Neuvo

Kyllähän jotkun ihmiset pystyy pyörittään tahalteen tai tahattomasti toisia, kuten esim. tyydyttääkseen omia ihailluksi tulemisen halujaan ja seksuaalisia halujaan, ihan miten lystää. Varsinkin jos on kiltti tai hyväntahtoinen luonteeltaan niin on helppo joutua tällaisen uhriksi tai ts. ottaa itse se "uhrin rooli". En halua tällä kuitenkaan sammuttaa intohimoa ja rakkauden kaipuuta ym. Mutta jossain se raja menee minkälaista kipua sietää/jaksaa sietää. Olenkin tässä kokemuksen myötä kehittänyt itselleni "toisen puolen", sen "ilkeän" puolen. Minäkin pystyn pyörittämään toisia ihmisiä ja loukkaamaan. Erona vaan se, että kohdistan sen rakentavasti. Kun suhde on ohi ja tulee itselle se "tuska olo", voi miettiä sitä ettei itekään niin viaton ole ja pyörittäisi kyseistä tyyppiä ihan samanlai jos olisi tilaisuus vaan. (Jommalla kummallahan se "ylilyönti" asema on jos ei olla tasapuolisia)
Se helpottaa sekä on lisäksi aivan totta. Ihmiset toimii tiettyjen roolien ja asetelmien pohjalta hyvin pitkälti.

Täytyy tietty olla oikea kosketus siihen ilkeään puoleensa, sillä muuten on mahdoton uskoa oikeasti asiaansa.

Ensinnäkin täytyy pystyä tunnustamaan "uhrin" asemassa olonsa, ja lisäksi sisäistää se ettei se ole sen "ylilyöntiasemassa" olijan aikaansaannoksia suoranaisesti.
12913
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

tervettä vetää elämäänsä roolien avulla?

Ennemminkin pitäisi vahvistaa itsetuntoaan ja olla itsestään varma, tietää oma arvonsa ja olla sinut itsensä kanssa, ei ripustautua toiseen ja ikäänkuin antautua vietäväksi. Et ole koskaan kenenkään armoilla, vaan aina, missä tilanteessa tahansa, olet oikeasti edelleenkin vain ja ainoastaan sinä. Vaikka olisit parisuhteessa, et tule yhtään sen enemmäksi jne.. Etkä todellakaan ole riippuvainen toisesta ihmisestä.
Jos niin kuvittelet, niin siitä nuo alisteiset roolit syntyvät.

Ei elämä ja ihmisuhteet ole asemasta kilpailua, roolileikkejä jne..

Kyllä sä ymmärrät kun näet vähän elämää ja viisastut.

Äänestä
  • opiskellut psykologiaa ja sosiologiaa jo pitkään ja sinä taas näemmä et, sillä et ymmärtänyt tätä roolijuttua alkuunkaan. Ei ole kyse mistään esittämisestä tai teeskentelystä, vaan yksinkertaisesti erilaisiin tilanteisiin ja asetelmiin, tunnetiloihin asettautumisesta. Itsensä eri puolia etsimällä ja tunnustelemalla.

    Mieti vaikka samaa ihmistä töissä, kotona ja parhaan ystävän seurassa, äitin seurassa ja tutun seurassa, jossain porukassa. Kaikilla on erilaisia tapoja ja tottumuksia, olemuksen muotoja joihin helposti vajoaa tai toistaa itseään jollei tietoisesti muuta käytöstään.

    Mutta ei sun juuri tartte ymmärtääkään tätä juttua jos asenteesi jo nyt on noin pessimistinen tällaisia psykologisia juttuja kohtaan. En ole koskaan pitänyt henkilöistä jotka aliarvioivat psykologisia juttuja, sillä psykologia on auttanut monia ihmisiä ja muutenkin sen ilmeneminen on ihan päivänselvää kun katselee jonkun joukon toimintaa. On vaan ihmisiä jotka eivät syystä tai toisesta pysty/jaksa, tunne mitään intoa seurata tilannetta sen sosiologiselta kannalta.

    Äänestä

  • mutta olen kirjoitti:

    opiskellut psykologiaa ja sosiologiaa jo pitkään ja sinä taas näemmä et, sillä et ymmärtänyt tätä roolijuttua alkuunkaan. Ei ole kyse mistään esittämisestä tai teeskentelystä, vaan yksinkertaisesti erilaisiin tilanteisiin ja asetelmiin, tunnetiloihin asettautumisesta. Itsensä eri puolia etsimällä ja tunnustelemalla.

    olen itse opiskellut psykologiaa.

    Sinun asenteesi on kovin naiivi "en ole koskaan pitänyt...". Jatka toki opintojasi. Huomaa, että liian nuoren on vaikea tuota psykologiaa oikeasti sisäistää.

    Kirjoitukseni ei ollut millään tavoin sinua vastaan. Se oli minun näkemykseni. Mitä tänne kirjoittaa jos ei kykene/halua ottaa vastaan näkemyksiä jotka eroavat omista näkemyksistä.
    Ymmärtänet myöskin, että minä pohdin asiaa objektiivisesti, kun taas sinulla tulee vastaan subjektiiviset kokemukset, joiden kautta peilaat muiden kirjoituksia.
    Opettele ihmeessä ottamaan rakentavaa palautetta vastaan. Erota pessimismi ja näkemyserot toisistaan. Äläkä ole niin hyökkäävä, varsinkin jos haluat olla uskottava siinä kuinka nojaat opintoihisi.

    Terveisin,
    tuleva PsM

    Äänestä

  • mutta olen kirjoitti:

    opiskellut psykologiaa ja sosiologiaa jo pitkään ja sinä taas näemmä et, sillä et ymmärtänyt tätä roolijuttua alkuunkaan. Ei ole kyse mistään esittämisestä tai teeskentelystä, vaan yksinkertaisesti erilaisiin tilanteisiin ja asetelmiin, tunnetiloihin asettautumisesta. Itsensä eri puolia etsimällä ja tunnustelemalla.

    Mieti vaikka samaa ihmistä töissä, kotona ja parhaan ystävän seurassa, äitin seurassa ja tutun seurassa, jossain porukassa. Kaikilla on erilaisia tapoja ja tottumuksia, olemuksen muotoja joihin helposti vajoaa tai toistaa itseään jollei tietoisesti muuta käytöstään.

    Mutta ei sun juuri tartte ymmärtääkään tätä juttua jos asenteesi jo nyt on noin pessimistinen tällaisia psykologisia juttuja kohtaan. En ole koskaan pitänyt henkilöistä jotka aliarvioivat psykologisia juttuja, sillä psykologia on auttanut monia ihmisiä ja muutenkin sen ilmeneminen on ihan päivänselvää kun katselee jonkun joukon toimintaa. On vaan ihmisiä jotka eivät syystä tai toisesta pysty/jaksa, tunne mitään intoa seurata tilannetta sen sosiologiselta kannalta.

    aiempaan kirjoitukseeni, että olen hyvinkin tietoinen erilaisista rooleista, mitä psykologiaan ja sosiaalipsykologiaan tulee. Kirjoituksessasi annoit ymmärtää, että aiot ottaa tietyn roolin, pelata ns. sosiaalista/psykologista peliä. Sillä ei tosiaan ole tekemistä erilaisissa sosiaalisissa vuorovaikutustilanteissa ilmenevien/omaksuttujen roolien kanssa.

    Kirjoitit seuraavaa "Mieti vaikka samaa ihmistä töissä, kotona ja parhaan ystävän seurassa, äitin seurassa ja tutun seurassa, jossain porukassa. Kaikilla on erilaisia tapoja ja tottumuksia, olemuksen muotoja joihin helposti vajoaa tai toistaa itseään jollei tietoisesti muuta käytöstään." Tuohan opitaan jo lukion psykologian kursseilla. Sinänsä nippelitietoa, mutta sekin tulee sisäistää oikein, jotta tietoa voi käyttää oikein...

    Sanoit ettei tietoinen muutos rooliin asettumisessa ole esittämistä. Tietysti voit kehittää asenteitasi ja muokata käyttäytymistäsi, mutta oletko valmis näkemään sen vaivan. Asenteita on nimittäin vaikea muuttaa.

    Kaikkea hyvää ja onnea "roolipeleihin".

    Äänestä

  • Tuleva PsM kirjoitti:

    ymmärtänyt mitä tarkoitin...

    Äänestä

  • edelleenkään kirjoitti:

    ymmärtänyt mitä tarkoitin...

    ole mitään ongelmia ymmärtämisen kanssa.
    Ehkä sinun, lapsirakas pitäisi opetella ilmaisemaan ajatuksesi selkeästi. Tai ainakin opetella valaisemaan ihmisiä ajatuksistasi.
    Sinulla on kovin pessimistinen ja negatiivinen asenne, se ei ole kovin uskottavaa, sikäli kun haluat täällä neuvoja jaella.

    Noinkin älykkääksi(?) hyökkäät vastaan sen sijaan, että edes yrittäisit selventää ajatuksesi ydintä. Mahdoton yhtälö.

    Mikä edes on pyrkimyksesi? Haluat neuvoa? Vastauksista päätellen et.
    Haluat todistella? Ilmeisesti, mutta anonyyminä sillä tuskin on toivottua tulosta.
    Luit juuri lukion psykologian kurssikirjaa ja luulit saaneesi ajatuksen?

    Ei voi tietää. Opiskele ihmeessä lisää. Etenkin tuota sosiaalista vuorovaikutusta, paino sanalla vuorovaikutus.

    Äänestä

En ole koskaan tahallisesti tai edes tahattomasti kostanut kenellekään ILKEÄSTI mitään, vaikka joskus vitsaillutkin tekeväni niin. Olen elämäni aikana huomannut, että "paha saa kyllä palkkansa" ilman kostotoimiakin. Kamalin esimerkki mulla on ihan teini-iästä, kun yksi poika kiusasi mua jatkuvasti kouluaikana. Se oli kuitenkin niin harmitonta, että poikaa enemmänkin näytti harmittavan se etten huomannut häntä. Kiusaaminen loppui kun lähdin opiskelemaan. Muutamia vuosia myöhemmin kuulin hänen ajaneen moottoripyörällä päin puuta ja kuolleen.

Ei hän nyt niin paha ollut, ja myöhemmin harmitti, etten yrittänyt edes huomata häntä.

Äänestä
  • tarkoittanut että pitäisi kostaa tmv. vaan että kaivaa itsestään sen palasen joka uskoo selviämiseensä, eikä asetu uhrin asemaan, pidä itseään naiivina /säälittele itseään loputtomasti.

    Mutta et kai sinäkään nyt oikeastaan mitään kostanut. Luonnollisesti teit niinkuin sinusta silloin tuntui.

    Äänestä

  • Minä en kuitenkaan kirjoitti:

    tarkoittanut että pitäisi kostaa tmv. vaan että kaivaa itsestään sen palasen joka uskoo selviämiseensä, eikä asetu uhrin asemaan, pidä itseään naiivina /säälittele itseään loputtomasti.

    Mutta et kai sinäkään nyt oikeastaan mitään kostanut. Luonnollisesti teit niinkuin sinusta silloin tuntui.

    mutta sen olen oppinut ettei kenellekään saa koskaan olla vihainen. Vaikka itse annoinkin hänelle anteeksi, hän ei saanut sitä koskaan tietää.

    Siksi neuvoin ajattelemaan asiaa rauhan kannalta. Ja sopeutumaan siihen miten asiat nyt ovat.

    Äänestä

  • Neuvoja. kirjoitti:

    Sulla on ihan viisaita ajatuksia, kokemuksen kautta opittuja. Olen samoilla linjoilla itsekin, eli tunnistan asioita, jotka ovat pakon edessä muovanneet luonnetta...Terve itsekkyys ei ole narsismia.
    terv. ex.uhri, ja selvinnyt siitä

  • ex.kiltti kirjoitti:

    ja kyllä niillä kiusaajillekin on täytynyt jäädä jonkinlaiset traumat siitä miten lapsellisesti ovat käyttäytyneet.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

"yks tyttö" kirjoitti:

Kyllähän jotkun ihmiset pystyy pyörittään tahalteen tai tahattomasti toisia, kuten esim. tyydyttääkseen omia ihailluksi tulemisen halujaan ja seksuaalisia halujaan, ihan miten lystää. Varsinkin jos on kiltti tai hyväntahtoinen luonteeltaan niin on helppo joutua tällaisen uhriksi tai ts. ottaa itse se "uhrin rooli". En halua tällä kuitenkaan sammuttaa intohimoa ja rakkauden kaipuuta ym. Mutta jossain se raja menee minkälaista kipua sietää/jaksaa sietää. Olenkin tässä kokemuksen myötä kehittänyt itselleni "toisen puolen", sen "ilkeän" puolen. Minäkin pystyn pyörittämään toisia ihmisiä ja loukkaamaan. Erona vaan se, että kohdistan sen rakentavasti. Kun suhde on ohi ja tulee itselle se "tuska olo", voi miettiä sitä ettei itekään niin viaton ole ja pyörittäisi kyseistä tyyppiä ihan samanlai jos olisi tilaisuus vaan. (Jommalla kummallahan se "ylilyönti" asema on jos ei olla tasapuolisia)
Se helpottaa sekä on lisäksi aivan totta. Ihmiset toimii tiettyjen roolien ja asetelmien pohjalta hyvin pitkälti.

Täytyy tietty olla oikea kosketus siihen ilkeään puoleensa, sillä muuten on mahdoton uskoa oikeasti asiaansa.

Ensinnäkin täytyy pystyä tunnustamaan "uhrin" asemassa olonsa, ja lisäksi sisäistää se ettei se ole sen "ylilyöntiasemassa" olijan aikaansaannoksia suoranaisesti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu