Noloja tilanteita
Jatkoa Tunnustukseen ja Sisarrakkauteen
Mitään en tytöistä ollut kuullut ties kuinka pitkään aikaan. Tarkemmin ajatellen koko päivänä. Mutta halusi kuulla loputkin. Mihinköhän Sari oli Heidin viime viikonloppuna vienyt? Ja mitä hänelle tehnyt? Näine mietteineni törmäsinkin Heidiin. Tai pikemminkin päinvastoin, minä seisoin valoissa ja hän juoksi minua päin. Hän oli ensin pahoillaan, mutta tunnisti sitten minut ja veti minut kauppaan josta osti itselleen tripin. Sitä hörppiessään hän vaati saada kertoa, mitä oli tapahtunut. En ollut saanut vielä yhtäkään suunvuoroa, joten joutuisin odottamaan, että saisin kertoa Sannan terveiset.
”Elikkä siis; Sari vei minut pois luotasi silloin viimeksi. Koitin päästä pakoon, mutta hän sanoi, ettei se olisi kovin hyvä ajatus ja uskoin häntä. Koitin silti. ’Temppuile vielä vähän ja sinun käy vielä huonommin’, hän sanoi kylmästi. Minusta ei kuulostanut kovin kivalta. Koitin vastustella, että hän oli kostanut minulle. Osoitin poskeani ja sanoin, ettei mustelmani ollut vieläkään parantunut. Hän sanoi, että olin tehnyt jotain niin anteeksiantamatonta, ettei se edellinen ollut riittänyt. Sanna oli kuulemma ollut tolaltaan koko yön eikä ollut pystynyt lopettamaan itkemistään pitkiin aikoihin ja senkin jälkeen ollut huonovointinen ja menettänyt ruokahalunsa ja vaikka mitä muuta. Hän näytti vihaiselta, joten päätin totella häntä. Hän piti koko matkan ajan kädestäni tiukasti kiinni. Kaupungilla ei liikkunut enää siihen aikaan paljoakaan väkeä, vain muutamia ihmisiä, useimmat humalassa. Hän vei minua keskikaupungilla puolisen tuntia, kunnes saavuimme jollekin kujalle, johon pääsi kummastakin päästä.
”Siellä sitten Sari kylmästi käski minut riisuutua. Koitin pelästyneenä lähteä pakoon, mutta Sari piti edelleen kädestäni kiinni ja toisti sanansa yhtä kylmällä äänellä kuin äskenkin. Koitin kysellä, mitä minulle tapahtuisi. Sari oli lyhytsanainen vastauksissaan, eikä paljastanut mitään. Koitin anella häntä armahtamaan minut. Vetosin kaikkiin keksimiini tunteisiin, joita hänellä olisi voinut olla, mutta millään ei tuntunut olevan tehoa. Vasta, kun uhkasin alkaa kiljumaan, hän perääntyi väitteestään hieman; saisin pitää paitani ja hän muistutti tuskasta, jonka olin Sannalle aiheuttanut, joten tämä tulisi vain hyvään tarpeeseen ennaltaehkäisevänä mahdollista seuraavaa tapausta varten. Sari piti minua siis potentiaalisena raiskaajana. Häpeän kyyneleet silmissä riisuin farkkuni maahan. Kylmä iltatuuli sai ihoni heti kananlihalle. Sari kylvi jäätä sieluuni käskemällä minun jatkaa. Eihän minulla enää ollut kuin pikkarini. Vielä kerran koitin anoa armoa, mutta Sarin kärsivällisyys oli lopussa. Hän löi minua poskelle. Putosin toisen polveni varaan kylmälle asfaltille.”
Olimme tulleet Heidin kanssa nuorisotalolle, jonne Heidi oli ollut matkalla. Ketään muita paikalla ei ollut, joten istuimme sohvalle ja Heidi jatkoi tarinaansa, kunhan oli ryystänyt viimeisetkin tipat tripistään.
”Missäs minä olinkaan? Ai niin, maassa ilman housuja. Kömmin siitä sitten pystyyn ja pitelin kirvelevää poskeani. Sari näytti valmiilta uusimaan iskunsa joten otin pikkarini nopeasti pois ja jätin nekin maahan farkkujeni päälle. Leuto ilta tuntuu muuten hyytävän kylmältä, kun ei ole housuja jalassa. Painoin paitani helmaa kaksi käsin alaspäin, mutta onnistuin peittämään vain etupuoleni. Paitani oli yksinkertaisesti liian lyhyt. En ollut koskaan ajatellutkaan, että tarvitsisin sitä peittämään pilluani. Sitten, kuin suoraan kauhuleffasta, Sari otti farkkuni ja pikkarini ja aikoi lähteä. Tartuin hänen käteensä ja pyysin häntä antamaan ne takaisin. Sanoin, että hän voisi vaikka katkaista jalkani, kunhan ei vain jättäisi minua sinne. Hän vain totesi, ettei halunnut minulle pahaa ja virnisti ärsyttävästi. Hän lupasi odottaa minua puoli tuntia ja lähti. En heti tajunnut, mitä hän sillä tarkoitti. Koitin kysyä asiaa, mutta hän oli kadulla.
”Voit uskoa, että se oli kammottavin paikka, missä olin koskaan ollut. Puolialastomana keskikaupungilla. Katsoin varovasti kadulle. Siellä meni uskomaton määrä porukkaa. Eihän siellä äsken ollut mennyt melkein ketään. Ei tosin nyttekään, mutta suhteellisuus on aina ollut viholliseni. No, kyykistyin roskiksen ja hylätyn jääkaappivainaan väliin ja aloin itkeä. Minua pelotti ja nolotti. Odotin, että sain hengitykseni taas kuriin ja kurkistin varovasti kadulle. Huomasin Sarin seisovan rennonoloisesti tien toisella puolella ja kuuntelevan korvalappustereoita. Farkkuni olivat mytyssä hänen jalkojensa alla. Katsoin anovasti häneen, mutta hän ei huomannut minua. Juoksin kujan toiseen päähän, mutta sielläkin liikkui porukkaa, enkä pääsisi kotiin kovinkaan nopeasti täältä, enkä halunnut kulkea pylly paljaana pitkin ja poikin. En keksinyt mitään muutakaan pois pääsyä tästä tilanteesta, kuin mennä hakemaan farkkuni Sarilta. Tarkistin koko kujan, enkä löytänyt mitään, millä peittää itseni. Alistuneesti huokaisten painoin paitani alas ja aloin katsoa sopivaa kohtaa, jossa voisin livahtaa kadun yli.
”Autoja ja jalankulkijoita meni editseni liian tiuhaan, jotta olisin uskaltanut luikahtaa kadun toiselle puolelle. Minuutit juoksivat nopeaan ja huomasin Sarin katsovan kelloaan yhä useammin. Sitten, katsoin ympärilleni; en nähnyt ketään ja yksi auto vain näköpiirissä. Nielaisin kyyneleeni ja valmistauduin elämäni pahimpaan kohtaukseen. Auto tuli kuin kuppatautinen norsu, mutta lopulta se meni ohitseni ja pinkaisin juoksuun. Kylmä viima tuntui uudelta ja kokemus sai pilluni kostumaan hieman, mikä ei ollut omiaan parantamaan oloani. Sari huomasi minut ja otti napit korviltaan ja seurasi käsi suun edessä tuloani. Pääsin lopulta hänen luokseen ja pyysin housujani takaisin. Kuten olin syvällä sisimmässäni pelännytkin, Sarilla ei ollut aikomustakaan päästä minua näin vähällä. Hän otti minua kädestä kiinni ja veti minut lähemmäksi itseään. Hän ei sanonut mitään, hän tuntui odottavan jotain. Jokainen sekunti oli yhtä tuskaa. Milloin tahansa joku voisi tulla ja nähdä minut.
”Katsoin häntä anovasti silmiin melkoisen pitkään. Hän vilkuile sivuilleen aina välillä. Yhtäkkiä hän otti takatukastani kiinni ja veti pääni aivan omansa eteen. ’Halaa minua’, hän kuiskasi hiljaa. Hiljainen yö kantoi korviini kopisevat askeleet. Pelästyneenä kiedoin käteni hänen kaulansa ympärille. Hän otti lanteistani kiinni ja veti niitä lähemmäs itseään. Olin menettää tasapainoni ja jouduin ottamaan askeleen lähemmäs häntä. Hän piti jalkojaan hieman levällään, muttei niin lähekkäin, että olisin saanut jalkani hänen jalkojensa väliin. Hän oli pakottanut jalkani levälleen. Hän painoi lanteitani tiukasti omiaan vasten. Vasta nyt muuten huomasin, että hän oli ottanut paitani alta minusta kiinni, ei sen päältä, vaikka se olisi ollut helpompaa. Arvasin tämän tarkoittavan jotain, mutten tiennyt mitä. Enkä ehtinyt ajatellakaan, koska kuulin askelten selvästi hidastuneen. Kohta kuului myös innokas vihellys. Voit uskoa, miten häpeissäni olin. Sarikin tunsi minun murtuvan jo siihen, joten hän lupasi, että saisi painaa pääni hänen olkapäätään vasten. Tein heti niin. Läheisyys auttoi olotilaani. Tunsin Sarin pitävän käsiään alaselkäni päällä. Kuului toinen vihellys. Askeleet olivat pysähtyneet. Ilmeisesti näystä innostunut tyyppi aikoi katsoa siinä, kunnes saisi tarpeekseen. Askeleet alkoivat taas kuulua, nyt toisesta suunnasta. Mutta nyt niitä kului olevan kahdet.”
Heidi selitti taas tarinaansa nopeaan tahtiin. Hänen olemuksensa kuitenkin kertoi, ettei nuo muistot, kumma kyllä, olleet tuskaisia. Päinvastoin. Veikkasin, että hän muistelisi näitä tapahtumia hyvin usein jälkeenpäin. Luultavasti hymyssä suin.
”Tunsin kyyneleiden alkavan valua enkä enää pystynyt pidättelemään itkuani. Otin tiukemman otteen tytöstä, joka nyt kiusasi minua pahimmalla mahdollisella tavalla, ja joka oli ainoa, johon saatoin nyt turvautua. Tunteet velloivat sisälläni, enkä tiennyt mitä ajatella, itkin vain. Tunsin Sarin nostavan kätensä niskaani ja alkavan silittää minua. Se tuntui olosuhteisiin nähden oikein mukavalta. Sari ei tuntunut vain pelaavan rooliaan vaan oikeasti lohduttavan minua. Askeleet haipuivat takanani. Kaikki kolme olivat onneksi olleet toisella puolella katua. Pelkäsin sitä tilannetta, että joku tulisi sillä puolen katua, jossa me olimme. Niin ei kuitenkaan tapahtunut. En tiedä kauanko olimme siinä. Lopulta kuulin Sarin sanovan: ’Yksi vielä’. Kiitin häntä, että hän malttoi lopettaa. En tosin tiennyt, miten paljon hän tästä nautti.
”Kauaa ei tarvittu odottaa, kun kuulin taas askeleita. Selviä korkokengän askeleita. Sydämeni oli pysähtyä, kun yössä kaikui humalainen naisääni: ’Hei kultapuppelit’. Käänsin katseeni ja huomasin vanhemman naisen kulkevan meitä kohti kassi kädessään. Tunsin Sarinkin käden värähtävän selässäni. Tätä hän ei ollut ilmeisesti suunnitellut. Nainen hoiperteli luoksemme haisten kuin satamakapakka. Hän alkoi ihastella meitä ja kutsui meitä kauniiksi näyksi ja muuksi vastaavaksi. Hän esitti ihailevan mielipiteensä takapuolestani, jonka alastomuudessa hän ei tuntunut näkevän mitään outoa. Pyyhin kyyneleitäni ja hän ihmetteli, miksi minä nyt itkin, kun mukavassa tilanteessa olin. En sanonut mitään. Hän kutsui meidät lasilliselle luokseen. Pudistin jo päätäni, mutta Sari suostui meidän kummankin puolesta. Hän kehotti minua pukeutumaan, koska olisi sopimatonta kuljeksia puolipukeissa toisten ihmisten kodeissa. Nielin terävän vastaukseni koston pelossa.
”Matka naisen luo oli rentouttava. Olin saanut housuni takaisin ja sain urheutta siitä, kun huomasin ettei Sari ollut enää omalla maaperällään. Vasta naisen lirkutus ’minun on ihan pakko esitellä teidät pikkukullat ystävättärilleni’ sai minut menettämään kaiken keräämäni rauhallisuuden. Sari, jonka kädestä pidin edelleen kiinni, tai päinvastoin, värähti myös, mutta hymyili sitten. Saavuimme naisen luo, jossa oli kaksi muuta naista, selvin päin kuin nykyrunoilija. Meidät mukaan pyytänyt nainen esitteli itsensä ja ystävänsä ja meidät pikku kullannupuiksi ystävilleen. Naiset tarjosivat meille juotavaa, ja halusivat nähdä meidän suutelevan. Käännyin neuvottomana Sariin päin, joka leikkisän oloisesti kehotti minua toimimaan kuten he halusivat. Varovasti kumarruin häntä kohti ja tunsin Sarin laittavan kätensä poskelleni, ohjaavan päätäni itseään kohti ja suutelevan sitten minua. Hän ei suudellut pitkään, mutta lämpimästi, ei mitenkään siten kuin odotin. Oliko tämä hänelle muutakin kuin leikkiä?
”Kun Sari irrottautui minusta, hän hymyili minulle lämpimästi. Huomasin yhden naisista pyyhkivän silmiään liikuttuneena muiden kehuessa kaunista näkyä ja tarjosivat lisää juotavaa. Naiset pulisivat lähes yhtä aikaa eri asioista, mutta minua ei kiinnostanut heidän juttunsa tippaakaan, ajattelin Saria. Mietin, mitä hän mietti ja mitä hän seuraavaksi keksisi. Sarin ilmoittaessa jonkin ajan kuluttua, että lähtisimme, naiset olivat avoimen pettyneitä, mutta eivät estäneet. He halasivat meitä ja kehottivat meitä olemaan urheita. Oven sulkeutuessa takanamme tajusin olevani taas kaksin Sarin kanssa. Hän kuitenkin katsoi minua miettivänä silmiin. Hän suunnitteli jotain, tiesin sen. En enää ajatellutkaan pakoa. Lähtisin vasta, kun hän antaisi siihen luvan. Tiesin tämän jatkuvan niin kauan kuin hän halusi. Hän sanoikin lyhyesti: ’mukaan’, ja lähti. Ohi kulkiessani hän otti taas kädestäni kiinni ja yhdessä kävelimme takaisin viileään yöhän.
”Kävelimme taas hiljaisuuden vallitessa välillämme. Lyhyen kävelyn jälkeen saavuimme puistoon. Siellä Sari käski minun taas riisuutua. Katsoin, että olimme todellakin kahden ja otin housuni jälleen pois Tällä kertaa sain sentään pitää pikkarini. Levottomuus levisi taas ruumiiseeni. Sari ei kuitenkaan ollut tyytynyt tällä kertaa tähän. Hän nosti paitaani ja käski minun ottaa toinen käteni pois hihasta. Hieman epäröiden tein niin. Toinen rintani näkyi nyt paitani alta. Sari tunti hetken miettivän, tuli sitten aivan eteeni ja kiersi kätensä selkäni taa. Kohta tunsin liivieni hakasen aukeavan ja Sari otti liivini itselleen ja katsoi minua nyt. Peittelin itseäni häpeissäni. Sitten Sari veti minut hieman sivummalle ja käski minun istua puuta vasten. Tein niin. Ruohikko tuntui hieman viileän kostealta ja puun kaarna kovalta ja kylmältä. Mietin, mitä minun tässä pitäisi muka toimittaa, vaikka arvasinkin sen jo. Sari tosiaankin kylvi kauhua minuun levittämällä jalkani ja nousten sitten katsomaan minua. Hän asteli puistopolulle ja katsoi minua sieltä. Sitten hän käveli takaisin ja käänsi minua hieman sivuttain, että jalkani peittäisi kyllä haarani kunhan vain pitäisin sen koukussa. Sari koitti näyttää ankaralta käskiessä minua aloittamaan, muttei onnistunut kovinkaan hyvin. Itse hän siirtyi nyt suoraan edessäni olevaan pusikkoon nauttimaan luultavasti esityksestä.
”Katsoi polulle päin, joku siellä jo kuului tulevan. Päätin aloittaa, jotta saisin homman joskus loppuunkin. Sitä paitsi minun alkoi olla kylmä. Työnsin käteni pikkareihini ja aloin hieroa itseäni hermostunein liikkein. Ensimmäinen ohikulkija oli vanhempi mies eikä näyttänyt huomanneen minua, mutta jo hetken kuluttua joku nuorempi kaveri tuli polkua pitkin kaljapullo kädessä. Hän näki minut. Katsoin muualle ja hyväilin itseäni paniikissa. Tiesin pääseväni pois vasta, kun olisin lauennut. Mutta olin hermostunut, kylmissäni ja onneton, joten en ollut oikealla tuulella tätä varten. Kundi oli pysähtynyt kuin pesismailan iskusta ja liukui ’huomaamattomasti’ pusikkoon. Tämä tästä vielä puuttuikin. Yleisön edessä menin aina lukkoon, varsinkin nyt, kun aihe oli näin arka. Tunsin kyyneleiden alkavan valua. Koitin peittää edes rintani kädelläni, mutta muistin Sarin katsovan, joten voisin saada siitä lisärankaisun. Aloin kuitenkin hyväillä sitäkin, jotta pääsisin tästä nopeasti pois.
”Pikku hiljaa kuitenkin tunsin rentoutuvani. Sormeni pillussani alkoivat tuntua hyvältä ja itkuiset nyyhkytykseni muuttua kiihkon valitukseksi. Suoristin toisen jalkani parhaan alan saadakseni ja hyväilin rintaanikin kovemmin. Suljin silmäni ja taivutin pääni ylöspäin. Kohta huomasin, etten enää välittänyt, kulkisiko polulla joku muu. Olisin tuskin lopettanut vaikka äitini olisi mennyt siellä. Ajattelin Saria. Ajattelin Sannaa. Ja sitä, mitä olin kummankin heidän kanssaan kokenut. Huomasin kostuvani enemmän, kun muistelin Sannaa itkemässä avuttomana allani. Hämmästyksekseni kiihotuin vielä enemmän muistellessani Saria kostamassa minulle silloin ekana iltana. Puska, johon kaljapullon kanssa hävinnyt, kahisi rytmikkäin liikkein. Hieno homma. Tunsin kuitenkin lopultakin itsekin saavani. Ruumiini jännittyi kylmää kaarnaa ja kosteaa ruohikkoa vasten ja voinkin kuuluvasti. Makasin raukeana ja annoin kundille aikaa häipyä vähin äänin. Kohta kuulunkin hänen rymisevän äänettömästi tiehensä kertomaan koko kaveripiirilleen tapahtumista. Toivottavasti hän ei tuntenut minua.
”Äänettömät askeleet pysähtyivät eteeni. Katsoin ylös ja Saria silmiin. Sari ojensi kätensä ja auttoi minut pystyyn. Hänen kätensä oli hieman limainen. Katsoin häntä ja huomasin hänen kasvojensa punoittavan vienosti. No, sehän ei minua haitannut. Ei sitten ollenkaan. Hän käski minun pukea ja palautti liivini. En jaksanut pukea niitä päälleni. Hän kehotti minua menemään kotiin ja kuumaan kylpyyn. Tämä olisi tällä kertaa ohi. Hän painotti kohtaa ’tällä kertaa’. Otin hänen kädestään kiinni ja halusin sanoa jotain, mutten saanut sanaa suustani. Sen sijaan vain halasin häntä ja lähdin juoksemaan pois ennen kuin hän muuttaisi mieltään. Kuuma kylpy todellakin tuntui ihanalta, ja siellä minulla oli aikaa ajatella.”
Heidi veti syvään henkeä kuin merkitäkseen viimeisen pisteen. Nuorisotalolle alkoi tulla jo muutakin porukkaa. Heidi kysyi, olinko nähnyt Sannaa tai tiesinkö, mitä hänelle kuului. Kerroin tavanneeni hänet ja että hän…. halusi jutella. En kertonut sitä mitä Sanna oli minulle kertonut. Olisipa siinä sitten Heidillekin ihmettelemistä kun Sanna itse saisi kertoa. Sari ei kaikesta päätelleen ollut sanonut mitään, koska Heidi näytti olevan vilpittömästi huolissaan. Sitten Heidin odottamat kaverit tulivat ja hän nousi ylös. Sanoin, että kyllä he hänet hakisivat käsiinsä, kunhan olisivat suunnitelleet jotain oikein inhottavaa Heidiä varten. Hän kiitti minua rohkaisusta käskemällä minun painua helvettiin. Sitten hän hymyili ja lähti. Huomasin unohtaneeni kysyä, miksi hän tämän tarinan minulle kertoi. Nyt kun sille ei tuntunut olevan mitään syytä. Toivottavasti saisin kuitenkin kuulla vielä senkin tarinan, kun Sanna ja Heidi kohtaisivat taas. Siitä voisi tulla hieno päätös tälle tarinaketjulle, mutta kyllä tämä tällaisenaankin jo hyvältä kuulostaa.
----------------------------
Saa jälleen kerran kommentoida vapaasti.
Vielä saisin kai yhen osan tähän loppuun mahtumaan. Jos halukkuutta taas löytyy, niin voisin kirjoitella sen kunhan ehdin.
Jatkoa Tunnustukseen ja Sisarrakkauteen
Mitään en tytöistä ollut kuullut ties kuinka pitkään aikaan. Tarkemmin ajatellen koko päivänä. Mutta halusi kuulla loputkin. Mihinköhän Sari oli Heidin viime viikonloppuna vienyt? Ja mitä hänelle tehnyt? Näine mietteineni törmäsinkin Heidiin. Tai pikemminkin päinvastoin, minä seisoin valoissa ja hän juoksi minua päin. Hän oli ensin pahoillaan, mutta tunnisti sitten minut ja veti minut kauppaan josta osti itselleen tripin. Sitä hörppiessään hän vaati saada kertoa, mitä oli tapahtunut. En ollut saanut vielä yhtäkään suunvuoroa, joten joutuisin odottamaan, että saisin kertoa Sannan terveiset.
”Elikkä siis; Sari vei minut pois luotasi silloin viimeksi. Koitin päästä pakoon, mutta hän sanoi, ettei se olisi kovin hyvä ajatus ja uskoin häntä. Koitin silti. ’Temppuile vielä vähän ja sinun käy vielä huonommin’, hän sanoi kylmästi. Minusta ei kuulostanut kovin kivalta. Koitin vastustella, että hän oli kostanut minulle. Osoitin poskeani ja sanoin, ettei mustelmani ollut vieläkään parantunut. Hän sanoi, että olin tehnyt jotain niin anteeksiantamatonta, ettei se edellinen ollut riittänyt. Sanna oli kuulemma ollut tolaltaan koko yön eikä ollut pystynyt lopettamaan itkemistään pitkiin aikoihin ja senkin jälkeen ollut huonovointinen ja menettänyt ruokahalunsa ja vaikka mitä muuta. Hän näytti vihaiselta, joten päätin totella häntä. Hän piti koko matkan ajan kädestäni tiukasti kiinni. Kaupungilla ei liikkunut enää siihen aikaan paljoakaan väkeä, vain muutamia ihmisiä, useimmat humalassa. Hän vei minua keskikaupungilla puolisen tuntia, kunnes saavuimme jollekin kujalle, johon pääsi kummastakin päästä.
”Siellä sitten Sari kylmästi käski minut riisuutua. Koitin pelästyneenä lähteä pakoon, mutta Sari piti edelleen kädestäni kiinni ja toisti sanansa yhtä kylmällä äänellä kuin äskenkin. Koitin kysellä, mitä minulle tapahtuisi. Sari oli lyhytsanainen vastauksissaan, eikä paljastanut mitään. Koitin anella häntä armahtamaan minut. Vetosin kaikkiin keksimiini tunteisiin, joita hänellä olisi voinut olla, mutta millään ei tuntunut olevan tehoa. Vasta, kun uhkasin alkaa kiljumaan, hän perääntyi väitteestään hieman; saisin pitää paitani ja hän muistutti tuskasta, jonka olin Sannalle aiheuttanut, joten tämä tulisi vain hyvään tarpeeseen ennaltaehkäisevänä mahdollista seuraavaa tapausta varten. Sari piti minua siis potentiaalisena raiskaajana. Häpeän kyyneleet silmissä riisuin farkkuni maahan. Kylmä iltatuuli sai ihoni heti kananlihalle. Sari kylvi jäätä sieluuni käskemällä minun jatkaa. Eihän minulla enää ollut kuin pikkarini. Vielä kerran koitin anoa armoa, mutta Sarin kärsivällisyys oli lopussa. Hän löi minua poskelle. Putosin toisen polveni varaan kylmälle asfaltille.”
Olimme tulleet Heidin kanssa nuorisotalolle, jonne Heidi oli ollut matkalla. Ketään muita paikalla ei ollut, joten istuimme sohvalle ja Heidi jatkoi tarinaansa, kunhan oli ryystänyt viimeisetkin tipat tripistään.
”Missäs minä olinkaan? Ai niin, maassa ilman housuja. Kömmin siitä sitten pystyyn ja pitelin kirvelevää poskeani. Sari näytti valmiilta uusimaan iskunsa joten otin pikkarini nopeasti pois ja jätin nekin maahan farkkujeni päälle. Leuto ilta tuntuu muuten hyytävän kylmältä, kun ei ole housuja jalassa. Painoin paitani helmaa kaksi käsin alaspäin, mutta onnistuin peittämään vain etupuoleni. Paitani oli yksinkertaisesti liian lyhyt. En ollut koskaan ajatellutkaan, että tarvitsisin sitä peittämään pilluani. Sitten, kuin suoraan kauhuleffasta, Sari otti farkkuni ja pikkarini ja aikoi lähteä. Tartuin hänen käteensä ja pyysin häntä antamaan ne takaisin. Sanoin, että hän voisi vaikka katkaista jalkani, kunhan ei vain jättäisi minua sinne. Hän vain totesi, ettei halunnut minulle pahaa ja virnisti ärsyttävästi. Hän lupasi odottaa minua puoli tuntia ja lähti. En heti tajunnut, mitä hän sillä tarkoitti. Koitin kysyä asiaa, mutta hän oli kadulla.
”Voit uskoa, että se oli kammottavin paikka, missä olin koskaan ollut. Puolialastomana keskikaupungilla. Katsoin varovasti kadulle. Siellä meni uskomaton määrä porukkaa. Eihän siellä äsken ollut mennyt melkein ketään. Ei tosin nyttekään, mutta suhteellisuus on aina ollut viholliseni. No, kyykistyin roskiksen ja hylätyn jääkaappivainaan väliin ja aloin itkeä. Minua pelotti ja nolotti. Odotin, että sain hengitykseni taas kuriin ja kurkistin varovasti kadulle. Huomasin Sarin seisovan rennonoloisesti tien toisella puolella ja kuuntelevan korvalappustereoita. Farkkuni olivat mytyssä hänen jalkojensa alla. Katsoin anovasti häneen, mutta hän ei huomannut minua. Juoksin kujan toiseen päähän, mutta sielläkin liikkui porukkaa, enkä pääsisi kotiin kovinkaan nopeasti täältä, enkä halunnut kulkea pylly paljaana pitkin ja poikin. En keksinyt mitään muutakaan pois pääsyä tästä tilanteesta, kuin mennä hakemaan farkkuni Sarilta. Tarkistin koko kujan, enkä löytänyt mitään, millä peittää itseni. Alistuneesti huokaisten painoin paitani alas ja aloin katsoa sopivaa kohtaa, jossa voisin livahtaa kadun yli.
”Autoja ja jalankulkijoita meni editseni liian tiuhaan, jotta olisin uskaltanut luikahtaa kadun toiselle puolelle. Minuutit juoksivat nopeaan ja huomasin Sarin katsovan kelloaan yhä useammin. Sitten, katsoin ympärilleni; en nähnyt ketään ja yksi auto vain näköpiirissä. Nielaisin kyyneleeni ja valmistauduin elämäni pahimpaan kohtaukseen. Auto tuli kuin kuppatautinen norsu, mutta lopulta se meni ohitseni ja pinkaisin juoksuun. Kylmä viima tuntui uudelta ja kokemus sai pilluni kostumaan hieman, mikä ei ollut omiaan parantamaan oloani. Sari huomasi minut ja otti napit korviltaan ja seurasi käsi suun edessä tuloani. Pääsin lopulta hänen luokseen ja pyysin housujani takaisin. Kuten olin syvällä sisimmässäni pelännytkin, Sarilla ei ollut aikomustakaan päästä minua näin vähällä. Hän otti minua kädestä kiinni ja veti minut lähemmäksi itseään. Hän ei sanonut mitään, hän tuntui odottavan jotain. Jokainen sekunti oli yhtä tuskaa. Milloin tahansa joku voisi tulla ja nähdä minut.
”Katsoin häntä anovasti silmiin melkoisen pitkään. Hän vilkuile sivuilleen aina välillä. Yhtäkkiä hän otti takatukastani kiinni ja veti pääni aivan omansa eteen. ’Halaa minua’, hän kuiskasi hiljaa. Hiljainen yö kantoi korviini kopisevat askeleet. Pelästyneenä kiedoin käteni hänen kaulansa ympärille. Hän otti lanteistani kiinni ja veti niitä lähemmäs itseään. Olin menettää tasapainoni ja jouduin ottamaan askeleen lähemmäs häntä. Hän piti jalkojaan hieman levällään, muttei niin lähekkäin, että olisin saanut jalkani hänen jalkojensa väliin. Hän oli pakottanut jalkani levälleen. Hän painoi lanteitani tiukasti omiaan vasten. Vasta nyt muuten huomasin, että hän oli ottanut paitani alta minusta kiinni, ei sen päältä, vaikka se olisi ollut helpompaa. Arvasin tämän tarkoittavan jotain, mutten tiennyt mitä. Enkä ehtinyt ajatellakaan, koska kuulin askelten selvästi hidastuneen. Kohta kuului myös innokas vihellys. Voit uskoa, miten häpeissäni olin. Sarikin tunsi minun murtuvan jo siihen, joten hän lupasi, että saisi painaa pääni hänen olkapäätään vasten. Tein heti niin. Läheisyys auttoi olotilaani. Tunsin Sarin pitävän käsiään alaselkäni päällä. Kuului toinen vihellys. Askeleet olivat pysähtyneet. Ilmeisesti näystä innostunut tyyppi aikoi katsoa siinä, kunnes saisi tarpeekseen. Askeleet alkoivat taas kuulua, nyt toisesta suunnasta. Mutta nyt niitä kului olevan kahdet.”
Heidi selitti taas tarinaansa nopeaan tahtiin. Hänen olemuksensa kuitenkin kertoi, ettei nuo muistot, kumma kyllä, olleet tuskaisia. Päinvastoin. Veikkasin, että hän muistelisi näitä tapahtumia hyvin usein jälkeenpäin. Luultavasti hymyssä suin.
”Tunsin kyyneleiden alkavan valua enkä enää pystynyt pidättelemään itkuani. Otin tiukemman otteen tytöstä, joka nyt kiusasi minua pahimmalla mahdollisella tavalla, ja joka oli ainoa, johon saatoin nyt turvautua. Tunteet velloivat sisälläni, enkä tiennyt mitä ajatella, itkin vain. Tunsin Sarin nostavan kätensä niskaani ja alkavan silittää minua. Se tuntui olosuhteisiin nähden oikein mukavalta. Sari ei tuntunut vain pelaavan rooliaan vaan oikeasti lohduttavan minua. Askeleet haipuivat takanani. Kaikki kolme olivat onneksi olleet toisella puolella katua. Pelkäsin sitä tilannetta, että joku tulisi sillä puolen katua, jossa me olimme. Niin ei kuitenkaan tapahtunut. En tiedä kauanko olimme siinä. Lopulta kuulin Sarin sanovan: ’Yksi vielä’. Kiitin häntä, että hän malttoi lopettaa. En tosin tiennyt, miten paljon hän tästä nautti.
”Kauaa ei tarvittu odottaa, kun kuulin taas askeleita. Selviä korkokengän askeleita. Sydämeni oli pysähtyä, kun yössä kaikui humalainen naisääni: ’Hei kultapuppelit’. Käänsin katseeni ja huomasin vanhemman naisen kulkevan meitä kohti kassi kädessään. Tunsin Sarinkin käden värähtävän selässäni. Tätä hän ei ollut ilmeisesti suunnitellut. Nainen hoiperteli luoksemme haisten kuin satamakapakka. Hän alkoi ihastella meitä ja kutsui meitä kauniiksi näyksi ja muuksi vastaavaksi. Hän esitti ihailevan mielipiteensä takapuolestani, jonka alastomuudessa hän ei tuntunut näkevän mitään outoa. Pyyhin kyyneleitäni ja hän ihmetteli, miksi minä nyt itkin, kun mukavassa tilanteessa olin. En sanonut mitään. Hän kutsui meidät lasilliselle luokseen. Pudistin jo päätäni, mutta Sari suostui meidän kummankin puolesta. Hän kehotti minua pukeutumaan, koska olisi sopimatonta kuljeksia puolipukeissa toisten ihmisten kodeissa. Nielin terävän vastaukseni koston pelossa.
”Matka naisen luo oli rentouttava. Olin saanut housuni takaisin ja sain urheutta siitä, kun huomasin ettei Sari ollut enää omalla maaperällään. Vasta naisen lirkutus ’minun on ihan pakko esitellä teidät pikkukullat ystävättärilleni’ sai minut menettämään kaiken keräämäni rauhallisuuden. Sari, jonka kädestä pidin edelleen kiinni, tai päinvastoin, värähti myös, mutta hymyili sitten. Saavuimme naisen luo, jossa oli kaksi muuta naista, selvin päin kuin nykyrunoilija. Meidät mukaan pyytänyt nainen esitteli itsensä ja ystävänsä ja meidät pikku kullannupuiksi ystävilleen. Naiset tarjosivat meille juotavaa, ja halusivat nähdä meidän suutelevan. Käännyin neuvottomana Sariin päin, joka leikkisän oloisesti kehotti minua toimimaan kuten he halusivat. Varovasti kumarruin häntä kohti ja tunsin Sarin laittavan kätensä poskelleni, ohjaavan päätäni itseään kohti ja suutelevan sitten minua. Hän ei suudellut pitkään, mutta lämpimästi, ei mitenkään siten kuin odotin. Oliko tämä hänelle muutakin kuin leikkiä?
”Kun Sari irrottautui minusta, hän hymyili minulle lämpimästi. Huomasin yhden naisista pyyhkivän silmiään liikuttuneena muiden kehuessa kaunista näkyä ja tarjosivat lisää juotavaa. Naiset pulisivat lähes yhtä aikaa eri asioista, mutta minua ei kiinnostanut heidän juttunsa tippaakaan, ajattelin Saria. Mietin, mitä hän mietti ja mitä hän seuraavaksi keksisi. Sarin ilmoittaessa jonkin ajan kuluttua, että lähtisimme, naiset olivat avoimen pettyneitä, mutta eivät estäneet. He halasivat meitä ja kehottivat meitä olemaan urheita. Oven sulkeutuessa takanamme tajusin olevani taas kaksin Sarin kanssa. Hän kuitenkin katsoi minua miettivänä silmiin. Hän suunnitteli jotain, tiesin sen. En enää ajatellutkaan pakoa. Lähtisin vasta, kun hän antaisi siihen luvan. Tiesin tämän jatkuvan niin kauan kuin hän halusi. Hän sanoikin lyhyesti: ’mukaan’, ja lähti. Ohi kulkiessani hän otti taas kädestäni kiinni ja yhdessä kävelimme takaisin viileään yöhän.
”Kävelimme taas hiljaisuuden vallitessa välillämme. Lyhyen kävelyn jälkeen saavuimme puistoon. Siellä Sari käski minun taas riisuutua. Katsoin, että olimme todellakin kahden ja otin housuni jälleen pois Tällä kertaa sain sentään pitää pikkarini. Levottomuus levisi taas ruumiiseeni. Sari ei kuitenkaan ollut tyytynyt tällä kertaa tähän. Hän nosti paitaani ja käski minun ottaa toinen käteni pois hihasta. Hieman epäröiden tein niin. Toinen rintani näkyi nyt paitani alta. Sari tunti hetken miettivän, tuli sitten aivan eteeni ja kiersi kätensä selkäni taa. Kohta tunsin liivieni hakasen aukeavan ja Sari otti liivini itselleen ja katsoi minua nyt. Peittelin itseäni häpeissäni. Sitten Sari veti minut hieman sivummalle ja käski minun istua puuta vasten. Tein niin. Ruohikko tuntui hieman viileän kostealta ja puun kaarna kovalta ja kylmältä. Mietin, mitä minun tässä pitäisi muka toimittaa, vaikka arvasinkin sen jo. Sari tosiaankin kylvi kauhua minuun levittämällä jalkani ja nousten sitten katsomaan minua. Hän asteli puistopolulle ja katsoi minua sieltä. Sitten hän käveli takaisin ja käänsi minua hieman sivuttain, että jalkani peittäisi kyllä haarani kunhan vain pitäisin sen koukussa. Sari koitti näyttää ankaralta käskiessä minua aloittamaan, muttei onnistunut kovinkaan hyvin. Itse hän siirtyi nyt suoraan edessäni olevaan pusikkoon nauttimaan luultavasti esityksestä.
”Katsoi polulle päin, joku siellä jo kuului tulevan. Päätin aloittaa, jotta saisin homman joskus loppuunkin. Sitä paitsi minun alkoi olla kylmä. Työnsin käteni pikkareihini ja aloin hieroa itseäni hermostunein liikkein. Ensimmäinen ohikulkija oli vanhempi mies eikä näyttänyt huomanneen minua, mutta jo hetken kuluttua joku nuorempi kaveri tuli polkua pitkin kaljapullo kädessä. Hän näki minut. Katsoin muualle ja hyväilin itseäni paniikissa. Tiesin pääseväni pois vasta, kun olisin lauennut. Mutta olin hermostunut, kylmissäni ja onneton, joten en ollut oikealla tuulella tätä varten. Kundi oli pysähtynyt kuin pesismailan iskusta ja liukui ’huomaamattomasti’ pusikkoon. Tämä tästä vielä puuttuikin. Yleisön edessä menin aina lukkoon, varsinkin nyt, kun aihe oli näin arka. Tunsin kyyneleiden alkavan valua. Koitin peittää edes rintani kädelläni, mutta muistin Sarin katsovan, joten voisin saada siitä lisärankaisun. Aloin kuitenkin hyväillä sitäkin, jotta pääsisin tästä nopeasti pois.
”Pikku hiljaa kuitenkin tunsin rentoutuvani. Sormeni pillussani alkoivat tuntua hyvältä ja itkuiset nyyhkytykseni muuttua kiihkon valitukseksi. Suoristin toisen jalkani parhaan alan saadakseni ja hyväilin rintaanikin kovemmin. Suljin silmäni ja taivutin pääni ylöspäin. Kohta huomasin, etten enää välittänyt, kulkisiko polulla joku muu. Olisin tuskin lopettanut vaikka äitini olisi mennyt siellä. Ajattelin Saria. Ajattelin Sannaa. Ja sitä, mitä olin kummankin heidän kanssaan kokenut. Huomasin kostuvani enemmän, kun muistelin Sannaa itkemässä avuttomana allani. Hämmästyksekseni kiihotuin vielä enemmän muistellessani Saria kostamassa minulle silloin ekana iltana. Puska, johon kaljapullon kanssa hävinnyt, kahisi rytmikkäin liikkein. Hieno homma. Tunsin kuitenkin lopultakin itsekin saavani. Ruumiini jännittyi kylmää kaarnaa ja kosteaa ruohikkoa vasten ja voinkin kuuluvasti. Makasin raukeana ja annoin kundille aikaa häipyä vähin äänin. Kohta kuulunkin hänen rymisevän äänettömästi tiehensä kertomaan koko kaveripiirilleen tapahtumista. Toivottavasti hän ei tuntenut minua.
”Äänettömät askeleet pysähtyivät eteeni. Katsoin ylös ja Saria silmiin. Sari ojensi kätensä ja auttoi minut pystyyn. Hänen kätensä oli hieman limainen. Katsoin häntä ja huomasin hänen kasvojensa punoittavan vienosti. No, sehän ei minua haitannut. Ei sitten ollenkaan. Hän käski minun pukea ja palautti liivini. En jaksanut pukea niitä päälleni. Hän kehotti minua menemään kotiin ja kuumaan kylpyyn. Tämä olisi tällä kertaa ohi. Hän painotti kohtaa ’tällä kertaa’. Otin hänen kädestään kiinni ja halusin sanoa jotain, mutten saanut sanaa suustani. Sen sijaan vain halasin häntä ja lähdin juoksemaan pois ennen kuin hän muuttaisi mieltään. Kuuma kylpy todellakin tuntui ihanalta, ja siellä minulla oli aikaa ajatella.”
Heidi veti syvään henkeä kuin merkitäkseen viimeisen pisteen. Nuorisotalolle alkoi tulla jo muutakin porukkaa. Heidi kysyi, olinko nähnyt Sannaa tai tiesinkö, mitä hänelle kuului. Kerroin tavanneeni hänet ja että hän…. halusi jutella. En kertonut sitä mitä Sanna oli minulle kertonut. Olisipa siinä sitten Heidillekin ihmettelemistä kun Sanna itse saisi kertoa. Sari ei kaikesta päätelleen ollut sanonut mitään, koska Heidi näytti olevan vilpittömästi huolissaan. Sitten Heidin odottamat kaverit tulivat ja hän nousi ylös. Sanoin, että kyllä he hänet hakisivat käsiinsä, kunhan olisivat suunnitelleet jotain oikein inhottavaa Heidiä varten. Hän kiitti minua rohkaisusta käskemällä minun painua helvettiin. Sitten hän hymyili ja lähti. Huomasin unohtaneeni kysyä, miksi hän tämän tarinan minulle kertoi. Nyt kun sille ei tuntunut olevan mitään syytä. Toivottavasti saisin kuitenkin kuulla vielä senkin tarinan, kun Sanna ja Heidi kohtaisivat taas. Siitä voisi tulla hieno päätös tälle tarinaketjulle, mutta kyllä tämä tällaisenaankin jo hyvältä kuulostaa.
----------------------------
Saa jälleen kerran kommentoida vapaasti.
Vielä saisin kai yhen osan tähän loppuun mahtumaan. Jos halukkuutta taas löytyy, niin voisin kirjoitella sen kunhan ehdin.
Vastaukset 3
Vanhimmat
lisää. turha sitä nyt on enään tähän jättää
Todella mahtavaa!
Olen kyllä sitä mieltä että sinä se paras kertoja olet.
Jos ja kun kirjoitat seuraavan osan niin ota siihen taas vähän alistamista mukaan, ja keksi kaikkea hauskaa mitä voi tehdä ;)
Todella mahtava!
Kun kirjoitat seuraavan jakson niin laita enemmän alistamista mukaan ;) jos se sopii.