http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&conference=4500000000000017&posting=22000000024515112
Laitoin tuon viestini (pitkä!) tuonne murrosikäisten palstalle kun toivoin saavani neuvoja tai ylipäätään ulkopuolisten näkemyksiä asiasta, johon olen liian läheisesti sidottu enkä ehkä näe itsestään selvää seikkaa!
Kuvailen tässä asiaa lyhyesti, että ne teistä, jotka eivät usko tuntevansa asiaa, voivat siis ohittaa linkin ja viestini:
Ongelmana on siis 12 vuotiaan tyttären jatkuva valehteleminen ja satumaailmassa eläminen perhetragedian takia. Enkä minä tiedä mitä tekisin!
Laitoin tuon viestini (pitkä!) tuonne murrosikäisten palstalle kun toivoin saavani neuvoja tai ylipäätään ulkopuolisten näkemyksiä asiasta, johon olen liian läheisesti sidottu enkä ehkä näe itsestään selvää seikkaa!
Kuvailen tässä asiaa lyhyesti, että ne teistä, jotka eivät usko tuntevansa asiaa, voivat siis ohittaa linkin ja viestini:
Ongelmana on siis 12 vuotiaan tyttären jatkuva valehteleminen ja satumaailmassa eläminen perhetragedian takia. Enkä minä tiedä mitä tekisin!
Vastaukset 15
Vanhimmat
että "rakastan sinua lapseni, ja en haluaisi että joudut elämässäsi vaikeuksiin tuon valehtelun takia"...auttaisikohan?
Vaan on todella vaikea neuvoa, tapaukset ovat aina erilaisia.
Minullakin aikanaan alettiin etsiä syitä yksinhuoltajuudestani (ettei voi olla terveitä lapsia kun olet...). Hoidin kodin ja lapset aina oli lapset etusijalla n:o 1.
Ehkä lastensuojelu ym. kanavat ovat vähän lapsenkengissä, Hekin etsivät syyllisiä, ei pureuduta siihen mikä olisi tärkeintä, eli siihen lapseen joka oireilee. Äiti yleensä, jos siitä ei saa syyllistä siitä saadaan välinpitämätön ja hankala ihminen.
Minunkin 14 vuotiaalle tytölleni sanoivat, että "sitten kun täytät 15 vuotta saat olla miesystäviesi kanssa kysymättä äidiltä". Olin ällikällä lyöty, kun tyttäreni todellakin tapaili yli 30 miehiä. Nykyään tytöllenikin on jäänyt käsitys, että minä en ole huolehtinut ja pitänyt hänestä kiinni, olihan hän vasta lapsi...Hän nyt käy terapiassa ja kuinka ollakkaan minusta on tullut taas syyllinen. Hän kyllä yritää saada elämäänsä raiteilleen, monien kolhujen kautta.
Silloin turvauduin lastensuojeluun ja jopa poliisivoimin tyttöä tuotiin kotiin... mikään ei auttanut. Aina karkasi ja räki kasvoilleni kun yritin pakottaa olemaan kotona.
En osaa sanoa mikä on parasta, mutta sen tiedän että tein kaikkeni, mihin silloin pystyin. Enkä jaksa kantaa syyllisyyttä.
Meillä kaikilla naisilla on omat trakediamme ollut äideillämme ja heidän äideillään ja niin tulee olemaan meidän lapsilla kuin heidänkin lapsilla. Eri aikakautena erilaisia.
Olen tullut siihen tulokseen, että tämä kuuluu tähän eroprosessiin, että tulevat sukupolvet ottaisivat vastuun itsestään jo mahdollisimman nuorina. Ettei tulisi niitä pullamössöaikuisia ja mammanpoikia ja tyttöjä jotka eipärjää sitten kun aika heidän on ottaa elämä käsiin kun meistä aika jättää.
Niin paljon olen asiota pohtinut, eikä niistä valmiimpaa tule, elämme mekin täällä vain kerran, vain itsestämme on pidettävä hyvä huoli.
Tee itsellesi selväksi, että elät niilä voimavaroilla kun sinulla on tällähetkellä ja teet parhaasi. ONNEA
murrosiän kynnyksellä lapselle täytyisi uskaltaa olla ehdoton auktoriteettikin, kaikesta lapsen rähinästä huolimatta - nimittäin jos järkipuhe ei lapseen enää tehoa.
esim. tytölle oma tukihenkilö eli aikuinen, joka on, juttelee, harrastaa tytön kanssa 1-2 kertaa viikossa. Nämä tukihenkilöt ovat yleensä vapaaehtoisia maallikoita, toki kurssitettuja ja yksityisyyden suojaan sitoutuneita.
Tukihenkilöä voi kysyä muualtakin kuin lastensuojelusta - ehkä mieluiten juuri niin, tietäen sosiaalitoimen asenteen. Sos.toimella on kyllä (ainakin ollut) tämmöistä palvelua, muistaakseni "Eppu-projektin" nimellä. Meillä oli aikoinaan Helsingin Pienperheyhdistyksstä pojalle mieskaveri (olin yksinhuoltaja. Muita mahdollisia paikkoja kysyä tukihenkilöä: Punainen Risti, Pelastakaa lapset, Mannerheimin lastensuojeluliitto.. on näitä mahdollisia tahoja varmaan monia muitakin.
Jos teillä on joku hoito/terapiakontakti, voisitte kysyä vielä sairaalan/ poliklinikan sos.työntekijältä tai hoitotiimiltä (muitakin) tukipalveluja, esim. taideterapiaa.
Toivotan sinulle voimia ja jaksamista! Pidä huolta
itsestäsi(kin)! :-)
Tuollaisesta minulle ei oltu mainittukaan aiemmin. On tuntunut todella uhkaavalta kuulla vain "väliaikaisista sijoituskodeista" ja niissä työskentelevistä tukihenkilöistä!
Siksi olen kokenut kovin uhkaavana tilanteemme, kuin minulta haluttaisiin viedä mahdollisuudet huolehtia tytöstä.
Hienoa, haet apua ongelmiinne. Tyttäresi vielä niin nuori, hyvin ehditte samaan asiat kuntoon.
Onneksi osaat huomata tyttäresi vaikeudet.
Murrosikä voi olla vaikeaa aikaa, äidin ja tyttären välillä. Ota yhteyttä koulun psykologiin, kurattoriin tai perhe/ kasvatuseuvolaan. Apua voi myös saada jos joku vieraampi aikuinen puhuisi tyttärelle. 12 vuotiaalle kaikki trageriat ovat paljon suurempia kuin aikuiselle. Puhu, puhu,
puhu ja puhu tytölle, äläkä unohda halata. Muista kehua ja kiittää häntä, kaikesta hyvästä niistä pienistäkin. Varmasti selviätte tästä myllerryksestä. Omani kanssa oli hankalaa noin vuoden. Myöhemmin tytär aina muistuttaa asiasta, muistatko silloin kun olin ihan kamala jne.
Huolehdi että tiedät missä porukoissa tytär kulkee, pidä yhteyttä ystävien vanhempii. Keskustele hänen ystävien vanhempien kanssa, sopikaa yhdessä "iikkumis" rajoitukset, ajat jne.
Voithan purkaa, pahaa mieltäsi myös täällä.
Et ole ensimmäinen etkä viimeinen vanhempi jolla vaikeuksia lapsen kanssa. Mikään harvinaisuuskaan et ole. Avoimesti vaan ratkaisuja etsimään.
Minulla on kaksi poikaa, toinen tytärtäsi vanhempi ja toinen hiukan nuorempi. Kumpikaan heistä ei ole ongelmalapsi. Aivan normaaleja.
Ainoastaan yhden asian pidän lasten kanssa mielessäni. Tyhmiä ne eivät ole. Jos ne keksivät keinon saada huomiota aikuisilta, ne myös sen käyttävät. Huomiosta myös kilpaillaan.
Omat toimintatapansa ne valitsevat ympärillään elävien ja elämäänsä vaikuttavien aikuisten maailmasta.
On liian helppo kuvitella tyttäresi tulevaisuus, jos nykyiseen ei tule muutosta: Kun ikätoveripojilta ei saa huomiota, niin jossain vaiheessa voivat tulla vanhemmat miehet kuvioihin. Niillä ei sitten välttämättä olekaan kovin romanttiset tarkoitusperät ja pettymykset tulevat tyttärellesi liian varhain. Silti sinä äitinä et ole syyllinen mihinkään, vaan kyse on tyttäresi omista tyhmistä valinnoista - ei siitä, että olisit huono äiti. Nämä elämän tosiasiat olisi syytä tehdä tytölle tiettäviksi.
Niinkuin se koulukin: Itse sanon lapsilleni, että itseänne ja omaa tulevaisuuttanne varten te opiskelette - ette minua varten tai opettajia varten.
Minä kertoisin tytölle tylysti tuollaisen käytöksen seuraukset, olipa tytön reaktio mikä tahansa. Toivottavasti reagoi vaikka minkälaisella itkulla tai raivolla... Noinhan ei voi jatkua. Ainakaan siitä ei mitään hyvää seuraa. Niitä seurauksia kannattaisi pohtia yhdessäkin. Kostaako tyttäresi sinulle isänsä menetystä? Seuraako siitä kostosta kenellekään mitään hyvää? Haluaako hän oikeasti menettää äidinkin ja joutua vieraaseen sijaiskotiin? Kannattaisiko käydä tutustumassa vaikka johonkin lastenkotiin ja pohtia, onko se oikeaa kotia parempi vaihtoehto loppujenlopuksi kuitenkaan? Siellä varmasti on toiset säännöt kuin teillä kotona.
Olet kyllä varmaan itsekin ajatellut tätä kaikkea jo moneen kertaan ja vielä enemmänkin...
Minusta kuulostaisi pelottavalta ajatukselta, että kriisissä elävä lapsi alkaisi pelätä myös äidin ja äidin rakkauden menettämistä, jos alettaisiin uhkailla laitokseen tai vieraiden hoiviin joutumisella.
Lapsihan suorastaan huutaa rakkautta ja eri tavoin testaamalla yrittää löytää vastauksia moniin kysymyksiinsä:
Eikö kukaan rakasta minua,
olenko rakastamisen arvoinen,
voisiko joku joskus rakastaa minua,
miksi isä ei rakasta minua,
miksi hän hylkäsi minut,
rakastaako äitikään,
olenko minä jonkin arvoinen,
voisiko joku hyväksyä ja rakastaa minua - kuka,
jne.
Kysymykset liittyvät normaaliin murrosikään ja kehitykseen, mutta elämäntilanne tekee niiden käsittelemisen varmasti paljon tavallista vaikeammaksi. Jos elämässä on paha olla, älykkään ihmisen keino on kehitellä erilaisia mielikuvituksellisia tilanteita sekä asioiden käsittelemiseksi omassa mielessä että huomiontarpeen tyydyttämiseksi.
Neuvottomalle äidille toivotan voimia ja rakkautta selviytyä raskaasta elämänvaiheesta. Onneksi osaat ja haluat etsiä apua. Luota itseesi ja yritä jaksaa rakastaa sekä itseäsi että tytärtäsi.
Toivottavasti hyvää tarkoittavat auttajat pian alkavat puhaltaa yhteen hiileen sinun kanssasi tilanteen parantamiseksi ja lopettavat syyllisen etsimisen.
PS: Eilen kuulin sanottavan, että vanhuksen voi rakastaa terveeksi. Uskon saman koskevan kaikkia ihmisiä.
PPS: Pirre tietää mitä puhuu ja luottaisin hänen neuvoonsa.
Eihän kukaan kehottanut ketään laitosuhkailuihin. Sehän on ihan kamalaa kenen tahansa taholta. Myös, jos lapsi uhkailee.
Kommenttisi on ihan ok. Ei siinä mitään. Rakkaus ja välittäminen on myös rajoja - kun on kehittyvästä nuoresta kyse. Kauhea tilanne, jos joku syyttää omasta lapsuudestaan tai nuoruudestaan lopun ikäänsä vanhempiaan, eli ketäänhän ei nimenomaan saa syyllistää. Ei ketään.
Parhaassa tapauksessa tuokin kriisi voi opettaa tytölle paljon, jos aikuiset osaavat ohjata tyttöä oikeaan suuntaan ja tosi hyvä asia tuossa on kaiken vaikean keskellä se, että äiti on havahtunut ajoissa.
Luin tuon pitkän viestisi. Siinä oli osin samoja asioita kuin omassakin elämässäni kolmisen vuotta sitten.
Ehkä lapsesi tuntee sisällään turvattomuutta ja oireilee sen vuoksi. Uudessa tilanteessa lapsi oireilee monella tavalla. Hän saattaa olla masentunut eikä elämä tunnu miltään. Itkuinen ja mikään ei kiinnosta. Tuo oli itselleni kovin tuttua.
Lapsi saattaa olla sosiaalisesti valikoimaton tai -vetäytyvä. Agressiivinen, provosoiva tai pakonomaisesti totteleva, hoivaava ja muitakin erilaisia tunne-elämän muutoksia saattaa olla näkyvissä, jopa "pahan" kanssa.
Tässä kohtaa tarvittaisiin esimerkiksi perhetyön asiantuntija tasa-arvoisessa tilanteessa vanhemman kanssa jossa työntekijä ja vanhempi yhdessä "ihmettelisivät" mitä lapsi yrittää viestiä, mitä lapsi mahtaa tuntea ja ajatella.
On hyvin vaikeata antaa "neuvoa", kun jokainen tilanne on aina omanlaisensa. Meillä asiat alkoivat paranemaan jotenkin "itsestään". Yläasteelle siirtyessään hän sai kavereita ja pikkuhiljaa alkoi koulu kiinnostaa ja harrastustoiminta tuli kuvioihin. Hiukan sattumalta ja taas toisaalta tuttujen ihmisten kautta. Tällähetkellä hän on iloinen elämäänsä tyytyväinen nuori neito, jolla on "elämä", kuten hän itse sen on sanonut. Toki pitää todeta, että oman ns. elämän olen jättänyt taka-alalle ja elänyt lastani varten. On opeteltu elämää tulevaisuutta varten. Olenko, olemmeko onnistuneet, aika näyttää. No, olen pitänyt osin tiukkojakin rajoja, jotka nyt tässä vaiheessa olen "löystänyt". Työtä hän tekee omien menojensa katta´miseksi. Hän on kohtapuoliin 16 vuotias, elämänmuutoksen aikaan hän oli myös 12 vuotias. Tovon Sinun löytävän asiantuntijan, jonka kanssa yhdessä voitte viedä asiaanne eteenpäin. Ja monet jutut paranee vanhetessa.
mieleeni tuli muutamia ajatuksia, jotka haluan jakaa kanssasi. En voi tietää sopisiko jokin ehdotuksistani oikeasti tilanteeseenne tai onko niissä mitään uutta sinulle, mutta kerron kuitenkin.
Auttajien ja ”auttajien” kanssa taitaisi olla parasta yrittää selvitellä asioita mahdollisimman järkevästi ja maltillisesti sekä korostaa rakentavan ratkaisun löytämisen tärkeyttä syyllisten etsimisen sijaan. Luulen sinuun kohdistuvien syytteiden ja ennakkoluulojen vähitellen hälvenevän itsestään. Monet ammatti-ihmiset joutuvat kohtaamaan uskomattomia asioita ja ovat lisäksi ylikuormitettuja.
Voisitkohan löytää sopivaa vertaistukea itsellesi jostain järjestöstä? Pääkaupunginseudulla taitaa useampiakin yksinhuoltaja- ja uusperheiden järjestöjä.
Kirjoittaminen:
Jos tyttäresi on läheskään yhtä lahjakas kirjoittaja kuin sinä, voisitko innostaa häntä kirjoittamaan omia kertomuksiaan novelleiksi. Hän voisi kehitellä mielikuvituksessaan omaan elämäänsä mieleisiä käänteitä ja toivottavasti jakaa kertomuksensa sinun kanssasi. Kannustaisit häntä käyttämään luovaa mielikuvitustaan ja osoittaisit arvostusta. Se saattaisi myös auttaa häntä pitämään sepitetyn ja todellisen elämän erillään. Ehkä hän voisi kirjoittaa rinnatusten kertomuksia todellisesta elämästään ja siitä, miten hän toivoisi asioiden olevan nyt ja tulevaisuudessa. Kuka tietää, mitä kaikkea positiivista kirjoittamisesta saattaisi seurata.
Yhteiset keskustelut:
Mitä tyttäresi ajattelee tilanteesta ja mitä hän itse haluaisi? Mikä auttaisi häntä kantamaan vastuuta omasta elämästään? Voisitteko yhdessä pohtia, miten voisitte alkaa puhua vain totta toisillenne?
Hänhän jo ”tietää”, että aikuisten maailmaan kuuluu valehteleminen ja satujen kertominen. Hänen isänsä on jakanut salaisuuksiaan hänen kanssaan ja kertonut toista sinulle. Totuuden ja valheen pitäminen erillään voi olla tytölle vaikeaa. Jutut alkavat viedä mukanaan, kun hän nauttii niiden herättämästä huomiosta ja asemastaan jännittävien tapahtumien keskipisteenä. Jos kertoisit arvostavasi tyttäresi luovaa mielikuvitusta ja tarinointikykyä sitä tuomitsematta, voisitte ehkä päästä vähitellen sopimukseen siitä, että te kaksi olisitte rehellisiä toisillenne.
Voisitko kertoa sellaisia muistoja omasta murrosiästäsi ja nuoruudestasi, että tyttäresi uskoo sinulla olevan edellytyksiä ymmärtää asioita? Ei kaiken tarvitse olla itse koettua, kavereiden toilaukset voivat palvella samaa tarkoitusta. Voisitte hetken aikaa olla kavereita, vaikka hän tarvitseekin sinua äitinä ja aikuisena auktoriteettina.
Harrastukset:
Voisitteko löytää tyttärellesi uuden harrastuksen, joka veisi hänen ajatuksensa muihin asioihin ja antaisi tekemistä, ehkä uusia kavereitakin.
Yhdessä tekeminen:
Voisitteko yhdessä irtautua arjen rutiineista ja tehdä jotain molempia kiinnostavaa yhdessä? Esim. lähteä matkalle, elokuviin, kuntosalille, teatteriin, linturetkelle ja löytää samalla rauhallisia yhteisiä keskusteluhetkiä.
Kaverit:
Ovatko tyttäresi kaverit tervetulleita kotiinne, tunnetko sinä tyttäresi kavereita ja heidän vanhempiaan? Voisitteko kehitellä jotain yhteistä, mistä olisi apua tilanteeseen?
Sisarukset:
Voisivatko sisarukset auttaa sinua ja tytärtä? Voisiko joku aikuisista sisaruksista vaikka ottaa hänet luokseen viikonlopuksi?
Arvostuksen osoittaminen, kiitokset yms.:
Tietääkö tyttäresi, että sinä rakastat häntä ehdoitta? Oletko jaksanut ja muistanut kertoa hänelle siitä? Kiittää hyvistä teoista sekä kehua positiivisia ominaisuuksia ja taitoja. Jos perheessänne on tapana osoittaa läheisyyttä myös fyysisesti, muistathan halata häntä edelleen tai ottaa syliin. Ellei hän haluaisi, voisit kertoa itse kaipaavasi lämmintä halausta aina välillä. Hän voisi tuntea olevansa tärkeä ja voivansa myös itse antaa jotain tärkeää sinulle.
Voisitko muistuttaa tytön isää siitä, että hänen tehtävänsä ja etuoikeutensa on kaiken muun isän rooliin liittyvän lisäksi myös toimia ensimmäisenä ihailevana miehenä lapsensa elämässä? Isän osoittamaa ihailua ja arvostusta ei mikään voi korvata.
Vanhempien sisarusten ajatukset ja mielipiteet ovat varmaan myös monella tavoin tärkeitä.
Sinun tarpeesi:
Toivottavasti elämääsi löytyy jostain aikaa myös itsestäsi ja omista tarpeistasi huolehtimiseen. Toivon lähellesi hyviä ystäviä ja läheisiä, jotka haluavat välillä kuunnella ja ehkä hieman hemmotellakin sinua. Pyydä apua ja kerro läheisillesi omista tunteistasi. Voisitko joskus pyytää tytärtäsi esim. hieromaan harteitasi, voisiko hän valmistaa teille päivällisen tms.? Koska viimeksi olet kertonut omista toiveistasi, tai edes pysähtynyt niitä ajattelemaan? Koska olet viimeksi nauranut makeasti?
Toivon teidän pian löytävän jonkin hupsun/hölmön/hauskan hervottoman yhteisen naurunaiheen – vaikka pieneksi ohikiitäväksi hetkeksi. Sekä nauru että kyyneleet voivat joskus kadota huomaamatta elämästä pitkäksi aikaa.
En odota sinun täällä vastaavaan kysymyksiini. Toivotan sinulle kaikkea hyvää sekä äitinä että ihmisenä.
Tuo ideasi kirjoittamisesta tuntuu varsin hyvältä idealta, sillä vasta maanantaina koulusta saatujen moitteiden oheen sain myös opettajalta kiittävää palautetta tytön lahjakkuudesta äidinkielessä! Moite koski niitä jatkuvia poissaoloja :(
Aion ehdottaa novellikirjoittajan osaa hänelle!
Yhteisiä keskusteluja on valitetavasti ollut rasittavuuteen asti, niin keskinäisiä kuin viranomaisten läsnäollessakin. Jotenkin tuntuu tuo puhuminen turhauttavalta- paljon lupauksia, vähän tekoja. Jossain vaiheessa saan aina palautetta että "mikä teillä kotona nyt vaivaa kun tyttö ei pidäkään silloin ja silloin antamaansa lupausta?"
Rasittaa aina tuo viranomaisten asenne: mikä TEILLÄ kotona... Syyllisyyttä suorastaan tyrkytetään minulle.
Äitini ja sisarukseni ovat tarinoin ja valokuvin kertoilleet minusta ja meidän sisarusten murrosikävaiheista, joten tyttö on saanut monet makoisat naurut! Myös 11 vuotiaana aloittamani päiväkirja on annettu hänelle.
Vanhemmista lapsistani on ollut vaihtelevasti apua mutta en halua heitä paljolti rasittaa sillä 2 opiskelee omissa tiedekunnissaan, yksi amk:ssa.
Tytär on, onneksi, saanut myös tilaisuuden tuntea aikuisia miehiä, joiden arvomaailma on täysin toinen kuin isänsä. Siskojeni miehet ja naapurit ovat olleet hyvinä esimerkkeinä myös. Itse tutustuin yh-isään joitakin kuukausia sitten ja yhteisissä tapaamisissa on tytölle osoittautunut, että oman isän tyyppinen miesmalli ei ole ainoa, todellakaan. On miehiä, joita voi todella arvostaa.
En kuitenkaan uskoisi, että tämä miesystäväni lisäisi tytön tuskaa vaikka oma isä ei ole yhtä hyvä, sillä valehteluongelma oli jo ennen kuin tutustuin mieheen. Tytöltä olen saanut miehestä positiivista palautetta, koska mies on hänen mielestään "tosi reilu tyyppi."
Suurkiitos asiaani paneutumisesta. Kuten mainitsin jo alussa, tulen kokeilemaan kirjoittamis-neuvoasi.
Vaan asiantuntijalta,vaikkapa perheneuvojalta sosiaalitoimistosta :)
...että kovasti paljon tähän asiaan on sekaantunutkin eri tahojen viranomaisia, luoden omat käsityksensä.
http://www.theraplay.fi/
En ole theraplay-konsultti,mutta olen opintojen kautta tutustunut tähän,ja vaikuttaa tosi hyvältä työmuodolta.