Punainen ratsastaja

Kysyin tätä asiaa muutama viikko sitten, mutta ketju hävisi sinne jonnekin.

Kauan sitten luin Kenraali Ensio Siilasvuon muistelmia talvisodan taisteluista Suomussalmen suunnalla. Hänellä taisi olla kaksikin kirjaa aiheesta, jos oikein muistelen. Jossakin sivun alaviitteessä (ei varsinaisessa tekstissä) puhuttiin "punaisesta ratsastajasta".

Kyse oli ajasta ennen talvisotaa rajanpinnan syrjäkylissä. Siellä muistini mukaan sekä kommunistit että lestadiolaiset (alaryhmää ei muistaakseni mainittu) sulassa sovussa "saarnasivat" punaisesta ratsastajasta, joka tulee idästä pelastamaan köyhän kansan sorron alta.

Onko kukaan lukenut samaa kirjaa tai tietääkö muuten asiasta jotain. Eli oliko Siilasvuon kuvaus totta vai syrjäkylälekentaa?
9783
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

ratsastajahan se yritti pelastaa Suomen kansaa sorrosta, Mutta Suomella oli oma pelastautumissuunnitelma. Raamatussa myös puhutaan ratsuista. Ne oli joissakin ennustuksissa. Ei tärkeimpiä asioita ihmisen pelastumisen kannalta.

Äänestä
  • Kun se valkoinen ratsu karauttaa aikojen lopulla tänne pohjan maalle niin syntyy lestadilaisuus.

    Äänestä

jotta ajatus tulisi paremmin esille.

Kirjan mukaan 1930-luvulla rajanpinnan syrjäkylien köyhä kansa toivoi idästä muutosta vallitsemaan yhteiskuntajärjestykseen, jotta heidän olonsa paranisivat.

Kiinnostavaksi asian tekee se, että kommunistit ja lestadioiset olivat vetämässä "yhteistä iestä" tässä asiassa, jos omaan muistiini ja kirjan tietoihin on luottamista.

Äänestä
  • Köyhät ihmiset, lestatiolaiset ja kommunistit elivät korpikylissä ennen vanhaan sulassa sovussa ja pitivät toisiaan ihmisinä. Kaikki muuttui, koko vanhoillislestadiolaisuus muuttui sen jälkeen kun valtaan pääsi Heikki Saari ja vanhoillislestadiolaiset erotettiin valtakunnan muurien sisäpuolelle muusta maailmasta ja muiden ihmisten joukosta. Raja ei ole enää sen jälkeen kulkenut sydämmestä sydämmeen, vaan valtakunnan sääntöjen noudattamisen muodossa.

    Äänestä

  • nettikirjoittaja kirjoitti:

    Köyhät ihmiset, lestatiolaiset ja kommunistit elivät korpikylissä ennen vanhaan sulassa sovussa ja pitivät toisiaan ihmisinä. Kaikki muuttui, koko vanhoillislestadiolaisuus muuttui sen jälkeen kun valtaan pääsi Heikki Saari ja vanhoillislestadiolaiset erotettiin valtakunnan muurien sisäpuolelle muusta maailmasta ja muiden ihmisten joukosta. Raja ei ole enää sen jälkeen kulkenut sydämmestä sydämmeen, vaan valtakunnan sääntöjen noudattamisen muodossa.

    Monesko värssy on menossa Heikki Saari -virressäsi?

    Monet vl-ihmisetkin innostuivat alussa, kun kuulivat uusista aatteista, joilla tuolloin esiintynyttä suurtakin köyhyyttä luvattiin helpottaa. Nyt tiedämme, mihin se aate lopulta johti. Kai sekin on mielestäsi Heikki Saaren syytä, kuten varmaan 0911 ja tsunamikin olisivat, jos Saari eläisi vielä?

    Melko nopeasti vl-liikkeessä huomattiin aatteen jumalankielteisyys ja muut lieveilmiöt, jonka jälkeen mielenkiinto siihen loppui.

    Nytkin eletään hyvässä sovussa kaikkien kanssa, mikäli se meistä riippuu. Jos ei naapurit rupea haastaan riitaa. Täällä pohjoisessa ainakin naapuriapu ja muu ystävyys toimii moitteettomasti.

    Äänestä

  • Heikkisaariheikkisaari kirjoitti:

    Monesko värssy on menossa Heikki Saari -virressäsi?

    Monet vl-ihmisetkin innostuivat alussa, kun kuulivat uusista aatteista, joilla tuolloin esiintynyttä suurtakin köyhyyttä luvattiin helpottaa. Nyt tiedämme, mihin se aate lopulta johti. Kai sekin on mielestäsi Heikki Saaren syytä, kuten varmaan 0911 ja tsunamikin olisivat, jos Saari eläisi vielä?

    Melko nopeasti vl-liikkeessä huomattiin aatteen jumalankielteisyys ja muut lieveilmiöt, jonka jälkeen mielenkiinto siihen loppui.

    että vl-liikkeessä oltiin 30-luvulla rakentamassa rajanpinnan syrjäkylissä punaista Suomea ja arvata saattaa, että Pohjanmaalla valkoista Suomea. Kontrastia kerrakseen.

    Siilasvuon tieto oli siis oikea; en sitä nuorena kirkassilmäisenä oikein uskonut. Kiitos sinulle tiedosta.

    Äänestä

  • Heikkisaariheikkisaari kirjoitti:

    Monesko värssy on menossa Heikki Saari -virressäsi?

    Monet vl-ihmisetkin innostuivat alussa, kun kuulivat uusista aatteista, joilla tuolloin esiintynyttä suurtakin köyhyyttä luvattiin helpottaa. Nyt tiedämme, mihin se aate lopulta johti. Kai sekin on mielestäsi Heikki Saaren syytä, kuten varmaan 0911 ja tsunamikin olisivat, jos Saari eläisi vielä?

    Melko nopeasti vl-liikkeessä huomattiin aatteen jumalankielteisyys ja muut lieveilmiöt, jonka jälkeen mielenkiinto siihen loppui.

    nuorena ennen uskoon tuloaan (uudestiheränneeksi) olleen kommunisti.

    Äänestä

emme myönnä mitään. Met tiedämma, että kaikki on aina mennyt oikein eikä yhtään virhettä ole tehty.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

korpi-Kaaleppi kirjoitti:

Kysyin tätä asiaa muutama viikko sitten, mutta ketju hävisi sinne jonnekin.

Kauan sitten luin Kenraali Ensio Siilasvuon muistelmia talvisodan taisteluista Suomussalmen suunnalla. Hänellä taisi olla kaksikin kirjaa aiheesta, jos oikein muistelen. Jossakin sivun alaviitteessä (ei varsinaisessa tekstissä) puhuttiin "punaisesta ratsastajasta".

Kyse oli ajasta ennen talvisotaa rajanpinnan syrjäkylissä. Siellä muistini mukaan sekä kommunistit että lestadiolaiset (alaryhmää ei muistaakseni mainittu) sulassa sovussa "saarnasivat" punaisesta ratsastajasta, joka tulee idästä pelastamaan köyhän kansan sorron alta.

Onko kukaan lukenut samaa kirjaa tai tietääkö muuten asiasta jotain. Eli oliko Siilasvuon kuvaus totta vai syrjäkylälekentaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu