Tietämättömyys

Tämä aihe ei nyt oikein kuulu mihinkään näistä, kateus, luottamus, mustasukkaisuus kategorioihin..
Vaan enpä tienny parempaakaan paikkaa laittaa tätä.
Sellainen mun mieltäni painaa et; olisiko teistä kiva tietää parinne, ennen sinua, eletystä elämästä?
Minusta kuuluisi saada tietää edes jotain..
Pari asiaa olen saanut vaan selville, toinen on että hän ei ole ennen minua vienyt ketään kotiinsa näytille
ja toinen liittyy sänkyhommiin, ja sekin lipsahti siltä vahingossa.
Ja nyt ei ole sit kysymys mistään poikuuden menetyksestä :)
Hän on aina ollut todella rauhallinen.
Olemme tunteneet toisemme lähemmäs 6 vuotta, ja hiukan päälle vuoden olemme olleet yhdessä.
Mutta jo tänä "kaveruus" aikana hän oli hankalasti luettavissa. En saanut hänestä tietoon mitään. Tai siis hänen elämästään.
Minusta tämä puhumattomuus entisistä suhteista on hyvä alku mustasukkaisuudelle.
Poden sitä jo hiukan, ensimmäistä kertaa elämässäni!
Ja se mikä lisäsi minun halua tietää edes jotain,
on kun hän piilottaa minulta jopa pornolehtensäkki, vaikka olen hänelle sanonut sen olevan minulle OK..
Mutta hänellä on näkyvissä kirje jossa on kaksi söpöä tarraa.. ja mä teidän ettei sellaista kirjettä lähetä isoveli. Niin no, voihan se olla pikkusiskokin..
Vaan miksi se on niin esille pitänyt jättää?
Ja aina jos minä kysyn häneltä jotain suoraan hän hymyilee vaan. Tieten luulee että minä kiusoittelen.
Ja se HYMY minua ärsyttää!
Miten minä voisin hienovaraisesti kysyä häneltä asiasta..? Niin että hän ymmärtää minun kysyvän tosissaan.

Vai lisääkö tieto tuskaa?
3612
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Jotkut ihmiset tuntuvat haluavan tietää toisen menneisyydestä paljonkin, toisten mielestä se ei ole tärkeää, eivätkä he ehkä siksi halua itsekään siitä puhua. Mennyt on mennyttä..

Kyllä minäkin jossain määrin haluaisin tietää toisen "edellisestä elämästä", mutta toisaalta ajattelen, että se on jokaisen oma asia mitä kertoo, oikeastaanhan se asia ei kuulu minulle - jollei mies itse halua asioista kertoa, en voi sitä häneltä kai vaatia... ellei sitten ole kyse asioista jotka ovat suuresti vaikuttaneet häneen ja sitä kautta vaikuttavat minuunkin.

Minun mielestä sun ei kannata liikaa ainakaan alkaa ahdistella toista puhumaan, jos hän ei halua kertoa. Maltti on valttia, ehkä hän siitä vielä avautuu. Mutta jos asia todella vaivaa, niin voithan mainita siitä ihan asiallisesti ja kertoen, että et halua urkkia tai olla utelias, vaan että ne jutut mietityttää sinua niin paljon että oli parempi kysyä. Kyllä hän varmaan ymmärtäisi sun olevan tosissasi, jos vaan sanoisit sen.

Tuli mieleen,että oletko itse kertonut omista asioistasi ja menneisyydestäsi hänelle? Sehän saattaisi auttaa häntäkin kertomaan..

Äänestä
  • niin.. Enhän mäkää ole kovin sille menneistä kertonu ku pelottaa että se ei ymmärrä.. joskus ole yrittäny mut se on vaan niinku puhuisin kauppaan menosta.
    Yksi syy siihen miksi todellakin haluaisin tietää jotai, ku miehellä oli suhde jonka se päätti, ei omasta eikä tytön tahdosta.. vaan kolmannen osapuolen käskystä..
    Et oliko(onko) hänellä suuriakin tunteita tätä naista kohtaan. Mutta kun ei kehtaa kysyä, ja tilanne on minulle paha ku minäkin liityn siihen.. ..tavallaan..
    Ois vaan niin urpo, et kysyis suoraa. Pääsis tästäki. Syteen tai saveen.

