olen 2 vuotiaan pojan koti-äiti. mä en saa töitä vaikka kuinka haen.mä en enää jaksa olla kotona pojan kanssa. mies on aina vaan töissä. mä en jaksa enää lähteä kotoani ulos. en edes ulkoiluttamaan poikaani joka tarvitsisi raitista ilmaa ja hän rakastaa ulkoilua. paan hänelle televisiosta vain lastenohjelmia pyörimään jotta katsoisi niitä kiltisti. mäoon jättäny kaikkimun harrastuksetkin kokonaan enääeihuvita edes lähteäkaupungille shoppailemaan. lapselle en saisi kuitenkaan hoitjaa muutamaksi tunniksi. en jaksa laittautua aamulla,olen pyjamassa aamusta iltaan lähes jokapäivä. ystävänikään eivät kerkeä auttamaan. mieheni toi eilen työkaverinsa kahville ja huomasin johänellekkin purkavan tätä samaa asiaa. rupes jonolottaan kun huomasin että hän eitodellakaan osaa auttaa. minua eikiinnosta lapseni kanssa tehdä juuri mitään. vaikka hän tarvitsisi kokoajan virikkeitä.päiväkoti olisi hänelle hyvä paikka ja minun tulisi saada töitä mutta ei se heti tapahdu. kärsimme täällä molemmat.
tää on niin
kurjaa.
5758
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Nyt sinun pitää puuttua asiaan, jos olet itse huomannut ettei sinua huvita mikään. Lähde vaikka johonkin harrastukseen, jossa äiti ja lapsi käyvät yhdessä. Siellä tapaisit muita äitejä ja saisit vaihtaa ajatuksia muiden kanssa. Tai voit hakeutua johonkin työharjoitteluun, niin saisit päivääsi muuta ajateltavaa ja tapaisit muita aikuisia. Jos vaikka se avaisi mahdollisuuden työllistyä.
Ja puolelisollesi voisit kyllä huomauttaa, että tekin olette olemassa. Keksikää vaikka jotain kivaa yhteistä tekemistä. Kaipaisitte ja yhteisiä hetkiä perheenä. Elämä ei saa perustua vain siihen, että toinen käy vain töissä ja äiti sekä lapsi ovat kaksistaan, jos on kyse perheestä.
Mutta jos asiat ovat niin huonosti, ettet oikeasti saa mitään aikaiseksi, neuvoisin sinua ottamaan yhteyttä ensitilassa lääkäriin. Jos jättää asian tavallaan sikseen, voi olla asia vain pahenee ja pitkittyy. Tai yritä puhua vaikka jollekkin läheiselle asiasta, jos vaikka hänellä olisi kuulevat korvat ja HALU auttaa sinua.
JAKSAMISTA SINULLE ja perheellesi. Toivottavasti saat tilanteeseesi apua.
olen kotona ja yhtäkkiä olen ihan kauhean ikävystynyt. Minulla on kyllä työpaikka ja olen päättänyt olla kotona kunnes lapsi on kolme, koska hänen kannaltaan se on nyt parasta. Hänellä saattaa olla terveydessä jotakin vikaa.
Onkohan tämä yleinenkin ilmiö? Mulla meni eka vuosi ihan hienosti, sitten tuli näitä lapsen terveysongelmia ja se meni ihan pelätessä. Nyt kun hän on jo kaksi olen ihan turta. Kyllä minä lähden ulos leikkipuistoon joka päivä, mutta olen sisältä ihan kuin turta kivi. On oikein pakotettava, että muistaa kotona leikkiä lapsen kanssa ja pelleillä jne. Missään en käy, ei edes huvita kun on huoli lapsesta. Mies myös minulla töissä. Ei ole tukea eikä ystäviä.
Toisaalta nyt on lapsen kanssa helpompaa kun hän jo kommunikoi ja on reipas leikki-ikäinen. Vähän outo pattitilanne. Aloittajalle paljon voimia! Eikö teidän lähellä ole ede MLL:aa josta saisi hoitajan? Onko sinullakin tämä tullut nyt kun lapsi on kaksi vai onko se ollut koko ajan lapsen syntymän jälkeen? Apua on saatavissa, kannattaa tehdä jotain.
Entä voisitko alkaa opiskella jotain? Silloinhan tosin joutuisit opintotuelle, se ei aina ole tietenkään mahdollista, koska on niin surkea raha. Tiedän, että työnhaku on ihan karseaa, ei ihme, että olet allapäin. Mutta lapselle on kyllä ylellisyyttä saada olla äidin kanssa (mikäli äiti vain jaksaa).
Itse aion vain sinnitellä kauhean oloni kanssa. Tämä on minun lapselle ainoa vaihtoehto. Vaikka olenkin vähän zombie niin yritän tietoisesti ruokavaliolla ja hoitamalla itseäni enemmän saada hommaa paremmalle mallille. Minulla on kokemusta myös melko vaikeasta masennuksesta menneisyydessä ja tämä ei ole kuitenkaan lähimainkaan sellaista.
Tiedän kyllä tuon tunteen,että kotona oleminen ahdistaa.Itse olen ollut viimeksi vuonna 2000 työelämässä.Sinävuonna siis sain esikoiseni,ja siitä lähtien olen ollut kotona.Esikoista hoidin kotona 3 vuotiaaksi,ja sitten hän sai päivähoitopaikan.Mutta melkeen heti tulin sitten raskaaksi,jotenka olin tietenkin työttömänä koko raskausajan.Elikkä lapsillani on 4vuotta ikäeroa,ja nytte olen tämän kuopuksen kanssa kotona,joka on nytte 2vuotta.
Ja todellakin välillä tuntuu,että nyt riittää tämä kotona oleminen.Et seinäthän tässä alkaa päälle kaatumaan,mutta sitten kuitenkin miettii,että tässä on enää vuosi jäljellä,niin kuopuskin saa päiväkotipaikan.
Mutta aika on kuitenkin kulunnut tosi nopeasti,jos sen osaa vain oikein käyttää.En usko,että oisin itsekkään selvinnyt,jos oisin kummankin lapsen kanssa istunut 3vuotta pyjama päällä kotona neljän seinän sisällä.
Kannattaa vaan yrittää lähteä säännöllisesti ulkoilemaan lapsen kanssa,ainakin 2 kertaa päivässä.Ja ulkoilun päälle voi myös käydä tekemässä pienen kävelylenkin,jos lapsesi vaan tykkää istua rattaiden kyydissä.Myös ruokakaupassa käynnit rytmittävät päivää mukavasti.Lapsi rupee päiväunillekkin paljon helpommin,jos on saannut raitista ilmaa.
Se täytyy sanoa,että kotiäidin elämä on TYLSÄÄ rutiinia päivästä toiseen,mutta siihenkin tottuu,jos haluaa.TSEMPPIÄ sulle ja sun lapselle,ja rattoisia ULKOILUHETKIÄ!
vinkeistä. Aiemmin tein juuri kuten sinä sanot, olin unohtanut muuten tuon, että kauppareissut ovat ihan kivaa touhua kun ei kiirehdi eikä stressaa. Totta, pitää vain sopeutua tähän ameebamaiseen elämään... Tämä on todella rankkaa siksi, että on niin tylsää. Kun vauva oli pieni, ihmiset ottivat paljon yhteyttä ja kysyivät kuulumisia. Ihmiset halusivat nähdä vauvaa ja tulivat ja kutsuivat käymään. Nyt ei sitten kukaan edes vastaile sähköposteihin, jotka oli mulle ennen henkireikä. Kai ne ajattelee, että ei sillä ole mitään aivotoimintaa, kun se on vaan kotona... No, ovat väärässä. Täältä pesee!
joskus elämä väsyttää. mä olin tytön kans siis yksinhuoltaja-äiti ihan raskaus ajasta asti. ei ollu helppoa aina. vauval oli koliikki. valvoin ja hoidin kaiken yksin. ei ollu ystäviä vieraalla paikkakunnalla. aika rankkaa.. mutta nyt on toisin. mulla on puoliso joka töissä ja odotetaan yhteistä lasta. on helpompaa kun tietää eeten ole enää yksin. eikä haittaa vaik mies töissä. on uudenlaista toivoa ja paljon pyydän voimia rukouksessa Jumalalta. ja oon saanut voimaa arkipäiviin. helluntaiseurakunnasta oon saanut ystäviäkin. sellaisii joilla on pieniä lapsia. kokeile sinäkin?