juuri julkaistun nuorten kysely tutkimuksen mukaan Suomen toiseksi suurin puolue.
Perussuomalaiset
ovat
7672
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
on nähtävillä.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=115&conference=4500000000000079&posting=22000000024520451
http://www.yle.fi/tvuutiset/uutiset/upics/Uutismixi4.htm
Miten media vaikuttaa nuoriin ja näin ollen äänestys ikä onkin pidettävä nykyisessä.
Nuoren elämän kokemus on vielä vähäinen ja he eivät osaa vielä käsitellä poliittisia lausuntoja ja puhetta josta tuloskin kertoo.
Populistisella käyttäytymisellä saa juuri nuoria äänestämään itseään. Kyselyssä oli vaihtoehtona puolueiden pj:t joten sekin antaa väärää kuvaa.
Kuinka ajattelemattomia Suomen nuorisosta valtaosa on kun äänestivät isot puolueet noinkin korkealle.
Juuri valmistuneen tutkimuksen mukaan minulla on Suomen toiseksi suurin muna. Tutkimukseen osallistui 2 henkilöä. Tilastokeskuksen mukaan tulos on 98.7% todennäköisyydellä oikea. Niin saatana.
Hyvä Kivistö !!!!!!