Jos unohdan oman, itselleni määrittelemäni itseni ja annan toiveiden ja haavieden lentää, kaipaan niin kovasti miestä lähelleni.
Samanlaisen kuin minä, suvaitsevaisen, suorakatseisen, ei liian viattoman, rehellisen miehen haluaisin joskus samaan huoneeseen kanssani.
Periaatteessa olisi ihan sama onko mies vai nainen, mutta mies tuntuu vakaammalta, luotettavammalta.
Haluaisin jutella, kysyä tyhmän kysymyksen, enkä saisi vastaukseksi ivallista naurua, nauraisimme sitte jollekin muulle, vaikka sille kun hän kertoo miten hullusti aamulla kävi kun hän oli kaupassa.
Sitten voisin halata miestä, ilman että sen tarvitsisi tarkoittaa mitään muuta kuin sitä, että haluan sen viisi sekuntia vain käväistä hänen lähellään. Eikä hän takertuisi siihen hetkeen vaan antaisi sen mennä menojaan; niitä tulee vielä.
Mitä tahansa sanomme tai teemme ei voisi koskaan saada meitä vihaamaan toisiamme. Saisimme olla tyhmiä ja keskenkasvuisiakin. Voisimme sanoa kaiken ääneen, koska tietäsimme ettei kumpikaan meistä ole niin pelkuri, että pinkoisi pelottavia sanoja karkuun; tietäisimme että emme pääsisi karkuun.
Hän eläisi omaa elämäänsä ja minä omaani ja aina kun tapaisimme, silmämme loistaisivat vähän enemmän.
Sellaista minä itseltänikin salaa toivon. Tiedän kuitenkin, että puhuvan perhosen tapaan ennemmin kuin sielunveljeni. Ja se saa minut sietämään yksinäisyyttäni vielä hetken aina lisää.
Samanlaisen kuin minä, suvaitsevaisen, suorakatseisen, ei liian viattoman, rehellisen miehen haluaisin joskus samaan huoneeseen kanssani.
Periaatteessa olisi ihan sama onko mies vai nainen, mutta mies tuntuu vakaammalta, luotettavammalta.
Haluaisin jutella, kysyä tyhmän kysymyksen, enkä saisi vastaukseksi ivallista naurua, nauraisimme sitte jollekin muulle, vaikka sille kun hän kertoo miten hullusti aamulla kävi kun hän oli kaupassa.
Sitten voisin halata miestä, ilman että sen tarvitsisi tarkoittaa mitään muuta kuin sitä, että haluan sen viisi sekuntia vain käväistä hänen lähellään. Eikä hän takertuisi siihen hetkeen vaan antaisi sen mennä menojaan; niitä tulee vielä.
Mitä tahansa sanomme tai teemme ei voisi koskaan saada meitä vihaamaan toisiamme. Saisimme olla tyhmiä ja keskenkasvuisiakin. Voisimme sanoa kaiken ääneen, koska tietäsimme ettei kumpikaan meistä ole niin pelkuri, että pinkoisi pelottavia sanoja karkuun; tietäisimme että emme pääsisi karkuun.
Hän eläisi omaa elämäänsä ja minä omaani ja aina kun tapaisimme, silmämme loistaisivat vähän enemmän.
Sellaista minä itseltänikin salaa toivon. Tiedän kuitenkin, että puhuvan perhosen tapaan ennemmin kuin sielunveljeni. Ja se saa minut sietämään yksinäisyyttäni vielä hetken aina lisää.
Vastaukset 2
Vanhimmat
sanoja käytetty, kuten "puhuva perhonen". :)
noin kaunis sielu löytää ystävän kohtaa sen ehkä sateenkaari notkossa juuri sen puun alla tai sitten alepan kassajonossa sunnuntai-iltapäivä lookissa tukka unen jäljiltä painuksissa silmät allergianuhasta punareunaisina mutta aina niin kauniina. Sillä tärkeimpiä asioita ei näe silmillään vaan sydämmellään sanoo pikku prinssi mies hänkin...