Ajelin polttopuita nostovarsiin kiinnitetyllä takakoussikalla, joka oli tehty etukuormaajaan tarkoitetusta lantatalikosta. Traktori, jossa etukuormaaja oli, oli aikoinaan annettu vaihdossa Valmet 500:een, ja tuo lantakauha oli sitten jäänyt siitä kaupasta pois.
Lantakauhaan tehtiin hitsaamalla kolmipistekiinnitykset kuormaajasovitteiden paikalle niin, että sen pystyi kytkemään Valmetin nostolaitteisiin. Lantapiikkien päälle oli tehty jatkot sinkitystä 2":n vesijohtoputkesta siten, että jokaisen piikin päälle oli työnnetty noin 1,5 metrin pätkä putkea.
Putkien päihin hitsattiin jousiteräksestä sideraudat pitämään lisälava koossa ja antamaan sille muutenkin jämäkkyyttä. Lisälavan takaosaan tehtiin vielä teräsputkesta tupet, joihin pystyi panemaan pystyyn vesijohtoputkesta tehdyt karikat, jolloin laitteella pystyi kuljettamaan mukavasti melkoisen määrän polttopuuksi tarkoitettuja 1,5...3 metrin pituisia pöllejä poikittain ladottuina.
Kun siihen teki täyden kuorman, niin traktorin keula oli melko kevyt, maastossa piti ajella varovasti ja tiellä ajaettaessa oli melkeinpä mukavampi ohjata jarruin kuin ratista kääntelemällä. Se lisälava varmistettiin riimulla, että se pysyi paikallaan, kun sillä kuljetettiin taakkoja.
Sattui kerran ollessani Valmet 500:lla ajossa, vasen eturengas puhkeamaan. Matkaa kotiin ja renkaanpaikkauspaikalle olisi ollut vajaa kilometri, en kehdannut lähteä tunkkia hakemaan sieltä, vaan turvauduin poppaskonstiin (sellaisia piti traktorihommissa ennen-vanhaan toisinaan osata). Ajoin oikean etupyörän tilustien vieressä olleeseen ojaan, jolloin etuakseli keinahti oikeaan ääriasentoonsa. Otin traktorista mukana olleen kirveen ja jonkin ison avaimen ja kiilasin ne etuakselin ja kehdon (=apurungon) väliin ja peruutin traktorin varovasti tielle... tällöin etuakseli ei tietenkään päässyt keinahtamaan takaisin, vaan vasen etupyörä nousi sievästi ilmaan.
Ajelin sitten kotiin mukavasti kolmella pyörällä ja tein rengastyöt mukavasti omalla kotipihalla.
Minulla oli aina traktorissa kirves mukana, itse asiassa sillä oli oma paikkansa ohjaamossa, takana lokasuojan vieressä, vasemmanpuoleisen jarrun käyttötangon ja lokasuojan välissä se kulki mukavasti mukana ja pysyi aina paikallaan. Siitä se oli helppo ottaa tarvittaessa käteen vaikka ohjaamon ulkopuolelta, takaa tai ovesta.
--
P.S. Pyydän tulisesti anteeksi kaikilta, joita muisteluni mahdollisesti ärsyttävät. Siksi panenkin otsikkoon varoituksen sanan (muistelua), niin viestin voi jättää avaamatta.
Miksikö sitten muistelen? Selitys löytynee tästä kaaviosta, joka kuvaa suomalaisen miehen elämänkulkua eri ikäkausina - on helppo arvata mitä ikäkautta köyhä alkaa tässä lähestyä...
Kaavio: http://www.panuma.fi/funny/kaavio.htm
sama
Lantakauhaan tehtiin hitsaamalla kolmipistekiinnitykset kuormaajasovitteiden paikalle niin, että sen pystyi kytkemään Valmetin nostolaitteisiin. Lantapiikkien päälle oli tehty jatkot sinkitystä 2":n vesijohtoputkesta siten, että jokaisen piikin päälle oli työnnetty noin 1,5 metrin pätkä putkea.
Putkien päihin hitsattiin jousiteräksestä sideraudat pitämään lisälava koossa ja antamaan sille muutenkin jämäkkyyttä. Lisälavan takaosaan tehtiin vielä teräsputkesta tupet, joihin pystyi panemaan pystyyn vesijohtoputkesta tehdyt karikat, jolloin laitteella pystyi kuljettamaan mukavasti melkoisen määrän polttopuuksi tarkoitettuja 1,5...3 metrin pituisia pöllejä poikittain ladottuina.
