Minun tarina
Olen nuori äiti, 21 vuotta. Oltiin seurusteltu pari kuukautta kun tulin raskaaksi "VAHINGOSSA"!! ja ihan on omaa syytä jos näin voi sanoa. Päätimme tehdä kuitenkin lapsen vaikka aluksi abortti tuntui ainoalta vaihtoehdolta. Halusimme kantaa vastuun teoistamme. Enkä siis enää sano että lapsi oli vahinko vaan hänen kuului tulla juuri meille. Niin oli tarkoitettu.
Entinen elämäni oli vauhdikasta. Biletystä usein ja poltin myös tupakkaa. Kaiken sen kuitenkin lopetin kuin seinään. Toki vähän rankkaa on ollut tämä elämän (hyvä) suunnan vaihdos, yhtäkkiä on vain "pitänyt" baarin jakkaralta hypätä äidin saappaisiin. Tosin hyvin meillä menee en valita, ollaan miehen kanssa edelleen yhdessä ja rakastuneita.
Olen vain miettinyt että onko täällä muita joilla on ns vahinkolapsi (rumankuuloinen sana) ja miten ovat päätyneet siihen tilanteeseen? vai onko kaikilla vain "tehtyjä" lapsia?
Olen nuori äiti, 21 vuotta. Oltiin seurusteltu pari kuukautta kun tulin raskaaksi "VAHINGOSSA"!! ja ihan on omaa syytä jos näin voi sanoa. Päätimme tehdä kuitenkin lapsen vaikka aluksi abortti tuntui ainoalta vaihtoehdolta. Halusimme kantaa vastuun teoistamme. Enkä siis enää sano että lapsi oli vahinko vaan hänen kuului tulla juuri meille. Niin oli tarkoitettu.
Entinen elämäni oli vauhdikasta. Biletystä usein ja poltin myös tupakkaa. Kaiken sen kuitenkin lopetin kuin seinään. Toki vähän rankkaa on ollut tämä elämän (hyvä) suunnan vaihdos, yhtäkkiä on vain "pitänyt" baarin jakkaralta hypätä äidin saappaisiin. Tosin hyvin meillä menee en valita, ollaan miehen kanssa edelleen yhdessä ja rakastuneita.
Olen vain miettinyt että onko täällä muita joilla on ns vahinkolapsi (rumankuuloinen sana) ja miten ovat päätyneet siihen tilanteeseen? vai onko kaikilla vain "tehtyjä" lapsia?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Moikka!
Minäkin olen nuori, 22-v. tuleva äityli. Lapsi oli vahinko/yllätys ja miehelleni hyvinkin toivottu. Itse en ollut suunnitellut vielä vähään aikaan saavani lapsia, jotenkin on tuntunut ettei vielä olisi aika/etten olisi valmis. Plussan saaminen oli iloinen yllätys ja olin itsekin hetken aikaa ihan "taivaissa". Sitten kuitenkin alkoi tämä kielteinen mieli, epäilen kauheasti onko minusta äidiksi, kuinka jaksan, miten yhtäkkiä osaan ottaa vastuuta toisesta ihmisestä jne. Mies on kokenut, on jo isä ennestään ja halusi vielä ainakin yhden muksun. Mies tuossa rauhoittelee ja on apuna/tukena, itse olen välillä hyvinkin epävarma. Silti olen alkanut ajattelemaan jo paljon positiivisemmin ja välillä toivon jo lapsen syntyvän:) Onneksi vielä on kuitenkin aikaa valmistautua.. tukea äitiyteen saan myös ulkopuolelta.
Itse olin kans kova menijä ennen kuin löysin mieheni. Vietin tosi rankkaa baarielämää pari vuotta ja elämääni valitettavasti kuului myös huumeet. Oli paljon irtosuhteita ja järjetöntä bailausta. Sisimmissäni kaipasin turvaa, suhdetta, miestä jonka kanssa olla, miestä jota rakastaa ja joka rakastaisi minua. Sitten se vahingossa tulikin vastaan ja seurustelustamme tuli vakavaa. Muutimme aika pian yhteen ja biletys väheni. Sitten puolen vuoden päästä tuli "vahinko" ja rauhoituin täysin. Aluksi vierastin äitipuolena olemista, perhe-elämää ja varsinkin sitten nyt raskauttani, mutta tosiaan on jo tuntunut helpommalta. Pidän tilanteesta:)
Raskaus on sujunut hyvin ja kesällä olisi tarkoitus sitten syntyä.
Jo aikojen alusta on saatu läpsia yllätyksenä... Nou hätä! Joidenkin nykyihmisten ymmärryksen mukaan asia menee oikeita raiteita kun ensin lyödään kättä päälle ja sitten vasta aletaan yrittämään lapsen tuloa...
Ei lapsia tehdä, ne saadaan. olen kuullut sanottavan...
Itse sanon mielumin yllätysvauvaksi, kuin vahinkovauvaksi.
Oli minullakin aika järkyttävä pudotus entisestä railakkaasta ja vaikeasta elämästä äidin saappaisiin. Mutta hyvin nuo bootsit meikäläiselle on sopineet. Aluksi vähän kankeet mutta nyt jo ihan hyvät ;)
Noh, minä kannoin vastuun ja miehelle koko käsite on tuntematon.
Muutin omaan talouteen kun olin 16. Melko baaripitoinen munkin elämäni oli kunnes tuli tämä "ylläri".Just täytin 18 kun ekan tytsyn sain. Helposti sitä sopeutuu kuitenkin. Onko mahdoton ajatus että JOSKUS äititkin pitää hauskaa ja irroittelee;) ?
Itse en kyllä alkoholia kotona ota, ollenkaan. Sitten kun tuntuu et täytyy päästä tuulettamaan ajatuksii niin muksut menee yökylään mummilaan.
Nyt menee jo rutiinilla tuo vaihto äidistä bilehileeksi, etenkin kun harvoin tulee enää baareiltua,ehkä 2kk:n välein.
mikä ihmeen vaiettu aihe, en ymmärrä. näinhän on monille käynyt ja ihan hyvin on mennyt, on perustettu hyvä perhe ja lapsilukukin on kasvanut.
Meillä petti ehkäisypillerit, oltiin oltu 2,5 vuotta yhdessä. Avomieheni ei ollut ollenkaan iloinen, enkä minäkään nyt mitenkään hyppinyt riemusta. Mieheni jopa epäili minun tahallani hankkiutuneeni raskaaksi, koska pohdittuani asiaa halusin pitää vauvan. No muutamat vakavat riidat siinä riideltiin ja lopulta pääsimme yhteisymmärrykseen ja pidimme vauvan. Poitsu syntyikin 4,5 kk sitten ja nyt kun on alkanut olla valveilla enemmän ja paljon seurallisempi, on avomiehenikin sanonut, että kuinka me ollaan tultu toimeen ilman Jalmaria! Niin, ja täytän kesällä 21, avomieheni täyttää 28...
Meillekkin tuli vahinkovauva.
Olen ajatellut vieläkin, että olisi ollut parempi, jos olisi vasta vaikka parin vuoden päästä sattunut näin.
Miehellä armeija vielä edessä, eikä itsellä ole mitään tietoa, miten toimia tulevaisuudessa. Kotiäidiksi minusta ei ole.
Rahat pitää joka kuukausi laskea, kuinka paljon laskujen jälkeen jää ruokaan rahaa. Vauvan ruokiissa, vaipoissa yms. ei säästellä. Ärsyttävää on kuitenkin aina laskea, voidaanko me nyt ostaa tuota prisman tomaattia vai haetaanko lidlistä.
Olisin halunnut tarjota lapselle paremman elämän jo alkutaipaleesta lähtien. En tarkoita että pitäisi saada kaikkea tavaraa, vaan sitä ettei tarvitsisi aina laskea.