Olen yli 30-v, jo useamman vuoden käytännössä singlenä ollut, nuoruudessa kyllä pitempiäkin miessuhteita. En oikein tiedä varmasti mikä olen, bi --? mihin rajat vetää, mutta hetero en ainakaan. Olen parille ystävälle puhunut vuosien ajan, etten tiedä osaanko olla kenenkään miehen kanssa, mutta tarkemmin en ole käsitellyt suuntautumistani. Viime aikoina olen taas tuskaillut itseni kanssa tätä asiaa ja yrittänyt vihjata suoraankin ystäville. En kuitenkaan ole varma, kannattaako kertoa, enkä toisaalta ole ollenkaan varma, etteivätkö he jo arvaisi. Todennäköisesti jo arvaavatkin. Mutten ole varma.
Eräs ystävä sanoi, ettei häkelly mistään ja toinen, että voin puhua tarkemmin jos joskus haluan. "Lohdutuksia", että löydän kyllä miehen jonain päivänä - tai jos se ei ole mies - pitää vain tottua siihen. Kuulostaisi ehkä siltä, että minut jo tunnetaan...En tiedä.
Onko muilla kokemuksia, miten ystävät ovat suhtautuneet?
Eräs ystävä sanoi, ettei häkelly mistään ja toinen, että voin puhua tarkemmin jos joskus haluan. "Lohdutuksia", että löydän kyllä miehen jonain päivänä - tai jos se ei ole mies - pitää vain tottua siihen. Kuulostaisi ehkä siltä, että minut jo tunnetaan...En tiedä.
Onko muilla kokemuksia, miten ystävät ovat suhtautuneet?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Hei!
Kokemuksesta tiedän, miten kuluttavaa on elää vain puolinaisesti - oma persoonallisuutensa lähimmiltä ihmisiltä salaten. Toisaalta tiedän, miten helpottava tunne on, kun saa avauduttua niinkin arassa asiassa ja huomata, että toinen hyväksyy sellaisena kuin on.
Kertomastasi päätellen Sinulla tuntuisi olevan ystäviä, jotka tukisivat itsetutkiskeluasi, jos antaisit heille siihen tilaisuuden. Sinä tiedät kuitenkin parhaiten, keneen voit luottaa. Jos tunnet tällaista luottamusta, niin varmaankin helpottaisi, jos jakaisit tuntemuksiasi...
Anna rakkauden kuljettaa ja näyttää jatkossa, kuka olet, ennemmin kuin yrittäisit saplunoida sen johonkin tiettyyn muottiin a priori :) Tsemppiä Sinulle!
Kiitos vastauksestasi. On se kuluttavaa, raastavaakin. Olla ystävä ja kuitenkin pitää verho edessään, aina kätkeä, salata jotain, jättää jotain kertomatta, kiertää kysymyksiä, vältellä tilanteita. Kohdata ihastuksia, joista ei pysty kertomaan kellekään, tuntea särkynyt sydän ja pitää se hiljaa sisällään. Miettiä, miten voisi kertoa, mitä toinen ajattelisi, miten suhtautuisi sen jälkeen.
On niin helppo oppia kiertelemään, keksimään vastauksia, joissa ei tarvitse paljastaa itseään kokonaan ystäville. Kuitenkin koko ajan on tuska pitää kaikki sisällään ja koko ajan harkita, voisiko kuitenkin kertoa, että on kiinnostunut omasta sukupuolestaan. On niin yksin ja ei kuitenkaan. Kiitos tekstistäsi, helpottavaa tietää että joku toinenkin tietää mistä kirjoitan! Harkitsen kertomista.
Mun tunteeni omaa seksuaalista suuntautumistani kohtaan on aina ollut jokseenkin välinpitämättömiä. Olen nyt parikymppinen ja olihan se järkytys kun ekan kerran ihastuin mieheen, mutta sen jälkeen olen ihastunut jos kehenkin ja en ole sen jälkeen jaksanut olla asiasta niin kovin ihmeissäni.
Itse kerroin ensin asiasta hyvälle ystävälleni ja hän kertoi sen jälkeen omista ihastuksistaan omaa sukupuoltaan kohtaan. Sen jälkeen olen kertonut ihmisille kun on kerrottavaa ollut, mutten kuitenkaan ole mainostanut asiaa. Osittain kai johtuen siitä, ettei itseäni kiinnosta muiden ihmisten seksuaalisuus (ja ystäväni eivät osaa pitää "salaisuuksia", joten kaikki kai jo tietävät).
Kertomisesta tuli itselleni todella hyvä olo! Riippuen ystävistäsi, mutta uskon ettei asia ketään "häiritse" tai kovin kauaa edes kiinnosta. Olen huomannut monta kertaa sen, että toiset ihmiset ovat hyvin vähän kiinnostuneita toisten ihmisten asioista. Sillä tavalla siis, että ensin paisuttelet asiaa päässäsi vaikka kuinka kauan (tapauksessasi kai vuosia) ja se menettää täysin mittasuhteensa ja siitä tulee hyvinkin määräävä elementti. Sitten kun avaudut asiasta, huomaat ettei toiselle ihmiselle asia ollut paljon maidon litrahintaa merkittävämpi tieto (varsinkaan ystävyyssuhteeseen verraten!).
Toivottavasti kirjoitukseni selvensi ajatuksiasi, vaikka menikin jossain vaiheessa vähän sekavaksi.
Kuulostaa siltä, että ystäväsi arvaavat/tietävät jo. Miksi et kertoisi? Sinua helpottaisi, ja ystäväsi tuskin järkyttyvät.
Kun itse kerroin kavereilleni tyttöystävästäni, kaikki vaan onnittelivat ja iloitsivat siitä, että olin rakastunut, eivätkä hämmästelleet lainkaan. Vaikka siis ennen ollut poikaystäviä/miespuolisia heiloja.
Helpompi elää, jos ei tarvitse salailla, ja voi avoimesti keskustella omista tunteistaan ja pohtia itseään ja elämää ystävien kanssa.
Tästä tuli mieleen, oletteko kertoneet ystäville asiasta miten; onko kerrottu vaikkei kumppania olisikaan, jne.? Miten ovat reagoineet?