Kun siihen teki täyden kuorman, niin traktorin keula oli melko kevyt, maastossa piti ajella varovasti ja tiellä ajaettaessa oli melkeinpä mukavampi ohjata jarruin kuin ratista kääntelemällä. Se lisälava varmistettiin riimulla, että se pysyi paikallaan, kun sillä kuljetettiin taakkoja.
Sattui kerran ollessani Valmet 500:lla ajossa, vasen eturengas puhkeamaan. Matkaa kotiin ja renkaanpaikkauspaikalle olisi ollut vajaa kilometri, en kehdannut lähteä tunkkia hakemaan sieltä, vaan turvauduin poppaskonstiin (sellaisia piti traktorihommissa ennen-vanhaan toisinaan osata). Ajoin oikean etupyörän tilustien vieressä olleeseen ojaan, jolloin etuakseli keinahti oikeaan ääriasentoonsa. Otin traktorista mukana olleen kirveen ja jonkin ison avaimen ja kiilasin ne etuakselin ja kehdon (=apurungon) väliin ja peruutin traktorin varovasti tielle... tällöin etuakseli ei tietenkään päässyt keinahtamaan takaisin, vaan vasen etupyörä nousi sievästi ilmaan.
Ajelin sitten kotiin mukavasti kolmella pyörällä ja tein rengastyöt mukavasti omalla kotipihalla.
Minulla oli aina traktorissa kirves mukana, itse asiassa sillä oli oma paikkansa ohjaamossa, takana lokasuojan vieressä, vasemmanpuoleisen jarrun käyttötangon ja lokasuojan välissä se kulki mukavasti mukana ja pysyi aina paikallaan. Siitä se oli helppo ottaa tarvittaessa käteen vaikka ohjaamon ulkopuolelta, takaa tai ovesta.
--
P.S. Pyydän tulisesti anteeksi kaikilta, joita muisteluni mahdollisesti ärsyttävät. Siksi panenkin otsikkoon varoituksen sanan (muistelua), niin viestin voi jättää avaamatta.
Miksikö sitten muistelen? Selitys löytynee tästä kaaviosta, joka kuvaa suomalaisen miehen elämänkulkua eri ikäkausina - on helppo arvata mitä ikäkautta köyhä alkaa tässä lähestyä...
Kaavio: http://www.panuma.fi/funny/kaavio.htm
sama
Vastaukset 5
Vanhimmat
Meilläkin puhkesi joskus 705:sta rengas kynnössä kun vanha vesijohtoputki puhkaisi etusen. Aurat kiveen, jotta saatiin etupää ilmaan ja kiilaus. Sen jälkeen ajeltiin mukavasti kolmella renkaalla parikilometriä kotio.
tilanne tuttu; oli raktorissa etukuormain, joten halon laitto akselin päälle oli helppoa.
muistaakseni linkosin vielä tietä paluureissullakin.
Meilläpäin ja varmaan muallakin tekivät jotku sillai 60-luvulla että hirttivät toisen takarenkaan reenjalakseen kiini niin saivat raktoriin lisää nopeutta pitemmillä siirtymätaipaleilla maanteillä.
sehän tuplaa nopeuden tuo, jos laskee! Eli sen aikaisen traktorin normi nopeus oli 25-30 ja tuolla 50-60. Tuohon kun olisi lisännyt kylmis nuffieldin niin teoreettinen nopeus olisi voinut olla 100-140 km/h. No johan siinä BMC:n nelosestakin voima tosin loppuu!
Ja kuulittekos mikä traktori oli kiihdytyskisojen nopeus ;-)
"Meilläpäin ja varmaan muallakin tekivät jotku sillai 60-luvulla että hirttivät toisen takarenkaan reenjalakseen kiini niin saivat raktoriin lisää nopeutta pitemmillä siirtymätaipaleilla maanteillä. "
Ei kuulosta kovin fiksulle. Siinä saa pienet tasauspyrät melkoista kyytiä. Ihmeen lujaksi on vanhat koneet ollut tehtyjä, jos semmoista menoa enemmänkin kestivät.