liekkö

On vaa koko ajan tosi levoton olo. Ei uni tule ja kun tulee niin heräilee koko ajan. Ja muutenki meinaa olla yksinäinen ja paha olla vaikka kavereita on päivittäin ympärillä. Liekkö vaa jotai kevät masennusta tjtn...
2170
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tosiaan, keväästäkin voi oudot tuntemukset johtua, mutta kyllähän tuo levottomuus, unihäiriöt ja paha olo jonkinasteiseen masennukseen viittaa. Jos olet vielä koulu- tai opiskelumaailmassa, hakeudu sitä kautta juttelemaan jonkun terveydenhoitajan kanssa. Sieltä neuvovat tarpeen mukaan eteenpäin.

Oma ohjeeni on, että kannattaa mennä hakemaan apua mahdollisimman aikaisessa vaiheessa, kun itse alkaa olla huolissaan. Minä sinnittelin kuukausitolkulla ja siitä syystä myös toipuminen on venähtänyt suunnitellusta.

Rohkeasti vaan terkkarille, siitä se lähtee!

Äänestä

Kannattaa kääntyä jonkun puoleen kenen kanssa pystyt puhumaan pahasta olosta ja muista asioista.
Voi olla että sua vaivaa jokin asia eikä anna sielunrauhaa. Puhuminen yleensä auttaa. Tai voihan se johtua ihan jostakin pikkuasioistakin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


masennusta kirjoitti:

On vaa koko ajan tosi levoton olo. Ei uni tule ja kun tulee niin heräilee koko ajan. Ja muutenki meinaa olla yksinäinen ja paha olla vaikka kavereita on päivittäin ympärillä. Liekkö vaa jotai kevät masennusta tjtn...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu