A-P-U-A

Hormonikierukka ollut yli vuoden. LAitettiin nuorimman ollessa 5kk vanha.
Kierukan käytön alussa tiputteluvuoto oli tavallista, lähes päivättäistäkin. Noin puolessa vuodessa vuoto tasaantui 2-5 viikon välein olevaksi muutaman päivän "kuukautisvuodoksi", muulloin ei ollut tiputtelua.
(Minulla on ollut kierukka ennenkin, silloin kuukautiseni jäivät kuukauden käytön jälkeen kokonaan pois.)
Imetyksen lopetin nuorimmaiseni kanssa yli puolivuotta sitten, mutta maitoa heruu tipoittain yhä.
Kolmisen viikkoa sitten havahduin siihen, ettei "kuukautisia" ole ollut aikoihin. Sain niihin aikoihin kovan flunssan, joka aiheutti melkoista väsymystä ja huonovointisuutta. Mutta flunssa meni, väsymys ja pahoinvointi jäivät.
En tiedä kuvittelenko, vai aristavatko rintani. En tiedä kuvittelenko, vai vihlooko alavatsa välillä kuin menkkojen tullessa.
Mutta vuoto on pysynyt poissa. Olenkohan raskaana??? milloin uskaltaa testata, kun ei ole mitään kirtoa, josta laskea milloin menkat ovat myöhässä?
2585
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Niin, eli minä tulin hormonikierrukan kanssa raskaaksi. Yrittivät sanoa, että se on varmempi kuin sterilisaatio, mutta eipä ollut, joten heti vain testaamaan!!

Äänestä

Ne testit ei paljoa maksa. Tee nyt testi vaan, ja jos negaa näyttää, niin tee toinen parin viikon päästä jos oireet jatkuu. Silloinhan se sitten ainakin näkyy.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vainoharhainenko????? kirjoitti:

Hormonikierukka ollut yli vuoden. LAitettiin nuorimman ollessa 5kk vanha.
Kierukan käytön alussa tiputteluvuoto oli tavallista, lähes päivättäistäkin. Noin puolessa vuodessa vuoto tasaantui 2-5 viikon välein olevaksi muutaman päivän "kuukautisvuodoksi", muulloin ei ollut tiputtelua.
(Minulla on ollut kierukka ennenkin, silloin kuukautiseni jäivät kuukauden käytön jälkeen kokonaan pois.)
Imetyksen lopetin nuorimmaiseni kanssa yli puolivuotta sitten, mutta maitoa heruu tipoittain yhä.
Kolmisen viikkoa sitten havahduin siihen, ettei "kuukautisia" ole ollut aikoihin. Sain niihin aikoihin kovan flunssan, joka aiheutti melkoista väsymystä ja huonovointisuutta. Mutta flunssa meni, väsymys ja pahoinvointi jäivät.
En tiedä kuvittelenko, vai aristavatko rintani. En tiedä kuvittelenko, vai vihlooko alavatsa välillä kuin menkkojen tullessa.
Mutta vuoto on pysynyt poissa. Olenkohan raskaana??? milloin uskaltaa testata, kun ei ole mitään kirtoa, josta laskea milloin menkat ovat myöhässä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu