiksu, jottei ilmauksestani mennyt vaikeaksi tai jättänyt sen vaikuttamaan välillemme.
Kumppanin voi löytää mitä ihmeellisemmästä paikasta, siksi siis voisi olla hyvä sinun pukaista tuntemastasi. Toinen olisi tilanteen selvittäminen, jotta ainakin ystävyys jatkuisi (jos et toisen mahdollisesta torjumisesta tyrmistä, tai tämän sinun esittämästäsi, näitä epäilyjäni en kuitenkaan pidä kovin todennäköisenä).
Ihmiset selviäisivät kaikkinensa elämässä paremmin, kun uskaltaisivat avata suunsa tuntemastaan tahi mistä muusta näkevät tarpeen jutellakaan (tunnesidonnaista kovin moni aihe vain). Rohkeutta toivotan sinulle (jos saan udella, niin sukupuoli jää tarinassa laillani auki, kenties naispuolinen? omaani passaa myös kernaasti arvata, jos halua/jaksamusta löytyy, samaten toki ikää, mikä sekin jää toistaiseksi auki).
P.S. Edelliselle kommentoijalle "En ymmärtänyt": tarinasta käy ilmi vastapuolesta: "pitäs vaan saada olla tämän yhden seurassa, vaikka hänellä oli se oma seurustelukumppani.
Syksyllä sitten jättikin sen.", mikä taasen epäsuorasti tuntuisi osoittavan tarinoijan kyllä olevan vapaa, olemus henkisi olevan sellainen, että oman sitovamman taustan saattaisi mainita julki.