Jyväskylän OKL

Hei! Itselläni ovat kirjoitukset juuri menossa, ja rupesin selvittämään, milliset ovat pääsykokeet. Minulle jäi kuitenkin epäselväksi katsotaanko yo-toditusta ollenkaan? Epäilen kovasti, mutta missä vaiheessa arvosanat sitten vaikuttavat? Ensinhän on kaikille haluaville kirjallinen koe, jonka pohajlta valitaan henkilöt haastatteluun ym. Vaikuttavatko arvosanat siis vasta haastattelujen jälkeen valintaan?
3472
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Vastaus löytyy Jyväskylän yliopiston (ja kasvatustieteiden tiedekunnan) nettisivuilta: "Lopullinen valinta tehdään VAKAVA -kokeen ja soveltuvuuskokeen yhteispistemäärän perusteella. --- Mikäli useampi hakija saa saman pistemäärän, paremmuuden ratkaisee ensiksi kirjallisesta kokeesta saatu pistemäärä, toiseksi yksilöhaastattelusta saatu pistemäärä ja kolmanneksi ylioppilastutkintotodistus."

Kyllä se olisi mainittu, jos arvosanoja muissa kohdissa katsottaisiin. Muissa OKL:ssa voi olla erilainen käytäntö.

Äänestä
  • tulkita niin, että ylioppilastodistus merkitsee vain siinä tilanteessa, että hakijalla on sama pistemäärä jonkun kanssa??? Muutenko yo-todistuksella ei siis ole mitään virkaa hakiessa???

    Äänestä

  • abi kirjoitti:

    tulkita niin, että ylioppilastodistus merkitsee vain siinä tilanteessa, että hakijalla on sama pistemäärä jonkun kanssa??? Muutenko yo-todistuksella ei siis ole mitään virkaa hakiessa???

    Asia on näin Jyväskylässä, muta ei välttämättä muualla. Vaihtelevat. Oliskohan Turussa, Jyväskylässä, Oulussa ja Kajaanissa ainakin niin ettei YO-todistuksella tee oikeen mittään, muualla se taas vaikuttaa enemmän tai vähemmän.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


abi kirjoitti:

Hei! Itselläni ovat kirjoitukset juuri menossa, ja rupesin selvittämään, milliset ovat pääsykokeet. Minulle jäi kuitenkin epäselväksi katsotaanko yo-toditusta ollenkaan? Epäilen kovasti, mutta missä vaiheessa arvosanat sitten vaikuttavat? Ensinhän on kaikille haluaville kirjallinen koe, jonka pohajlta valitaan henkilöt haastatteluun ym. Vaikuttavatko arvosanat siis vasta haastattelujen jälkeen valintaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu