Läskiä!

Ja se tuntuu ympärilläni ihmisiä häiritsevän. Minulla ON mistä ottaa kiinni, ihanat jenkkakahvat ja kunnon ahteri, isot rinnat. Se tuntuu vaivaavan monia? Vaan ei minua itseään. Olen kahden lapsen, tytön äiti. Heidänkin pieni pyöreys vaivaa ihmisiä, miksi hitossa??!!

Me ollaan kyllä onnellisia näin, jpku luulee et me vaan ollaan kotona ja syödään mäkkiä mut ei se niin mene. Ja vaikka mäkkärilläkin käydään, en häpeä sitä.Olen kaunis nainen, samoin tyttäreni ovat kauniita. Mielummin olen runsas ja naisellinen kuin hernekeppi jota pelkää edes koskea, ettei vaan mene rikki. Vaatteet roikkuvat päällä, iho ja hiukset voivat (joillakin) huonosti. Minä säteilen. Miehiä riittänyt aina enkä pelkää koskaan kilojeni estävän seurustelua.

Ulkopuolelta, joiltakin tutuilta jopa kavereilta saa välillä omituisia kommentteja tai "neuvoja" ihan kuin niitä kaipaisin tai tarvitsisin?! Lääkärissä painotetaan AINA lihavuutta, tuntemattomien ihmisten tuijotukseen olen tottunut: pukeudun muodikkaasti ja nuorekkaasti ja ihmisiä vituttaa että olen pirteä ja aurinkoinen, elämäniloinen ihminen. Ei ne läskit onnellisuutta
vie.

Haluaisinkin sanoa kaikille jotka tunnistavat itsensä siitä että tuijottelee isoja/muodokkaita ihmisiä, heidän "isoja" lapsiaan, arvostelee seläntakana ja puhuu paskaa - katsokaa vaan peiliin. Teillähän sitä ongelmaa silloin on kun tarvii tuhlata energiaa toisten arvosteluun.

Ja laihat ihmiset, ei se laihuus ole kaunista, päinvastoin!!
11719
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

ongelma on läskeistäsi. Miksi muuten tänne kirjoitat ja todistelet omaa kauneuttasi.Ole juuri niin lihava kuin haluat, mutta älä puhu paskaa että lapset saa olla lihavia.

Äänestä
  • kertoa täällä koska pyörin täällä välillä lukemassa juttuja, ja huomasin taas tänään kun kävin lääkärissä että syömisestä puhutaan kokoajan. Minulla ei ole edes korkeaa verenpainetta tai ongelmia haiman kanssa..

    Eikä minun lapseni läskejä ole, hieman pyöreämpiä kuin nämä "normaalit" lapset, jotka ovat aivan ylilaihojakin osa.. terveitä hyvällä itsetunnolla varustettuja iloisia lapsia.

    Kai sitä meikäläinenkin voi tulla tänne avautuun siinä missä muutkin. Teikäläisten asenne on hieman vammautunut, sori vaan...

    Äänestä

  • Läski kirjoitti:

    kertoa täällä koska pyörin täällä välillä lukemassa juttuja, ja huomasin taas tänään kun kävin lääkärissä että syömisestä puhutaan kokoajan. Minulla ei ole edes korkeaa verenpainetta tai ongelmia haiman kanssa..

    Eikä minun lapseni läskejä ole, hieman pyöreämpiä kuin nämä "normaalit" lapset, jotka ovat aivan ylilaihojakin osa.. terveitä hyvällä itsetunnolla varustettuja iloisia lapsia.

    Kai sitä meikäläinenkin voi tulla tänne avautuun siinä missä muutkin. Teikäläisten asenne on hieman vammautunut, sori vaan...

    Tottakai lihavatkin/pyöreät osaavat tuoda oman kauneutensa esiin, ja useimmiten me pyöreämmät olemmekin kovin säteileviä ja leppoisia ihmisiä. Mutta sinun jutussasi pistin kovasti silmään kova arvostelu laihempia kohtaan. Vaikka itse olen myöskin ylipainoinen, niin arvostan kovasti laihoja/normaalipainoisia ihmisiä...minusta he ovat useimmiten kovin kauniita... itsekin haaveilen usein olevani hoikka -ilman läskiä ja selluliittia. Mutta silti olen useimmiten tyytyväinen itseeni näin ja koitan korostaa kaikkea hyvää itsessäni ja vartalossani.
    Oma lapseni on kovin hoikka ja huomaankin usein murehtivani sitä, koska hänellä saisi olla kyllä enemmän painoa -mutta ei liikaa! Koitan varjella omaa lastani tältä lihavuuden ja painon jojoilun kierteellä etsimällä hänelle mukavia harrastuksia ja välttelemällä epäterveellistä ruokaa, jota koitan itsekin samalla tietysti vältellä, jotta paino pysyisi edes jotenkin kurissa. Itse olen aina ollut pyöreä ja muodokas..vaikka olen ennen äitiyttä koittanut kovaasti laihduttaa kaikin konstein niin enpä silti koskaan ole ollut kovin hoikka. en juurikaan syö rasvaisia ruokia, enkä lihaa, mutta minun painoni pysyy ylhäällä makeiden herkkujen takia sekä liikunnan puutteen takia.

    mielestäni niin laihat kun lihavat ovat kaikki omalla persoonallisella tavallaan kauniita, mutta täytyy muistaa että liikalihavuus sekä -laihuus ovat molemmat tietynlaisia sairauksia äärimmäisyyksin mennessä.

    Kevätmieltä kaikille painoon katsomatta!

    Äänestä

  • jos oot niin tyytyväinen ittees niin miks sä tänne tuut selittään... sitäpaitsi, mikä sä oot haukkuun laihoja?? ihmisiä ne on siinä missä läskitkin! ja taitaa sua ylipainos vähän hämätä kun tarvi tänne kirjottaa.. no se siitä! hauskaa kevättä kaikille!! :)

    Äänestä

En epäile kauneuttasi tai muuta mutta onko kuitenkaan aiheellista solvata hernekepeiksi laihoja ?
Miksi se sitten sinua vaivaa jos joku toinen on "luuta ja nahkaa"?

Äänestä
  • He ovat kovimpia arvostelijoita ja kyylääjiä. En ymmärrä, jos ovat kerta tyytyväisiä omaan laihuutensa, että miksi jaksavat kuluttaa energiaa kyttäämällä ja ihmettelemällä minun läskejäni. Kyttäisivät edes sitten jos olisi jotain aihetta, en ole kuitenkaan niin lihava että niitä niin pitäisi ihmetellä, olen mitoiltani 165/80.

    Äänestä

  • Läski kirjoitti:

    He ovat kovimpia arvostelijoita ja kyylääjiä. En ymmärrä, jos ovat kerta tyytyväisiä omaan laihuutensa, että miksi jaksavat kuluttaa energiaa kyttäämällä ja ihmettelemällä minun läskejäni. Kyttäisivät edes sitten jos olisi jotain aihetta, en ole kuitenkaan niin lihava että niitä niin pitäisi ihmetellä, olen mitoiltani 165/80.

    kuin sinäkin. Mä en ole mielestäni kokenut niin paljon arvostelua. Paitsi pahin ja kipein satuttaja on oma äiti. Se kyllä jaksaa muistuttaa laihduttamisesta. No nyt saan kyllä laihduttamiset unohtaa, kun olen raskaana. Ehkä sitten taas alkaa yrittää, kun on synnyttänyt ja imettänyt ja sitten kun jaksaa.

    Olen vain huomannut sellaisen kierteen, että laihiksella on yliherkkä ja ärtynyt. Ihan kuin olisi jatkuvat pms oireet. Minusta ei mielestäni edes näe, että painoa on niin paljon. Puhuin hetki sitten tyttäreni pphoitajan kanssa ja puhuttiin painosta, niin hän meinasi lentää pyrstölleen. Sanoi, ettei ikinä olisi uskonut että ihan oikeesti painoa on noin paljon. Olenhan pyöreä, mutta en rumalla tapaa pyöreä. Onhan noita vararenkaita ympärillä ja toivoisin pääseväni niistä joskus eroon. Mutta se laihduttamisvaihe on niin tuskallista.

    Mielestäni en elä mitenkään kauhean epäterveellisestikään. En juoksentele grillillä päivittäin tai viikottain tai edes kuukausittain. Meillä syödään kotiruokaa ja liikuntaharrastuskin vie kolme iltaa viikossa. Kai se sitten on ne geenit, jotka vaikuttaa. Ei oma äitikään mikään hoikka ole, eikä isäkään.

    Lapsistani toinen on todella hoikka. Sitä neitiä ei paljon syöminen kiinnosta. Vaikea löytää sopivia vaatteitakaan, etenkään housuja, kun on niin hoikka. Toinen lapsistani on ns. normaali. Onkin ollut ihanaa, kun toisen neidin kanssa ei ole koskaan tarvinnut taistella syömisestä. Tämä neiti onkin terveen pyöreä. Ei muakaan pienenä kiinnostanut syöminen. Paino alkoi nousta lähempänä pariakymmentä vuotta. Sitä ennen olinkin pieni ja hoikka. Ja anoppi on kertonut, että isänsä on ollut myös hyvin nirso pienenä.

    Mutta porskutetaan eteenpäin ja yritetään olla tyytyväisiä itseemme. Aina löytyy arvostelijoita. Aina on jotain pielessä. Joku on liian laiha, joku on liian lihava, joku on hiirulainen, joku on liian räväkkä, joku on liian ujo, joku ei osaa pitää suutansa kiinni, joku pukeutuu liian vähiin vaatteisiin, joku pukeutuu säkkeihin, joku ei meikkaa ollenkaan, joku meikkaa liikaa.. On täysin mahdotonta miellyttää kaikkia! Katsotaan peiliin ja tarkastellaan ensin itseämme ennen kuin lähdemme turhan takia loukkaamaan muiden tunteita!

    Äänestä

jossa todetaan ylipaino terveelliseksi. Siitä tässä kai on kyse, työnantajasi ja muut veronmaksajat eivät halua osallistua niihin kustannuksiin joita sinäkin aiheutat leväperäisyydellä ja huolettoman 'onnellisella' elämälläsi.

Mitä tämä kirjoitus muuten tekee äitien palstalla? Kuuluisi ehkä paremmin tuonne terveys-palstalle.

Äänestä
  • ja tulin tänne avautumaan. Ehkä ajattelin saada muilta äideiltä hirveän ryöpytyksen tai sympatiaa, en tiedä. Ketutti vaan ja avauduin, that's it.

    Äänestä

Hyvä että olet itse tyytyväinen, se on tietty pääasia.
Pakko vaan laihana sanoa (kun laihoja mollaat) että en ole koskaan ketään lihavaa arvostellut enkä pahasti katsonut. Minäkin olen nuorempana saanut painostani kuulla kaikilta juuri laihuuden takia, eikä tosiaan kivalta tuntunut. Kenenkään muun paino ei mua vaivaa vähääkään (no, yhden tutun anorektikon tila kyllä säälittää, mutta en kyllä sitäkään kyttää). Mun paras kaveri on yhtä lihava kuin minä olen laiha, enkä tosiaan osaa sanoa kumpi on parempi.

Joten ihmettelen myöskin näinpäin tuota että sun pitää puolustukseksi muita halventaa. Eli aika samaa teet itse mistä muita haukut.

Äänestä

Mitenkä teillä tuo terveys?? Eiköhän se ole se tärkein asia elämässä, lasten elämässä varsinkin.

Minä olen myös erittäin tyytyväinen itseeni, siksi että olen saanut otettua itseäni niskasta kiinni ja lopettanut tupakoinnin, vähentänyt alkoholin käyttöä ja jättänyt pois turhan mässäilyn. Meillä syödään pelkkää kotiruokaa mahdollisimman tuoreista raaka-aineista aika pitkälti lautasmallia seuraillen.

Jep, pidän itsestäni todella koska voin antaa lapsilleni perinnöksi terveellisen elämän, mielestäni olen sen heille velkaa. Emme ole kukkakeppejä mutta ylipainoa emme kanna.. Kysehän on tietty jokaisen omista valinnoista...

Mäkkäri-ruokaa taikka pizzaa meillä menee n. kerran/2-3kk:teen jos sitäkään..
Johtunee osittain siitä että on tullut katseltua sitä meininkiä sieltä toiselta puolelta kassaa. ikävän paljon näkyy samoja perheitä viikosta toiseen. ja ikävän usein näkyy lapsista että on tullut käytyä...

Tuskinpa teidän lääkärinnekään intressit ovat ulkonäössänne..

Mutta hyvää jatkoa teille! Olisipa ollut mukava lukea sen pirteän, aurinkoisen ja elämäniloisen ihmisen tekstiä mielummin... Jäi nyt kyllä hieman katkeruuden alle peittoon..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pelkkää läskiä. kirjoitti:

Ja se tuntuu ympärilläni ihmisiä häiritsevän. Minulla ON mistä ottaa kiinni, ihanat jenkkakahvat ja kunnon ahteri, isot rinnat. Se tuntuu vaivaavan monia? Vaan ei minua itseään. Olen kahden lapsen, tytön äiti. Heidänkin pieni pyöreys vaivaa ihmisiä, miksi hitossa??!!

Me ollaan kyllä onnellisia näin, jpku luulee et me vaan ollaan kotona ja syödään mäkkiä mut ei se niin mene. Ja vaikka mäkkärilläkin käydään, en häpeä sitä.Olen kaunis nainen, samoin tyttäreni ovat kauniita. Mielummin olen runsas ja naisellinen kuin hernekeppi jota pelkää edes koskea, ettei vaan mene rikki. Vaatteet roikkuvat päällä, iho ja hiukset voivat (joillakin) huonosti. Minä säteilen. Miehiä riittänyt aina enkä pelkää koskaan kilojeni estävän seurustelua.

Ulkopuolelta, joiltakin tutuilta jopa kavereilta saa välillä omituisia kommentteja tai "neuvoja" ihan kuin niitä kaipaisin tai tarvitsisin?! Lääkärissä painotetaan AINA lihavuutta, tuntemattomien ihmisten tuijotukseen olen tottunut: pukeudun muodikkaasti ja nuorekkaasti ja ihmisiä vituttaa että olen pirteä ja aurinkoinen, elämäniloinen ihminen. Ei ne läskit onnellisuutta
vie.

Haluaisinkin sanoa kaikille jotka tunnistavat itsensä siitä että tuijottelee isoja/muodokkaita ihmisiä, heidän "isoja" lapsiaan, arvostelee seläntakana ja puhuu paskaa - katsokaa vaan peiliin. Teillähän sitä ongelmaa silloin on kun tarvii tuhlata energiaa toisten arvosteluun.

Ja laihat ihmiset, ei se laihuus ole kaunista, päinvastoin!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu