Sitten taas sinä.. miks sun piti taas tulla sotkemaan ajatuksiani. Antaisit mun olla ja unohtaa, vai itsekö mä en osaa irroittaa. Pääsit taas yllättämään ikävän muodossa. Mä en enää halua antaa sun niin hellästi satuttaa. Olihan se ihanaa. Sillon kun oltiin muutamaksi kuukaudeks katkaistu kokonaan välit (vaikka mä takerruin suhun entistä tiukemmin muistoissani, enkä koskaan päästänyt irti) ja mä olin jo itkeny liikaa sun takia, en enää osannut itkeä minkään takia, olin turta. Sitten nähtiin taas.. “kavereina” ja päädyin baari-illan jälkeen sun lohduttavaan syliin ja sama toistu muutama viikonloppu eteenpäin. Me ei keskusteltu asioista, vaikka kaikki oli jäänyt kesken ja muuttunut hiljaisuudeksi välillämme.. ehkä ei tarvinnutkaan, enkä sitä uskaltanut vaatia.
Ilmeisesti meillä oli jonkunlainen sanaton sopimus.. ja sulle varmasti sopi hyvin sellanen järjestely, ei siteitä. Olin helposti saatavilla. Jos olisit tietänyt kaikesta tuskasta ja kivusta mitä aiheutit, olisitko tullut silti.
Sä et koskaan lähtenyt seuraavana aamuna, me makoiltiin sängyssä iltamyöhään halaillen. Sun kainaloon oli taas niin helppo tulla, tuntui että olin palannut kotiin. Oli vaan niin käsittämättömän lämmin ja hyvä olo, olisin halunnut jäädä siihen. Illalla lähdit, suutelit ja halasit. Jäi vain tyhjä,kylmä, hyväksikäytetty olo, vaikka se ei niin mennytkään. Järki ja tunteet eivät vain kohdanneet tässä asiassa. Raivostuttavaa, ihan kuin mulla ei olis minkäänlaista omaa tahtoa, tuntuu kuin olisin joku sun oma sätkynukke, leikit silloin kun haluat ja heität takaisin nurkkaan kun siltä tuntuu.
Jäin vain odottelemaan seuraavaa viikonloppua, tiesin että sortuisin suhun uudestaan, vaikka se olisikin itsepetosta ja kestäisi vain sen hetken, mulle ei taaskaan jäisi siitä mitään.
Se sama tyhjä olo.
En halunnut jatkaa näin ja silti jos saisin aina vain vaikka edes pieninä paloina hetken kaiken kuvitellusti takaisin... Olin ainakin sen hetken elossa.
Lopulta avauduin sullekkin asiasta, sanoin etten halua että satutat taas. Ymmärsit, etkä halunnut satuttaa. Viikonloput loppuivat.
Nyt olen tavannut uusia ihmisiä, itsetuntoni ei enää ole niin riekaleina. Jaksan taas nauttia hetkistä ja ihmisten seurasta,nyt muutkin ovat kiinnostuneita ja taas sä onnistut sotkeutumaan ja sekoittamaan.. Joudun taas kamppailemaan itseni kanssa, etten antaisi sun koskettaa, etten päästäisi liian lähelle.. koska sä et ole yhtään sen valmiimpi rauhoittumaan vakavaan parisuhteeseen, kuin aikaisemminkaan. Enkä mä tiedä haluanko siihen pyöritykseen enää sun kanssas, tai kenenkään nyt haluan olla yksin. Voihan sitä meidän mennyttä aikaa sanoa vakavaksi seurusteluksi, mutta jotain siitä jäi aina puuttumaan, et halunnut päästää liian lähelle, se olisi ahdistanut liikaa.. me jäätiin paikoilleen, ei koskaan päästy seuraavalle tasolle. En koskaan saanut valmiiksi kuvaa sinusta. Meidän tarina on kesken.. ja nyt pelottaa, että päästän sut taas sydämeeni, ethän sä koskaan kai lähtenytkään..
Ilmeisesti meillä oli jonkunlainen sanaton sopimus.. ja sulle varmasti sopi hyvin sellanen järjestely, ei siteitä. Olin helposti saatavilla. Jos olisit tietänyt kaikesta tuskasta ja kivusta mitä aiheutit, olisitko tullut silti.
Sä et koskaan lähtenyt seuraavana aamuna, me makoiltiin sängyssä iltamyöhään halaillen. Sun kainaloon oli taas niin helppo tulla, tuntui että olin palannut kotiin. Oli vaan niin käsittämättömän lämmin ja hyvä olo, olisin halunnut jäädä siihen. Illalla lähdit, suutelit ja halasit. Jäi vain tyhjä,kylmä, hyväksikäytetty olo, vaikka se ei niin mennytkään. Järki ja tunteet eivät vain kohdanneet tässä asiassa. Raivostuttavaa, ihan kuin mulla ei olis minkäänlaista omaa tahtoa, tuntuu kuin olisin joku sun oma sätkynukke, leikit silloin kun haluat ja heität takaisin nurkkaan kun siltä tuntuu.
Jäin vain odottelemaan seuraavaa viikonloppua, tiesin että sortuisin suhun uudestaan, vaikka se olisikin itsepetosta ja kestäisi vain sen hetken, mulle ei taaskaan jäisi siitä mitään.
Se sama tyhjä olo.
En halunnut jatkaa näin ja silti jos saisin aina vain vaikka edes pieninä paloina hetken kaiken kuvitellusti takaisin... Olin ainakin sen hetken elossa.
Lopulta avauduin sullekkin asiasta, sanoin etten halua että satutat taas. Ymmärsit, etkä halunnut satuttaa. Viikonloput loppuivat.
Nyt olen tavannut uusia ihmisiä, itsetuntoni ei enää ole niin riekaleina. Jaksan taas nauttia hetkistä ja ihmisten seurasta,nyt muutkin ovat kiinnostuneita ja taas sä onnistut sotkeutumaan ja sekoittamaan.. Joudun taas kamppailemaan itseni kanssa, etten antaisi sun koskettaa, etten päästäisi liian lähelle.. koska sä et ole yhtään sen valmiimpi rauhoittumaan vakavaan parisuhteeseen, kuin aikaisemminkaan. Enkä mä tiedä haluanko siihen pyöritykseen enää sun kanssas, tai kenenkään nyt haluan olla yksin. Voihan sitä meidän mennyttä aikaa sanoa vakavaksi seurusteluksi, mutta jotain siitä jäi aina puuttumaan, et halunnut päästää liian lähelle, se olisi ahdistanut liikaa.. me jäätiin paikoilleen, ei koskaan päästy seuraavalle tasolle. En koskaan saanut valmiiksi kuvaa sinusta. Meidän tarina on kesken.. ja nyt pelottaa, että päästän sut taas sydämeeni, ethän sä koskaan kai lähtenytkään..
Vastaukset 1
Vanhimmat
***** ****