Lääkehoito

Kyselisin vähän teiltä muilta mitä lääkkeitä paniikkihäiriöön käytetää, tuleeko vieroitusoireita kun lopettaa, vaikuttaako lääkkeet mieleen (muuttuuko oma minä) jne?
Itse mietin vakavasti lääkkeiden aloitusta mutta pelottaa että kuinka ne vaikuttaa mieleeni muuten, olenko oma itseni enää, entä alussa haittavaikutukset, vieroitusoireet yms yms.. en haluaisi lääkkeitä mutta tuntuu että alkaa olla ainut vaihtoehto jolla pääsen eroon jatkuvista paniikeista. =(
7822
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

minä en olisi pärjännyt. Olen oma itseni enempi lääkkeitten avulla, kuin ilman. Osaan myös välttää tiettyjä nautintoaineita jotka stimuloivat.Kahvi ja tupakka pahinta,ja vielä yhdessä.Hyvä ruoka valio,hyvät yö unet ja tietty rutiini,ne on ainakin mulla auttaneet.Lääkkeistä en ole koskaan saanut mitään ikäviä sivuoireita.Ei lihomista eikä muutakaan.Tämä tietysti koskee vain mua. Jollain toisella voi olla erilailla.

Äänestä

Turhaan edes kuvittelet että sinä voisit tuosta noin vain aloittaa lääkityksen. Todennäköisesti joudut käymään psykiatreilla kuukausia ennenkuin edes asiaa harkitaan.

Äänestä
  • Olen käynyt monet kerrat asiasta juttelee ja minulle on aikasemmin tarjottu lääkkeitä joita en ole ottanut. Ja olen kärsinyt tästä jo kolme vuotta. Nyt vaan alkaa oireet pahenee ja alkaa tuntua sille että on otettava ne lääkkeet jotta voin jatkaa elämää suht normaalisti.

    Äänestä

mitaan psykiatreja, kyllä yleislääkäri vaikka
omalääkäri tarvittaessa määrää lääkkeet,
kunhan mahdolliset verikokeet on otettu ja oireet
kohdallaan. Itse sain saman tien lääkäriltä
jopa lääkenäyte liuskan alkua varten.

Äänestä

selviä ilman lääkkeitä joten kannattaa
keskustella lääkärinkanssa.
Sivuvaikutukset riippuu henkilöstä
itselläni oli alkuun hyvin lieviä,
vatsan nipistyksiä ym. Ei mitään
verrattuna paniikkikohtauksiin jotka
oli tosi rajuja. 3 kertaa ambulanssilla
sairaalaan jossa hoidettiin vähän eri
vaivoja mutta nyt oikeat lääkkeet.

Äänestä

Älä pelkää lääkkeitä niinkiun minä tein, paniikkihäiriöni ei olisi mennyt niin elämää rajoittavaksi jos olisin luottanut lääkkeisii ( Ja saanut oikeat lääkkeet heti aluksi, muutta panikkihäiriötä eiu tunnettu viel 90-luvun alussa , jolloin minä sairastuin)! Cipramil ( korvaava semprax on toiminut mulla mutta kyllä se on vaikuttanut persoonallisuuteeni, melkeimpä positiivisesti. Kohtauksii Xanor, jonka pureskelen ja vaikuttaa nopeesti, mutta väsyttää! T: 10 v. helvettiä kestänyt ja 7 v, melkein oireeton

Äänestä

jos et ole aiemmin vaivasta kärsinyt ja nyt kärsit, niin eivätkö lääkkeet ennemminkin palauttaisi sinut taas normaaliksi?

ja ihminenhän muuttuu koko ajan, sinä nyt ja sinä 5 vuoden päästä verrattuna rinnakkain ovat kuitenkin jo toistensa mielestä "aika eri tyyppi".

tänä olenkin minä sitten vielä minä pohdiskelu on aika filosofista. samaahan voisi miettiä mihin tahansa fyysiseenkin vaivaan käytettävästä lääkkeestä, ne muuttavat ihmistä, ylläpitävät ja edistävät.

panarit ja ahdistus kärsittynä pitkään voivat sitäpaitsi muuttaa ihmistä negatiivisesti. jatkuvat pelko ja hermostuneisuus tekevät ärtyiseksi ja keskittymiskyvyttömäksi, jne. jne.

enkä jaksa uskoa että nykyaikaisista lääkkeistä ainakaan mitään doc jekyll & mr.hyde oirehtimista tulee :) ja jos et pidä vaikutuksista voit aina lopettaa, kyllä se onnistuu, luulisi ainakin.

ajattelin itse yrittää hommata lääkkeet/päästä psykiatrille juuri siksi koska minä en ole ollut oma itseni. en ole voinut olla kun tilanin on sen estänyt/estää.

ja jos lääkkeet voivat saada minut edes suht normaaliksi ja toimivaksi taas niin yritän, toki.
muut rahkeet jo hieman käytetty.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ottaisinko kirjoitti:

Kyselisin vähän teiltä muilta mitä lääkkeitä paniikkihäiriöön käytetää, tuleeko vieroitusoireita kun lopettaa, vaikuttaako lääkkeet mieleen (muuttuuko oma minä) jne?
Itse mietin vakavasti lääkkeiden aloitusta mutta pelottaa että kuinka ne vaikuttaa mieleeni muuten, olenko oma itseni enää, entä alussa haittavaikutukset, vieroitusoireet yms yms.. en haluaisi lääkkeitä mutta tuntuu että alkaa olla ainut vaihtoehto jolla pääsen eroon jatkuvista paniikeista. =(

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu