Tulin taas jostain syystä purkamaan ajatuksiani tänne.. turha mennä vielä nukkumaan, siinä saattais vierähtää helposti muutama tunti, ahdistaa. Jostain syystä iltaisin on välillä vaikeampaa, alan taas stressaamaan hoitamattomia asioita ja ihan kaikkea. Pelkään etten selviä, itseluottamus on välillä ihan riekaleina, pienikin mitätön asia voi sitä horjuttaa. Yksikin ruma sana tai ilkeä teko. Taas tätä kaaosta ja helvetin sekavaa vyyhtiä, joka aiheuttaa ainaisen pahan oloni,epätoivoni ja huonommuuden tunteeni. Kun luulee jo voivansa paljon paremmin, niin ei vaaditakkaan kovin paljoa että pieni henkinen romahdus on taas lähellä.. häpeän heikkouttani. Mulla taitaa olla jotain lapsuudesta asti lähtösin olevia komplekseja itseäni kohtaan.
Sitten taas sinä.. miks sun piti taas tulla sotkemaan ajatuksiani. Pääsit taas yllättämään ikävän muodossa. Mä en enää halua antaa sun niin hellästi satuttaa. Olihan se ihanaa. Sillon kun oltiin muutamaksi kuukaudeks katkaistu kokonaan välit (vaikka mä takerruin suhun entistä tiukemmin muistoissani, enkä koskaan päästänyt irti) ja mä olin jo itkeny liikaa sun takia, en enää osannut itkeä minkään takia, olin turta. Sitten nähtiin taas.. “kavereina” ja päädyin baari-illan jälkeen sun lohduttavaan syliin ja sama toistu muutama viikonloppu eteenpäin. Me ei keskusteltu kesken jääneistä asioista, ilmeisesti meillä oli jonkunlainen sanaton sopimus.. ja sulle varmasti sopi hyvin sellanen järjestely, ei siteitä. Olin helposti saatavilla. Sä et koskaan lähtenyt seuraavana aamuna, me makoiltiin sängyssä iltamyöhään halaillen. Sun kainaloon oli taas niin helppo tulla, tuntui että olin palannut kotiin. Oli vaan niin lämmin ja hyvä olo, olisin halunnut jäädä siihen. Illalla lähdit, suutelit ja halasit mulle jäi vaan tyhjä, hyväksikäytetty olo, vaikka se ei niin mennytkään. Jäin vain odottelemaan seuraavaa viikonloppua, tiesin että sortuisin suhun uudestaan, vaikka se olisikin itsepetosta ja kestäisi vain sen hetken, mulle ei taaskaan jäisi siitä mitään, se sama tyhjä olo.En halunnut jatkaa näin ja silti jos saisin aina vain vaikka edes pieninä paloina hetken kaiken kuvitellusti takaisin, olin ainakin sen hetken elossa. Lopulta avauduin sullekkin asiasta, sanoin etten halua että satutat taas. Olit samaa mieltä ja sen jälkeen viikonloput loppuivat. Nyt olen tavannut uusia ihmisiä, nyt muutkin ovat kiinnostuneita ja taas sä onnistut sotkeutumaan ja sekoittamaan.. Joudun taas kamppailemaan itseni kanssa, etten antaisi sun koskettaa, etten päästäisi liian lähelle.. koska sä et ole yhtään sen valmiimpi rauhoittumaan vakavaan parisuhteeseen, kuin aikaisemminkaan. Voihan sitä meidän mennyttä aikaa sanoa vakavaksi seurusteluksi, mutta jotain siitä jäi aina puuttumaan, et halunnut päästää liian lähelle, se olisi ahdistanut liikaa.. me jäätiin paikoilleen, ei koskaan päästy seuraavalle tasolle.
Sitten taas sinä.. miks sun piti taas tulla sotkemaan ajatuksiani. Pääsit taas yllättämään ikävän muodossa. Mä en enää halua antaa sun niin hellästi satuttaa. Olihan se ihanaa. Sillon kun oltiin muutamaksi kuukaudeks katkaistu kokonaan välit (vaikka mä takerruin suhun entistä tiukemmin muistoissani, enkä koskaan päästänyt irti) ja mä olin jo itkeny liikaa sun takia, en enää osannut itkeä minkään takia, olin turta. Sitten nähtiin taas.. “kavereina” ja päädyin baari-illan jälkeen sun lohduttavaan syliin ja sama toistu muutama viikonloppu eteenpäin. Me ei keskusteltu kesken jääneistä asioista, ilmeisesti meillä oli jonkunlainen sanaton sopimus.. ja sulle varmasti sopi hyvin sellanen järjestely, ei siteitä. Olin helposti saatavilla. Sä et koskaan lähtenyt seuraavana aamuna, me makoiltiin sängyssä iltamyöhään halaillen. Sun kainaloon oli taas niin helppo tulla, tuntui että olin palannut kotiin. Oli vaan niin lämmin ja hyvä olo, olisin halunnut jäädä siihen. Illalla lähdit, suutelit ja halasit mulle jäi vaan tyhjä, hyväksikäytetty olo, vaikka se ei niin mennytkään. Jäin vain odottelemaan seuraavaa viikonloppua, tiesin että sortuisin suhun uudestaan, vaikka se olisikin itsepetosta ja kestäisi vain sen hetken, mulle ei taaskaan jäisi siitä mitään, se sama tyhjä olo.En halunnut jatkaa näin ja silti jos saisin aina vain vaikka edes pieninä paloina hetken kaiken kuvitellusti takaisin, olin ainakin sen hetken elossa. Lopulta avauduin sullekkin asiasta, sanoin etten halua että satutat taas. Olit samaa mieltä ja sen jälkeen viikonloput loppuivat. Nyt olen tavannut uusia ihmisiä, nyt muutkin ovat kiinnostuneita ja taas sä onnistut sotkeutumaan ja sekoittamaan.. Joudun taas kamppailemaan itseni kanssa, etten antaisi sun koskettaa, etten päästäisi liian lähelle.. koska sä et ole yhtään sen valmiimpi rauhoittumaan vakavaan parisuhteeseen, kuin aikaisemminkaan. Voihan sitä meidän mennyttä aikaa sanoa vakavaksi seurusteluksi, mutta jotain siitä jäi aina puuttumaan, et halunnut päästää liian lähelle, se olisi ahdistanut liikaa.. me jäätiin paikoilleen, ei koskaan päästy seuraavalle tasolle.
Vastaukset 3
Vanhimmat
minä huomaan masennusta ja tunne-elämän epävakautta kirjoituksessasi.
No shit sherlock.. ;D
jotain tuttua,haiskahtaa siltä?? Monet yöt olen minäkin valvonut.kaikki stressaa ja ahdistaa.ja ne tasot....