    Äänestä

  • edellisistä kirjoitti:

    niin.. Enhän mäkää ole kovin sille menneistä kertonu ku pelottaa että se ei ymmärrä.. joskus ole yrittäny mut se on vaan niinku puhuisin kauppaan menosta.
    Yksi syy siihen miksi todellakin haluaisin tietää jotai, ku miehellä oli suhde jonka se päätti, ei omasta eikä tytön tahdosta.. vaan kolmannen osapuolen käskystä..
    Et oliko(onko) hänellä suuriakin tunteita tätä naista kohtaan. Mutta kun ei kehtaa kysyä, ja tilanne on minulle paha ku minäkin liityn siihen.. ..tavallaan..
    Ois vaan niin urpo, et kysyis suoraa. Pääsis tästäki. Syteen tai saveen.

    ... sun tarttee sitten vaan kysyä, jos se sua vaivaa. Jos toinen ei halua puhua, se täytyy vaan hyväksyä, mutta olisit sitten ainakin yrittänyt.
    Ehkä silleen varovasti voisit kysyä, jos kerran katsot, että itsekin liityt siihen juttuun. Mutta koettaisit esittää sen asian silleen iisisti, ilman että väkisin puristat siltä vastausta ulos.
    Ja varmaan kannattaa odottaa tavallaan oikeenlaista hetkeä, ettei ihan missä tahansa vaiheessa pamauta kysymyksiä... Silloin ne voi olla helppo kiertää jollain tavalla tai esim. nauraa kuten itsekin sanoit hänen tehneen.

    Mutta toisinaan on hyvä muistaa, että menneiden kannattaa joskus antaa vaan olla menneitä. Ja jos vaadit toista kertomaan, hän voi vaatia samaa sulta...

    Lykkyä tykö, miten teetkin.. :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


edellisistä kirjoitti:

Tämä aihe ei nyt oikein kuulu mihinkään näistä, kateus, luottamus, mustasukkaisuus kategorioihin..
Vaan enpä tienny parempaakaan paikkaa laittaa tätä.
Sellainen mun mieltäni painaa et; olisiko teistä kiva tietää parinne, ennen sinua, eletystä elämästä?
Minusta kuuluisi saada tietää edes jotain..
Pari asiaa olen saanut vaan selville, toinen on että hän ei ole ennen minua vienyt ketään kotiinsa näytille
ja toinen liittyy sänkyhommiin, ja sekin lipsahti siltä vahingossa.
Ja nyt ei ole sit kysymys mistään poikuuden menetyksestä :)
Hän on aina ollut todella rauhallinen.
Olemme tunteneet toisemme lähemmäs 6 vuotta, ja hiukan päälle vuoden olemme olleet yhdessä.
Mutta jo tänä "kaveruus" aikana hän oli hankalasti luettavissa. En saanut hänestä tietoon mitään. Tai siis hänen elämästään.
Minusta tämä puhumattomuus entisistä suhteista on hyvä alku mustasukkaisuudelle.
Poden sitä jo hiukan, ensimmäistä kertaa elämässäni!
Ja se mikä lisäsi minun halua tietää edes jotain,
on kun hän piilottaa minulta jopa pornolehtensäkki, vaikka olen hänelle sanonut sen olevan minulle OK..
Mutta hänellä on näkyvissä kirje jossa on kaksi söpöä tarraa.. ja mä teidän ettei sellaista kirjettä lähetä isoveli. Niin no, voihan se olla pikkusiskokin..
Vaan miksi se on niin esille pitänyt jättää?
Ja aina jos minä kysyn häneltä jotain suoraan hän hymyilee vaan. Tieten luulee että minä kiusoittelen.
Ja se HYMY minua ärsyttää!
Miten minä voisin hienovaraisesti kysyä häneltä asiasta..? Niin että hän ymmärtää minun kysyvän tosissaan.

Vai lisääkö tieto tuskaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu