yks

"Joillakin on väärää tietoa ja olettamusta, saatetaan päätellä itse ja tehdä jopa "diagnooseja"...Ja tiedetään sekin, että aspergeria (monia muitakaan perimässä saatuja ominaisuuksia) tunnetaan huonosti sairaanhoitohenkilöstön suhteen."

Minkään poikkeavuuden piirteisiin kohdistuva lukeneisuus ei yleensä riitä poikkeavuuksien ja niiden piirteiden hahmottamiseen. Keittiöpsykologi pystyisi soveltamaan joidenkin psykologisten tai neurologisten ilmiöiden piirteitä periaatteessa keneen hyvänsä.

Ulkoisesti joku saattaisi luulla minua skitsofreenikoksi (sosiaalinen rajoittuneisuus, satunnainen itsekseen naureskelu). Lueskelin kerran listaa persoonallisuushäiriöistä (epäluuloinen, narsistinen, jne.) ja niiden piirteistä. Huomasin, että minullahan oli ne kaikki. Lääkärinlausuntoja on kyllä takana, mutta mikään niistä ei ilmaise edes epäilyksiä persoonallisuuden häiriöistä. Aika asiantunteva itsediagnoosi siis.

Diagnosoitavien tilojen piirteisiin kohdistuvan tietämyksen lisäksi on oltava kokemusta ihmisistä, joista ammattilainen on diagnosoinut jonkun poikkeavuuden. Muutoin poikkeavuuden piirteitä ei voi hahmottaa tarpeeksi hyvin, ja tavattuihin ihmisiin kohdistetut keittiöpsykologiset diagnoosit ovat arvoltaan mitättömiä.

saman huomannut kirjoitti:

"Joillakin on väärää tietoa ja olettamusta, saatetaan päätellä itse ja tehdä jopa "diagnooseja"...Ja tiedetään sekin, että aspergeria (monia muitakaan perimässä saatuja ominaisuuksia) tunnetaan huonosti sairaanhoitohenkilöstön suhteen."

Minkään poikkeavuuden piirteisiin kohdistuva lukeneisuus ei yleensä riitä poikkeavuuksien ja niiden piirteiden hahmottamiseen. Keittiöpsykologi pystyisi soveltamaan joidenkin psykologisten tai neurologisten ilmiöiden piirteitä periaatteessa keneen hyvänsä.

Ulkoisesti joku saattaisi luulla minua skitsofreenikoksi (sosiaalinen rajoittuneisuus, satunnainen itsekseen naureskelu). Lueskelin kerran listaa persoonallisuushäiriöistä (epäluuloinen, narsistinen, jne.) ja niiden piirteistä. Huomasin, että minullahan oli ne kaikki. Lääkärinlausuntoja on kyllä takana, mutta mikään niistä ei ilmaise edes epäilyksiä persoonallisuuden häiriöistä. Aika asiantunteva itsediagnoosi siis.

Diagnosoitavien tilojen piirteisiin kohdistuvan tietämyksen lisäksi on oltava kokemusta ihmisistä, joista ammattilainen on diagnosoinut jonkun poikkeavuuden. Muutoin poikkeavuuden piirteitä ei voi hahmottaa tarpeeksi hyvin, ja tavattuihin ihmisiin kohdistetut keittiöpsykologiset diagnoosit ovat arvoltaan mitättömiä.

Psykomyytti on seurausta psykologian popularistisesta noususta 1980-luvulla. Joitakin yleisiä vammaisuuteen liittyviä myyttejä ovat mm: vammaisen lapsen perhe on poikkeava, surutyö on tehtävä ja vammaisuuden oppii hyväksymään. Vammaisuuteen liitettävä psykomyytti heijastelee siis varsin selkeästi psykodynaamista suhtautumistapaa, jonka mukaan perheilmastoon kuuluu aina syyllisyyttä, vihaa ja kaunantunteita.

Sopeutuminen vammaiseen lapseen vaatii samanlaista portaittain etenevää surutyötä kuin mikä tahansa elämänkriisi. Surutyöstä vanhemmat eivät voi selvitä kuin ammattiauttajan avulla. Vain heidän kauttaan vanhemmat oppivat hyväksymään sen että heillä on vammainen lapsi, ja kykenevät näin pitämään yllä perheen sisäistä tasapainoa.

Vammaisen lapsen vanhemmuus nähdään aina vaikeana ja ongelmallisena. Koska vanhempien käsitykset eivät ole auttajien mielestä riittävän realistisia, on vanhempien kertomuksia lapsesta ja näkemyksiä hoidon vaikuttavuudesta syytä aina epäillä. Vanhempien syyllisyys vammaisesta lapsesta vaikeuttaa niin ikään heidän kykyään asettaa rajoja lapselleen.

Hoito-, kasvatus- ja opetusalan ammattilaisten vankka usko psykomyytteihin johtaa helposti nihilaatioon. Tämä tarkoittaa ammattilaisten tuottamia tulkintoja vammaisista ja heidän vanhemmistaan. Terapeutilla voi tulla harha että hän tuntee toiminnan todet motiivit perhettä paremmin.

Psykomyytti antaa nihilaatiolle oikeutuksen, kun auttaja kuvittelee jo ennalta tietävänsä mitä perheessä tapahtuu. Luonnollisesti vammaisuuden kohtaaminen on vaikeaa myös auttajille. Psykomyytin ohjatessa ammattikäytäntöä on työntekijöillä tieteelliseltä vaikuttava tapa kohdata vanhemmat.

Tarkoituksena on ammatillistaa tämä kohtaaminen käyttämällä apuna Cullbergin kriisiteoriaa ja etsimällä vanhempien käytöksestä niitä puolustusmekanismeja, jotka viittaavat johonkin portaaseen pysähtymiseen. Huomio lapsen ongelmista kääntyy siis helposti vanhempien tunne-elämän ongelmiin. Nähdään, että vanhempien moraalinen velvollisuus on kyetä tunnustamaan täydellisen lapsen menettämisen aiheuttama viha, katkeruus pettymys ja syyllisyys.

Mikäli asiantuntijuus käsitetään vain ammattilaisille kuuluvaksi, alistetaan vanhemmat lapsensa kuntoutuksen suhteen passiiviseen sivustaseuraajan rooliin. Koska ammattilaisilla on viimekädessä oikeus määritellä yhteistyön suunta, on myös muutoksen asenteissa lähdettävä liikkeelle heistä. On tärkeää että vanhemmat kutsutaan paikalle kun tehdään heidän lastaan koskevia päätöksiä, heitä kuunnellaan ja ennen kaikkea heidän sanaansa uskotaan.

Lähde:
http://wwwedu.oulu.fi/sampo/00-01/cumu/solo/teoriatausta.html

AS-ihmisen kasvot saattavat näyttää tosiaan ulospäin tunteettomilta.
Omasta tapauksestani voin sanoa sen tulleen 'mitantäyttymisestä'.
Palaute on ollut niin negatiivista, että psyyken suojakeinoksi on kehittynyt yrmy ilme.

Alkoholilla tai muilla päihteillä on taipumus poistaa estoisuutta.
Päihtyneessä tilassa saattaa ns. raivojarrukin pettää pahan kerran.
Siks umpimieliset ihmiset voivat olla erityisen arvaamattomia päihtyneinä.

Buster Keatonin niukkailmeisyys ei estänyt tulemasta häntä hyväksi näyttelijäksi.