Tanja Saarela

Tanja Saarela suositteli doping kärähtäneen Isometsän mainosta jota miehensä Olli Saarela oli ehdottanut.

http://legolas.mdh.se/~dal97hla/hemohes/hemohes.jpg
61057
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Kepuli pelillä kulkee hyvin!

Äänestä

Saarela ratsastaa hyvin ja toimii myös alusvaatemallina. Ministerinpesti sopupeliä Vanhasen kanssa pöristelystä, mitä muta kansanedustajalta vaaditaan? Mainoksissa näemme tulevaisuuden suunnannäytäjät, Vanhanen ja Karpela, mihinköhän vievät meidät, yhdessä, erikseen vai kaikki kimpassa? Kiesus kun joku on vielä mennyt ja menevät vieläkin äänestämään tällaista sisäsiittoista, omahyväistä porukkaa. Mutta tyhmyydestähän ei vielä sakoteta suomen maassa, siitä vain kärsii koko kansa.

Äänestä

Elokuvan uran paras ohjus

Äänestä

Tanja ja Olli ovat varmaan Suomen vaarallisin pari, kun ottaa huomioon valtiosalaisuudet. Maltaako olla kertomatta Ollille kotona juttuja, että tänään päätettiin sitä ja tätä.
Kultuuri ministeri ja mies elokuva ohjaaja, liippaa aika läheltä, osaakohan jäävätä itsensä päätöksissään, että kenelle rahaa ja kenelle ei.

Äänestä
  • Eivät yllä NIIN älylliseen ajatteluun.... Muualla isompi haitta pariskunnan mielipiteistä, voivat vahingossa aiheuttaa tilanteita joissa ei ehkä enään riitä selittelyt.

    Äänestä

  • Matlena kirjoitti:

    Eivät yllä NIIN älylliseen ajatteluun.... Muualla isompi haitta pariskunnan mielipiteistä, voivat vahingossa aiheuttaa tilanteita joissa ei ehkä enään riitä selittelyt.

    Mutta mitä sitten, kun "korkealta taholta" ei enää pystytä estämään poliisitutkintaa, kun Olli "unohtaa" maksaa...

    Eilinen HeSan piirros oli aika osuva: Saarela ja Luhtanen pohtivat yhdessä miestaakkojaan. On ukoillakin melkoiset taakat eukkojensa kanssa.

    On vakat löytäneet kantensa!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


äänestys kirjoitti:

Tanja Saarela suositteli doping kärähtäneen Isometsän mainosta jota miehensä Olli Saarela oli ehdottanut.

http://legolas.mdh.se/~dal97hla/hemohes/hemohes.jpg

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu