Entinen SDP.n mies

Oikeastaan nyt vasta olen alkanut ajattelemaan omilla aivoillani politiikasta. Ennen vaan kuljin massan mukan ja pidin SDP.tä ainoana oikeana totuutena duunarille.

Jo periaatteesta ei mielestäni ole hyväksi että samat tyypit ovat vallankahvassa liian pitkään. Ja miksi SDP taas lupailee kaikkea hyvää, luulisi että 12V olisi ollut aikaa lunastaa noita lupauksia.

Mitä tulee Haminan sossu meinikkiin, on arvot karanneet pahasti käsistä sossuilta. Ollaa valmiit säästämään mitätön summa yöpäivystyksen alasajolla. ja pahoin pelkään saadaanko sillä todellisuudessa mitään säästöjä. Sitten ollaan kyllä valmiit laittamaan rahaa kaikkeen toisarvoiseen, kuten kannattamattomiin yrityksiin. Mielestäni, etenkin rahavaikeuksissa kamppailevan Kaupungin ei pitäisi sotkeentua riskisijoituksiin. Eikä tukea yrityksia, vääristäen kilpailua. Mutta sossuthan ovat tunnetusti hyviä jakamaan rahaa, koska heillä ei ole käsitystä rahan tienaamisesta.

Sossu vetoinen hallitus on saanut kaupungin talouden todella kuralle. Pahoin pelkään että jos sossut saa jatkaa vallassa, niin rahaa syydetään mahdolliseen kylpylä projektiinkin. Mikä ei todellakaan kuuluisi Kaupunkille.

Hyvät ihmiset, äänestäkää rahojenne käytöstä.

Itse päätin äänestää kokoomusta, ensimmäistä kertaa.

T. Duunari
111530
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Toinen duunari.

Äänestä
  • Kokoomushan ei duunareita kuuntele eikä duunarit kuulu neitiporukkaan, vaan viranhaltijat,johtajat sekä pienet yrittäjät!

    Äänestä

Pikkasen olen pettynyt sdp politiikkaan, mutta en tule ikinä äänestämään kokoomusta, koska sit meillä on vielä huonommin asiat eikö kukaan muista 90 luvun porvari hallitusta jouduimme melkein yleislakkoon silloin minä vaihdan ehdokaska sdp:n sisällä

Äänestä
  • Suurin syy asioiden huonoon hoitamiseen on äänestäjissä puolueesta riippumatta.Silloin kun ei äänestäjällä pää pelaa ja äänestetään henkilöä joka suu vaahdossa puhuu mitä sattuu sylki suuhun tuomaan niin tulokset on nähtävissä!Ei kai näillä kulmilla ole sellaisia kansanedustaja ehdokkaita jotka voisivat vaikuttaa paikkakunnan asioihin.Puolueissa valta keskittyy muutamille henkilöille.Joten "meidän"ehdokkaat tanssii kyseisten puoluejohtajien pillin mukaan!

    Äänestä

Kyllä meni äänesi metsään, vai etkö tiennyt että keput ja demarit on kokoomuksen tsuppareita!
Perussuomalaisiahan sinun piti äänestää jotta herrain valta vähenisi täällä kotimaassa ja taisteltaisiin suomeen takaisin edes itsenäisyys.
Suomessahan alkaa kansalaisomaisuus loppumaan nykyisellä tahdilla ja kohta johtavat puolueet huomaavat itsekkin olevansa Kiinalaisten omistuksessa ja hallinnassa!
Voitetaan taisto äänestämällä eikä aseilla!
Ääni perussuomalaisille on voitto työläisille!

Äänestä
  • Kiinaan tulee aivan lähivuosina firmoille verotus joka tulee kalliiksi puolelle miljoonalle yritykselle.Samoin ympäristövero.Päätökset on jo Kiinan johto tehnyt.Asiasta oli uutisissa juttua.

    Äänestä

  • Minkä helvetin takija populisteja täytyy äänestää voi jumalauta sun kans.

    Äänestä

  • Perussuomalaisia äänestin itsekin ja pirun hyvin kyllä meni vaikka ei paikkaa irronnukkaan. 2100 ääntä vajaa paikasta mikä on paljon vähemmän mitä aattelin ite. Ens kerralla se paikkakin irtoaa varmasti ku on jo vähän äänipohjaa hankittu vaaleista.

    Muutama prosentti mun äänestä oli protestiääntä mutta on Perussuomalaisilla paljon asiaakin...

    Vuoteen 2011 siis... jatkoja

    Äänestä

Kiitos teille että kuulumme euroopan unioniin ja veronmaksajat maksavat koko lystin. Kiitos teille että sen myötä perisuomalainen ammatti, maanviljely ei enää tuo leipää pöytään. Kiitos teille että työttömyys kasvaa todellisuudessa vaikka paperille saatte aina kaiken näyttämään positiiviselta, kiitos pätkä-töistä. Kiitos myös tästä että vaikka ylistetään että ollaan työntekijän asialla niin kaikki tehtaan ajavat laitteet alas ja irtisanovat ihmisiä.


KIITOS KAIKESTA.

Äänestä

Se on juuri oikea näkemys, että keskitytään mistä sitä jaettavaa luodaan/tehdään lisää, eikä vain jaeta!!! Uskon, että Kokoomus karsii SDP:n kasvattamaa TODELLA rankkaa koneistoa. Ajatelkaa ihmiset, ajatelkaa!!!!

Äänestä

Hienoa että porvarit saavat vallan. Älykkyys, jota oikeisto keskimäärin edustaa kykenee ratkaismaan Suomen asiat paremmin kuin vasemmella olevat kouluttamattumattomat kanssa veljet. Duunareille ajetaan varmasti heille kuuluvat (ei samalla tasolla kuin nyt) edut, vähäosaiset pidetään hengissä ja innovaatiset ja älykkäät saavat mahdollisuuden rakentaa yhteiskuntaa parempaan suuntaan. HYVÄ!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


-69 kirjoitti:

Oikeastaan nyt vasta olen alkanut ajattelemaan omilla aivoillani politiikasta. Ennen vaan kuljin massan mukan ja pidin SDP.tä ainoana oikeana totuutena duunarille.

Jo periaatteesta ei mielestäni ole hyväksi että samat tyypit ovat vallankahvassa liian pitkään. Ja miksi SDP taas lupailee kaikkea hyvää, luulisi että 12V olisi ollut aikaa lunastaa noita lupauksia.

Mitä tulee Haminan sossu meinikkiin, on arvot karanneet pahasti käsistä sossuilta. Ollaa valmiit säästämään mitätön summa yöpäivystyksen alasajolla. ja pahoin pelkään saadaanko sillä todellisuudessa mitään säästöjä. Sitten ollaan kyllä valmiit laittamaan rahaa kaikkeen toisarvoiseen, kuten kannattamattomiin yrityksiin. Mielestäni, etenkin rahavaikeuksissa kamppailevan Kaupungin ei pitäisi sotkeentua riskisijoituksiin. Eikä tukea yrityksia, vääristäen kilpailua. Mutta sossuthan ovat tunnetusti hyviä jakamaan rahaa, koska heillä ei ole käsitystä rahan tienaamisesta.

Sossu vetoinen hallitus on saanut kaupungin talouden todella kuralle. Pahoin pelkään että jos sossut saa jatkaa vallassa, niin rahaa syydetään mahdolliseen kylpylä projektiinkin. Mikä ei todellakaan kuuluisi Kaupunkille.

Hyvät ihmiset, äänestäkää rahojenne käytöstä.

Itse päätin äänestää kokoomusta, ensimmäistä kertaa.

T. Duunari

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu