sellasta vaan oisin kysellyt kun mulla alko eilen päänsärky ja en saanut sitä panadolilla pois ja näköjään vaiva jatkuu tänäkin aamuna. mutta eikös jos olisi raskausmyrkytys se näkyisi aina neuvolan ottamassa pissakokeessa, niiden joidenkin joiden nimeä en nyt yhtään muista ollessa koholla. eilen oli meinaan neuvola ja pissa oli puhdas ja verenpaine normaali. olen juuri topilaana kovasta flunssasta, oisiko jotain flunssaan liittyvää kiipuilua siis. miten teillä joilla on ollut raskausmyrkytys, vaikka vain lievä sellainen? kuitenkin olen hieman huolissaan vaikka ei muita oireita ole kuin tuo päänsärky
päänsärkyä
35+6
3389
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
minulla tosiaan rv 17 ja päätä särkee koko ajan, ja nyt ei edes lääkkeet auta. minulla tutkittiin sairaalassakin asiaa, mutta koska pissa puhdas, niin pistivät ihan vain tavallisen raskauden piikkiin. olen kuullut että monella särkee päätä raskauden aikana, eikä se välttämättä viestitä raskausmyrkytystä. toki kannattaa käydä kokeissa, jos huolestuttaa. ite vaan olen jo tähän tottunut, vaikkakaan tämä ei ole mitän herkkua :(
Jos paineet oli eilen kunnossa ja päänsärkyäkin oli eilen niin ei sinulla raskausmyrkytystä ole.
Migreeni voi pahentua raskaudessa (jos olet sellaisesta kärsinyt) aiemmin. Flunssan jälkitilana olet voinut saana poskiontelotulehduksen. Onko hampaat kunnossa?
Klassinen neuvo: lepää ja juo. Jos oireet ei helpota -> lääkäriin/soitto neuvolaan. Onnea:)
johon Panadol ei auttanut. Neuvolalääkäriltä kysyin asiaa ja hän sanoi, että olettaa sen johtuvan niskajännityksestä, koska lääkkeet ei siihen välttämättä auta ja myrkytys oli siis poislaskettu vaihtoehto.